Mikä biologian opiskelijasta tulee isona?

maanantaina 17. maaliskuuta 2014 | | Ei kommentteja

Biologin ammattia pohtiessa mieleen saattavat tulla kumisaappaat tai labratakki, pölyttynyt tutkija museon käytävillä harhailemassa tai herneiden risteyttämisestä paasaava opettaja. Jokaista näitä mielikuvaa vastaavia biologeja on olemassa –mutta millaista työtä he oikeastaan tekevät? Tässä on yksi näkökulma, joka toivottavasti avaa hieman biologian työkentän monipuolisuutta.

Tie vie ulos…

Tutkimuskohteesta riippuen maastotyöt tehdään useimmiten sulan maan aikana. Viranomaiset suorittavat muun muassa uhanalaisten lajien seurantaprojekteja, riistaeläinten tai kalojen kannanarviointia, linnuston kartoitusta, vesistöjen tilan seurantaa ja luontotyyppien inventointia. Kaikki suuret hankkeet, kuten tuulivoimapuistojen rakentaminen, vaativat ympäristövaikutusten arvioinnin. Näitä niin sanottuja YVA-töitä tekee yhä useampi biologi.

Kaikki nämä vaativat tiedonkeruuta maastossa. Tyypillisiä työnantajia ovat valtion tutkimuslaitokset kuten Metsäntutkimuslaitos, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Suomen ympäristökeskus tai alueelliset ELY-keskukset. Ympäristövaikutusten arviointeja tekevät pitkälti yksityiset konsulttitoimistot. Yliopistojen tutkimusprojekteissa pääsee vaikka minkälaisiin kesätöihin: tarjolla on  lintujen rengastamista, uhanalaisten kääpien kartoitusta ja kaikkea siltä väliltä.

Ekologian opiskelija tekee tulevan työllistymisen kannalta viisaasti, jos kehittää itsestään ylivertaisen lajintuntijan ainakin yhdessä lajiryhmässä. Inventointityössä lajintuntemuksen on oltava rautaista, eikä pelkkä kurssien käyminen riitä, vaan asiaa on harrastettava omaehtoisesti. Maastotyöt vaativat myös jonkin verran erätaitoja, jotka oppii kyllä kokeneempien opastuksella.

Ekologia on laaja tieteenala, jonka puitteissa voidaan tutkia myös eliöiden evoluutiota tai käyttäytymistä. Evoluutioekologi tutkii eliöiden rakenteen tai käyttäytymisen muuttumista ja sopeutumista ympäristöön. Käyttäytymistieteen tutkimusta voidaan hyödyntää muun muassa kotieläintaloudessa eläinten hyvinvoinnin lisäämisessä.

 …tai laboratorioon

Fysiologiaan tai genetiikkaan erikoistuneet biologit eivät välttämättä omista kumisaappaita, mutta he ovat sitäkin parempia pipetin käyttäjiä.  Genetiikan tutkimuskysymykset käsittelevät esimerkiksi eliöiden levittäytymishistoriaa, sukulaisuussuhteita, kotieläinten kesyyntymistä tai populaatioiden välistä geenivirtaa, eli sitä, ovatko eläin- tai kasvipopulaatiot yhteydessä toisiinsa vai kokonaan eristyksissä.

Kiehtovia kysymyksiä on paljon. Oulussa tutkitaan esimerkiksi kuinka muurahaisten ja muiden sosiaalisten hyönteisten, kuten mehiläisten, erikoinen yhteiskuntajärjestelmä on voinut kehittyä. Myös monet loiset tarjoavat perinnöllisyystieteilijöille pohdittavaa. Moni loinen on erikoistunut vain yhteen isäntälajiin. Loinen ja isäntä ovat kehittyneet yhdessä vuosituhansien ajan, ja lajien leviämishistoriakin on yhteinen.

Fysiologiaan liittyy sellaisia kysymyksiä kuin: Miten karhu voi nukkua talviunta ja olla syömättä useita kuukausia? Miten eläinten lämmönsäätely toimii? Miten elimistö ylläpitää biologisia rytmejä, kuten nukkumisen ja valveillaolon vuorottelua?

