MatikkaPysäkki tarjoaa monipuolista tekemistä

keskiviikkona 2. lokakuuta 2013 | | Ei kommentteja

Kesä on ohi ja syksy on pistetty vauhdilla käyntiin. Syksy on mitä mainioin ajankohta aloittaa uusi harrastus! Oulussa Monikulttuurikeskus Villa Victorissa pidettävä MatikkaPysäkki tarjoaa hienon mahdollisuuden uuden harrastuksen aloittamiseksi.

Keskiviikkoiltaisin 11.9.–27.11.2013 klo 17.30–19.30 pidettävä MatikkaPysäkki on suunnattu 5–15 -vuotiaille lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen. Matikkapysäkki on maksuton kerho, jossa on mahdollista pelata erilaisia pelejä, ratkoa matemaattisia pulmia tai saada apua matematiikan koulutehtävien ratkaisemiseen. Kaikki toiminta on ohjattua ja mukaan voi liittyä milloin tahansa ilman ennakkoilmoittautumista.

Tuttuja ja uusia juttuja

Innokkaimmat matikkapysäkkiläiset ovat päässeet tämän syksyn aikana pelailemaan ja pähkäilemään jo muutaman kerran ajan. Mukana on ollut tuttuja kävijöitä ja aivan uusia tuttavuuksia.

Uusien kerholaisten lisäksi olemme saaneet myös ohjaajiksi uusia kasvoja ja mikä mukavinta – uusia pelejä!

Othello-pelin kaksinkamppailu käynnissä

Viisivuotias Markus on yksi matikkakerholainen, joka on tutustunut toimintaan jo useamman kerran. Kysyessäni häneltä mitä hän matikkakerhossa yleensä tekee, on hänellä vastaus jo kirkkaana mielessä: ”Tietenkin oon pelannu matikkapelejä! Lisäksi ollaan paljon rakenneltu ja pelattu esimerkiksi Othelloa.”

Tämän hetken mukavimmaksi tekemisekseen Markus mainitsee tornipelin, joka on aivan uusi jo osaksi tuttujen pelien ohella. Haastattelun ohella hän juuri pohdiskeleekin seuraavaa tornin palasen siirtoa.

Tornien rakentelua SkyBridge-pelissä

 

Mukavia pelejä ja pulmia sekä uusia kavereita

MatikkaPysäkki on hyvä paikka päästä pelailemaan erilaisia pelejä ja ratkomaan matemaattisia pulmia. Tekemistä löytyy monen ikäiselle ja usein myös vanhemmat haluavat osallistua tekemiseen mukaan.

Valikoimiimme kuuluu tällä hetkellä erilaisia pareittain tai ryhmissä ratkottavia hauskoja pelejä, pulmia joissa on mahdollista kehittää esimerkiksi omaa hahmotuskykyä, pelejä joissa samalla kerrataan matematiikan peruslaskuja sekä tietenkin monia erilaisia rakentelusarjoja jotka kehittävät luovuutta. Kerhossa on myös mahdollisuus päästä pelailemaan muiden kanssa muutaman hengen ryhmissä ja näin saada uusia kavereita. Usein kerhon päättyessä monella ovatkin posket punaisina usean tunnin pähkäilyn jälkeen!

Tervetuloa mukaan yksin tai kavereitten kanssa viettämään mukavia hetkiä erilaisten pulmien parissa!

Lisätietoja MatikkaPysäkistä saa osoitteesta http://ouluma.fi/2012/08/matikkapysakki/.

MatikkaPysäkin pelivalikoimaa

Anu Väisänen opiskelee luokanopettajaksi Oulun yliopistossa ja tekee opintoihinsa kuuluvaa teemaharjoittelua MatikkaPysäkillä.

Ei kommentteja artikkelille “MatikkaPysäkki tarjoaa monipuolista tekemistä

Kirjoita kommentti