Sähkötekniikan koulutusohjelma palkkasi nuoria kesätöihin

torstaina 20. kesäkuuta 2013 | | Ei kommentteja

Kesäkuun kahden ensimmäisen viikon ajan Oulun yliopiston sähkö-  ja tietoliikennetekniikan osastoilla työskenteli kaksikymmentä 15–17-vuotiasta nuorta. Kesätyössään heillä oli mahdollisuus perehtyä elektroniikan ja tietoliikennetekniikan opiskeluun, työnkuvaan ja tutkimukseen. Projekti toteutettiin Oulun kaupungin kesäsetelituella.

Kuva: Elina Autio

Kesätyöntekijöiden tehtäviin kuului elektroniikkasuunnittelua, pienimuotoista ohjelmointia ja elektroniikan rakentamista kuten komponenttien ladontaa ja juottamista. Kesätyöjaksonsa aikana he tutustuivat osastojen tutkimuslaboratorioihin ja henkilökunnan työnkuviin. Nuorten kanssa pidettiin ideapalavereita, joissa pohdittiin, mihin elektroniikkaa käytetään kymmenen vuoden päästä.

Tutkijatohtori Antti Mäntyniemen mukaan kyseessä on yksi toimenpiteistä, joilla yritetään pitkällä tähtäimellä lisätä sähkötekniikan koulutusohjelman opiskelijamäärää: ”Tämä on todennäköisesti tehokkain tapa saada nuoria kiinnostumaan edustamastamme tekniikan alasta. Toivomme, että kesätyöläiset saivat myönteisiä kokemuksia elektroniikasta ja tietoliikennetekniikasta ja jakavat niitä myös kaveripiirissään.”

Kesätyöjakson päätteeksi järjestettiin demonstraatiotilaisuus, johon oli kutsuttu tutkijoita, opettajia ja nykyisiä opiskelijoita. Siellä esiteltiin työrupeaman aikana toteutettuja projekteja, joita olivat muun muassa audiosignaaligeneraattori, FM- ja AM-radiolähetin, audiovahvistin ja kaiutin, kosteusilmaisin, äänellä ohjattu kytkin ja paristotesteri.

Nuoria kesätyöntekijöitä ohjasi toisen vuoden diplomi-insinööriopiskelija Tore Leikanger, joka on itsekin kesätyössä sähkötekniikan osastolla.  Hänestä oli ilmiselvää, että kaksiviikkoinen oli koululaisille antoisa: ”Siitä näkee, että asia kiinnostaa, kun sinnikkyyttä riittää yrittää aina vaan uudestaan ja uudestaan niin kauan, että laite lopulta toimii.”

 

 


Eija Pajunen toimii suunnittelijana Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa.

Ei kommentteja artikkelille “Sähkötekniikan koulutusohjelma palkkasi nuoria kesätöihin

Kirjoita kommentti