Syksy biologian fuksina

22.1.2014 | Oona Häikiö

24. kesäkuuta 2013 keskiyöllä, siis vuorokauden alkaessa, tuli tieto, että olin päässyt Oulun yliopistoon opiskelemaan biologiaa. Tieto tuli hieman yllätyksenä, sillä pääsykoesuoritukseni jälkeen olo ei ollut järin varma, eikä biologia minulle edes sellainen pakko päästä tuonne-koulutusvaihtoehto. Laitoin biologian koulutusohjelman haussa ensimmäiseksi, koska en tiennyt minne muuallekaan hakea, mutta pääsykokeeseen en juuri lukenut ja ylioppilaaksikin olin biologian osalta kirjoittanut jo vuotta aiemmin. Olin jo täysin valmistautunut pitämään välivuoden, tekemään töitä ja miettimään vaihtoehtojani uudelleen. Otin kuitenkin koulupaikan vastaan.

Olen Oona, vuosimallia -93 oleva biologian opiskelija Oulusta. Koulupuuhien lisäksi elämääni tähdittää kolmen koiran lauma, joiden kanssa harrastaessa saa kulumaan ainakin kaiken ajan ja rahan, ja vastineeksi ylimääräistä kiirettä, huolta ja stressiä. Myös kirjoittaminen on rakas harrastus, ja siksi lupauduinkin hieman kirjoittamaan blogia biologian opiskelusta.

Ensimmäinen syksy biologian parissa Linnanmaan kampuksella meni aivan älytöntä vauhtia ja joululoma tuntui alkavan melkein heti, kun alkuun päästiin. Alkuun oli paljon orientoivia opintoja ja meidät uudet fuksit (eli ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat) jaettiin pienryhmiin, joissa pienryhmien ohjaajat meitä sitten neuvoivat alkuun ja yrittivät vastata mitä erikoisimpiin kysymyksiin. Myös kurssit pyörähtivät käyntiin heti syyskuun alussa ja bileitäkin oli vähintään kerran viikossa.

Ensimmäisen vuoden kursseista päällimmäiseksi on jäänyt varmaan kaikille mieleen epätoivoa ja tuskaa, mutta myös huippuhauskoja hetkiä aiheuttaneet eläinten- ja kasvien lajintuntemuksen kurssit. Kurssien tarkoituksena on, että opiskelija osaa tunnistaa Suomessa yleisimmät eläin- ja kasvilajit, sekä muistaa niiden tieteelliset kaksiosaiset nimet eli ”latinan kieliset nimet”. Syksyn pimenevien iltapäivien hämärinä ja kahvinhuuruisina tunteita kokoonnuttiin siis eläinmuseoon pyörittelemään käsissämme kuolleita lintuja ja jyrsijöitten nahkoja, ja keksimään muistisääntöjä Sylvia currucan (hernekerttu) ja Sylvia communiksen (pensaskerttu) erottamiseksi. Kasvintunnistuksen kurssilla meininki ei paljon edellä mainitusta poikennut, paitsi että lajeja oli yli tuplasti enemmän ja aikaa ainakin tuntui olevan vähemmän. Paljon hyvääkin näillä kursseilla oli, sillä varmasti ainakin kaikki saivat viimeistää tässä vaiheessa kavereita ja ryhmäytyvät edes vähäsen, kun museosalissa oli aina porukkaa kertaamassa samoja sorsia yhä uudelleen ja uudelleen.

Tunnistuksen lisäksi ensimmäisenä syksynä opiskeltiin myös kattava paketti solubiologiaa, genetiikkaa, kasvimorfologiaa ja eliömaantiedettä. Luentojen lisäksi syksyllä oli myös kasvimorfologian harjoituksia, joissa opeteltiin tunnistamaan kasvisolutyyppejä mikroskoopin avulla. Yllätyksenä monille tuli varmaankin se, miten paljon kemiaa kuuluu ensimmäisen vuoden biologian opintoihin. Kemian kurssi oli kuitenkin onneksi kemiaa muille kuin kemisteille, ja taso sen mukaista – ei siis kovin vaikeaa. Joissain kursseissa työmäärän suhde saataviin opintopisteisiin on syksyn mittaan hieman ihmetyttänyt, sillä esimerkiksi solubiologian 5 opintopistettä tuli varsin vähällä työllä, mutta kasvien tunnistuksesta saa 2-3 pistettä ja työmäärä on totta puhuen järjettömän suuri.

Koulun vastapainoksi koko syksyn ajan oli paljon ryhmänohjaajien kanssa tapaamisia, illanistujaisia, bileitä ja muuta aktiviteettia. Fukseille järjestettiin oma ekskursio eli ”opintomatka”, jossa tehtiin kaikkea muuta kuin opiskeltiin ja esimerkiksi risteilykin olisi ollut tarjolla. Opiskelijakortin sporttipassilla kuntosaleille ja ryhmäliikuntaan pääsee puoli-ilmaiseksi ja ainejärjestön toimintaan otetaan mielellään mukaan myös ensimmäistä vuotta opiskelevia, joten aika on tuskin kenelläkään käynyt pitkäksi missään vaiheessa.

Jos olisin nyt vielä lukiossa ja harkitsisin biologian opiskelua, niin näillä tiedoilla voisin sanoa, että kemiaa kannattaisi lukea enemmän kuin yksi kurssi ja eläinten tai kasvien harrastuneisuuskaan ei olisi yhtään pahaksi tunnistuskursseja ajatellen. Jos nämä pohjatiedot olisivat olleet kunnossa ja ennen yliopistoon menoa olisin tunnistanut vaivattomasti edes muutamia kasvi- ja eläinlajeja, ensimmäinen vuosi olisi ollut todella kevyt. Minun tavallani se teettää pikkuisen enemmän töitä, mutta ei missään nimessä liikaa. Valtaosa ensimmäisenkin syksyn opinnoista on kuitenkin eri biologian suuntautumisvaihtoehtojen pakollisia kursseja.

Yliopistomaailmassa parasta on se, että jokaisen aineen opettajat ovat yleensä myös oman alansa tutkijoita, eli he todella tietävät mistä puhuvat ja pystyvät sanomaan heti, jos jokin aiemmin opetettu asia on vanhentunut. Itselleni sopii hyvin myös se, että opiskelu ei ole kovin ”koulumaista” ja vastuu omista opinnoistani on itselläni, eikä kukaan opettaja tai muu henkilö ole kiinnostunut siitä käynkö luennoilla vai en. Kaikille tämä ei tietenkään sovi, mutta ripauksella itsekuria ja kiinnostusta opiskeltavaan asiaan pärjää jo pitkälle. Mielenkiintoista biologia joka tapauksessa on ja parhaat tyypit ilmeisesti hakeutuvat bilsalle, sillä uudet opiskelijakaverini tekevät arjesta aivan älyttömän hauskaa jokaisena koulupäivänä.

-Oona