Oulangan hienoissa maisemissa

24.9.2013 |

Luonnonmaantieteen kenttäkurssi 19.–29.8. Oulangan kansallispuistossa jätti poislähtemättömän vaikutuksen tulevaan maantieteilijään.

Kurssi alkoi kolme päivää kestävällä luento-osuudella, jonka jälkeen suunnattiin viikoksi Oulangan tutkimusasemalle kenttäosuudeksi.

Suoritus koostui luennoista, viikon kenttäosuudesta, tentistä ja raportista, mutta oli jokaisen työtunnin arvoinen! Kenttäosuudelle lähtöä edeltävänä päivänä minulle nousi kuume, jota sain parannella yhden päivän teellä ja levolla, jännittäessäni samalla kenttikselle lähtöä. Matkalaukussa kaikki tarvittava (ja turhan paljon enemmänkin) lähdettiin valkoiset wolkkari-pakut mantsalaisia täynnä kohti Kuusamoa!

Täydellinen turvenäyte.

Lempparipäivä oli suopäivä, jolloin pääsimme tutkimaan vaaituksen ja suokairauksen avulla suon ominaisuuksia tarkemmin. Turvenäytettä puristeltiin, tunnusteltiin ja katseltiin, ja näiden perusteella todettiin mm. suon maatuneisuusaste. Kaikista hienoin näyte saatiin 1,5 metrin syvyydestä, jossa esiintyi muinainen puukerrostuma ja varpuja, jotka paljastivat suon paikalla olleen esimerkiksi tuhat vuotta sitten metsä. Kenttälounas maistui hyvältä pehmoisen mättään päällä nautittuna :)

Kenttäkurssin trendinä kuitenkin olivat kasvillisuusruudukot, joita piti tulosten tarkastelun tarkkuuden vuoksi tehdä useampia. Ruudukko koostui 100 pikkuruudusta, joiden avulla laskettiin näennäinen prosentuaalinen määrä ruudukossa esiintyvistä kasveista. Tulosten avulla saatiin selville eri metsätyyppien ominaisuuksia ja pystyttiin vertaamaan niitä aikaisempien vuosien tuloksiin.

Oulankajoki ei ollut vielä liian kylmä uimareille, ja Kiutakönkään voimien todistaminen oli myös huikea kokemus. Oulangan kanjonissa retkeily veti hiljaiseksi, kun tarkkailimme jyrkkäseinäistä kalliorotkoa alas veden kuohuihin saakka. Kaiken kaikkiaan kurssi oli hieno kokemus, koska todellisia menetelmiä pääsi kokeilemaan maan ja taivaan tutkimisen väliltä paljon! Myös muiden kurssilaisten kanssa vietetyt pitkien päivien saattamat naururemakan täyteiset tunnit saavat suupielet ylöspäin :)

Ei kommentteja artikkelille “Oulangan hienoissa maisemissa

Kirjoita kommentti