Kiveen hakattu tulevaisuus

28.1.2014 | Ville Kallio

Geologiahan on alana melko pieni ainakin Suomessa ja isolle osalle täysin tuntematon. Peruskoulussa ja lukiossa aihetta sivutaan maantiedon yhteydessä, mutta tuon pintaraapaisun perusteella ei kovin kummoista mielikuvaa saa. Sinänsä ristiriitaista, sillä geologia liittyy ainakin välillisesti melkein kaikkiin asioihin, mitä arkielämässä tulee vastaan.

Aloitan mielenkiinnolla tämän blogi-kokeilun. Tämä kirjoittaminen sinällään on itselleni tuttua puuhaa, joskin tällainen ns. ”vapaa kirjoittaminen” on viime vuosina ollut vähäisempää. Blogin kirjoittaminen on ollut mielessäni jo pitkään, mutta ajatusasteellehan se on aina jäänyt. Aina tuntuu olevan muuta tehtävää. Mutta josko tämä tästä lähtisi, vaikka sitten väkisin, kahvin voimalla. :) Tarkoitukseni olisi kirjoitella uutta juttua muutaman kerran kuussa, ainakin näin alkuunsa.

Kerronpa näin alkuun hieman itsestäni. Olen lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta, Kurikasta (sijaitsee siinä Seinäjoen lähimaastossa). Pitkän ja kivisen tien kautta päädyin Ouluun opiskelemaan vuonna 2010. Ihan mukavasti tänne olen kotiutunut ja ”oulun kieltäkin” ihan hitusen oppinut. Tuskin silti koskaan täysin oululaiseksi tulen itseäni mieltämään, sillä sen verran tiukassa ovat nuo eteläpohjalaiset juuret. :D

Miten päädyin opiskelemaan geologiaa? Noh, nimihän on tunnetusti enne ja jos sukunimenä on Kallio, niin sehän viittaa jo suoraan geologiaan. Tämän lisäksi, jos ensimmäinen lapsena käteen sattunut työkalu on vasara, niin kohtalo on melko lailla kiveen kirjoitettu.

No, ei välttämättä.

Geologin ammatti ei itselleni ole kutsumus tai geneettinen ominaisuus, vaikka sellaisen vaikutelman alalla työskentelevistä saattaakin saada. Olen kyllä pienestä pitäen ollut kiinnostunut luonnonilmiöistä ja maankuoren alaisista asioista, mutta en kuitenkaan ajatellut että lähtisin niiden perusteella ammattia valitsemaan. Kiinnostuksen kohteita kun löytyi muitakin.

Peruskoulussa itselläni oli selkeä visio: ensin lukioon ja sieltä lääketieteelliseen. Lääkärin ura tuntui jotenkin niin itsestään selvältä, etten edes uhrannut aikaa muille suunnitelmille. Asiat harvemmin kuitenkaan menevät ihan sillä tavalla kuin on suunnitellut. Lukion läpikäyminen oli pahemman tason motivaatiopuutteen iskiessä melkoista taistelua, mutta valkolakki sieltä lopulta tuli. Lukion jälkeen olin jotenkin niin täynnä opiskelua, että pidin välivuoden miettiäkseni mitä seuraavaksi tekisin. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta ja suuntauduin siinä markkinointiin (jälkikäteen ajateltuna olisi ollut kyllä järkevämpää valita taloushallinto). Liiketalouden opiskelu loputtomine ryhmätöineen oli sinällään ihan mukavaa ja lukioon verrattuna yllättävän helppoa. En kuitenkaan loppupeleissä tuntenut alaa omakseni. Suoritin kuitenkin tradenomi-tutkinnon valmiiksi, koska en pidä asioiden kesken jättämisestä (ja onhan tuosta tutkinnosta jotain hyötyäkin ollut).

Valmistumisen jälkeen tein jonkin aikaa myyntitöitä, jonka aikana vahvistui tunne siitä, että haluan tehdä jotain ihan muuta. Olin kuitenkin hukannut tulevaisuuden kiintopisteen, enkä oikein tiennyt mistä sitä lähteä etsimään. Seurasi enemmän tai vähemmän työtön jakso, jonka aikana elämä alkoi hieman polkea paikallaan. Erään viikonlopun jälkeen havahduin miettimään, että tätäkö tämä elämä nyt jatkossa on? Tulevaisuus tasaisen harmaata, arki tappavan tavanomaista, samanlaiset viikot seuraavat toisiaan. Ainoa asia mitä odottaa, on seuraava viikonloppu, jolloin tapaa viihteellä muutamaa kaveria. Sama sykli jatkuu vuodesta toiseen, päivät valuvat hukkaan, ajan mittaan katkeroituu, masentuu, menettää kiinnostuksensa kaikkeen, mikään ei tunnu enää miltään ja sitten…. Game over.