Esimerkiksi hypotermia eli ruumiinlämmön lasku ja horrostaminen ovat eräiden eläinten tapoja säästää energiaa silloin, kun ravintoa on vähän. Pohjoisuus tuo elämään omat haasteensa ja tutkimukseen omat näkökulmansa. Kylmässä hytiseminen on kaikille suomalaisille tuttu ilmiö, jota voidaan tarkastella myös fysiologian näkökulmasta.

Biotieteilijät voivat suuntautua myös ihmistutkimukseen, jolloin he ratkovat muun muassa perinnöllisyyteen, sairauksiin tai geenitekniikkaan liittyviä kysymyksiä. Sairaaloissa tutkimuksen parissa työskenteleekin monitieteisiä tiimejä, jotka koostuvat lääkärien lisäksi biologeista ja biokemisteistä.

Sivuaineet suuntaavat uraa

Laboratoriossa tai maastossa suoritettujen tutkimusten tuloksena kertyneiden aineistojen käsittelyyn tarvitaan erityisosaamista. Tilastotieteen menetelmät tulevat tutuksi kaikille biologian opiskelijoille. Moni lukee tilastotiedettä enemmän, kuin pakolliset kurssit edellyttäisivät. Vasta tutkimusaineistojen tulkinta tuottaa uutta tietoa, jota voidaan käyttää muun muassa lajien suojelussa tai maankäytön suunnittelussa.

Matemaattisten menetelmien lisäksi maantieteen laitoksen paikkatietojärjestelmiin keskittyvät kurssit ovat suosittuja. Paikkatiedon avulla voidaan yhdistää numeerista tietoa kartta-aineistoihin. Näin päästään tutkimaan ilmiöiden maantieteellistä vaihtelua. Opettajan suuntautumisvaihtoehdon valinneista suurin osa lukee toiseksi opetettavaksi aineekseen maantiedon, koska avoinna olevat virat on yleensä osoitettu biologian ja maantiedon opettajille.

Määräaikaiset työsuhteet hankkeissa ovat tyypillinen työllistymisväylä vastavalmistuneille akateemisille. Riippumatta alkuperäisestä suuntautumisvaihtoehdosta moni huomaa jossain vaiheessa toimivansa projektipäällikkönä tai muissa hallinnollisissa tehtävissä. Osa hankkeista voi liittyä suoraan tutkimukseen, mutta osa on kehittämishankkeita, joissa varsinaista tutkimusta ei tehdä. Esimerkiksi taloustieteen opinnoista olisi monelle hyötyä, sillä projektipäällikön tehtäviin kuuluu projektien budjetointi ja kulujen seuranta.

Biologi voi hyödyntää yliopistossa hankkimaansa asiantuntemusta myös perustamalla yrityksen, joka omien kiinnostuksen kohteiden mukaan tarjoaa vaikkapa luontoinventointeja, koulutuksia, luonto-opastuksia tai vaikka aineistojen analyysipalveluita. Yrittäjällä on vara valita! Yliopistoilla ei anneta varsinaista yrittäjyyskoulutusta (ainakaan vielä), mutta mikäli yrittäjyys kiinnostaa, kannattaa miettiä sivuainevalintoja esimerkiksi viestinnän, kielten, matkailun tai markkinoinnin suunnalta.

Yliopiston, muiden oppilaitosten, virastojen ja yritysten sisällä on monia hallinnon työpaikkoja, joihin hakeudutaan tausta-alasta riippumatta. Tällaisia voivat olla vaikkapa projektien suunnittelutehtävät, alumnitoiminta tai opiskelijoiden ohjaus. Tämänhetkinen Oulun yliopiston rehtorikin on alun perin kemisti, joten yliopistokoulutus voi johtaa vaikka mihin!

Artikkelin kuvat: Merja Vaaramaa. Kuvat on otettu Oulun yliopiston eläinmuseossa: http://www.oulu.fi/biodiversiteettiyksikko/node/1372


Satu Lampila on FT, biologi ja keruutuotetarkastaja, joka opiskelee Tiedeviestinnän maisteriohjelmassa Oulun yliopistossa.

Ei kommentteja artikkelille “Mikä biologian opiskelijasta tulee isona?

Kirjoita kommentti