Tuollakin tavalla voisi käydä. Itse tiesin kuitenkin, että en ollut antanut vielä läheskään kaikkea mihin kykenen ja olisi vielä paljon asioita saavutettavani. Olin vain jämähtänyt jonkinlaiseen saamattomuuden labyrinttiin. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhästä tehdä korjausliikettä, joten päätin tehdä asialle jotain.

Ajattelin lähteä vielä opiskelemaan jotain ihan uutta juttua. Mietin ensin liiketalouden jatko-opintoja logistiikkaan painottuen, mutta hylkäsin ajatuksen sitä hetken aikaa mielessäni punnittuani. Tahdoin jotain ihan muuta mitä olin aiemmin opiskellut. Mietin siinä hieman mm. metsänhoitajaksi opiskelua, koska halusin jotain, jossa työympäristössä on jotain vaihtelua, ja pääsee työskentelemään ulkonakin. Metsätalous ei kuitenkin riittävästi sytyttänyt. Yhtäkkiä tuli mieleen sitten geologin työnkuva.

Itselläni oli jonkinlainen käsitys geologin tehtävistä: kuljeskellaan paljon maastossa, naputellaan vasaralla kiviä ja kallioita, etsitään malmeja… Tuollainen käytännön ja varsinkin maanläheinen tieteentekeminen oli aina jollain tavalla kiinnostanut, olin vain jotenkin jättänyt huomiotta kokonaan tuon alan, koska ajattelin (monien muiden tavoin), ettei Suomesta löydy juurikaan töitä tuolta alalta. Tuolloin (2009) mediassa oli paljon juttua kaivosalan uudesta noususta ja siitä, miten geologian ja muille kaivosalan osaajille löytyisi tulevaisuudessa tarvetta.

Kiinnostuin asiasta, joten otin selvää miten geologiaa pääsisi opiskelemaan ja mitä siihen vaadittaisiin. Geologian pääsykoekirjoina oli kaksi alan perusteosta (”Suomen kallioperä 3000 vuosimiljoonaa” ja ”Käytännön maaperägeologia”). Pääsykoekirjoissa geologian termistö tuntui aluksi melko heprealta ja välillä tuntui olevan hankalaa löytää olennaisia asioita. Loppujen lopuksi pääsykoe-urakka oli kuitenkin melko helppo.

Kevään 2010 pääsykokeiden jälkeen olin saanut hyväksytyn ilmoituksen kaikista hakemistani yliopistoista, joten sain valita minne lähtisin geologiaa opiskelemaan: Turkuun, Ouluun vai Helsinkiin? Melko tasaväkisessä kilpailussa (omassa mielessäni) päädyin lopulta Ouluun.

Opiskelemaan lähteminen käynnisti melko suuren elämänmuutoksen, jossa asuinpaikan lisäksi menivät uusiksi niin sosiaaliset suhteet kuin kaikki muukin. Voisi sanoa, että aloitin ihan puhtaalta pöydältä. Joskus on hyvä tehdä hieman radikaalimpia ratkaisuja eteenpäin päästäkseen, ettei jää jumittamaan vanhoihin kuvioihin.

Nyt yli 3 vuotta Oulussa asuneena täytyy sanoa, että en ole katunut päivääkään päätöstä lähteä opiskelemaan tänne. Opiskelu on ollut mukavaa, kiinnostavaa ja alan töihinkin on kesäisin päässyt (ainakin toistaiseksi) melko hyvin. Ensi kesänä tuo oman alan työnsaanti voi olla hieman kiven alla, mutta taitaa samaa ongelmaa olla muillakin aloilla.

Kevään 2014 suuriin haasteisiin kuuluu pitkän aikaa kypsyttely-vaiheessa ollut kandidaatintutkielma. Ensi vuodeksi on ollut mielessä jo gradun tekeminen, mutta hoidetaanpa tämä kandi nyt ensin alta pois. Jonkin verran muitakin kursseja tälle keväällä on tullut valittua, joten melko työntäyteinen maalis-huhtikuu saattaa olla tiedossa. Vielä kun tähän lisää alkuvuoden kesätyönhaku-stressin ja muut ex tempore -koukerot, niin varsin mielenkiintoinen vuosi 2014 saattaa olla odotettavissa.

– Ville