Oulun yliopiston sähkötekniikan osasto palkkasi viime kesänä kaksikymmentä 15–17-vuotiasta nuorta kesätyösetelillä töihin kesäkuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi. Kahden viikon aikana kesätyöläisillä oli upea mahdollisuus perehtyä elektroniikan ja tietoliikennetekniikan opiskeluun, työnkuvaan ja tutkimukseen.
Nuorten kokemuksia viime kesältä heidän itsensä kertomana
”Nämä ovat olleet lyhyet kaksi viikkoa. Aika on kulunut erittäin nopeaa, mutta olen silti ehtinyt oppia jotain elektroniikasta ja muista siihen liittyvistä aiheista.
Olemme kiertäneet Oulun yliopiston sähköpuolta ja sen laboratorioita. Olemme rakentaneet erinlaisia demo töitä komponenteista. Olen itse tehnyt ”Sliderilla” toimivan led valon. Olemme myös käynyt tutustumassa VTT:llä. Siellä tutustuimme painettavaan elektroniikkaan ja saimme kuulla tulevaisuuden elektroniikan mahdollisuuksista.
Nämä ovat olleet kaksi nopeaa työviikkoa. Sain uusia kokemuksia ja nyt tiedän millaista täälläkin on pelkkien luentojen lisäksi. Oli ilo työskennellä täällä. Kiitokset näistä kahdesta viikosta.” Riku
”Sähkötekniikan osastolla on ollut mukava tehdä töitä, koska olen kiinnostunut tekemään töitä sähkölaitteiden parissa. Olen tehny töissä mökin, jonka valo menee päälle kun on pimeää, vahvistimen joka ei jostain syystä toiminut ja kosketuksella toimiva LED valon. Pimeässä toimiva valo toimi hämäräkytkimen ja transistorin avulla.
Lukion jälkeen haen insinöörikoulutukseen kone tai sähköalalla. Haluaisin tehdä töitä teknologian parissa ja sitä kehitellen ja samanlaista työtä kuin nyt olen tässä kesätyösetelityössä tehnyt koska tämä työ oli tosi mukavaa ja mielenkiintoista.” Juhani
”Kuulin mahdollisuudesta opolta. Hain, koska elektroniikka ja tekniikka ovat mielenkiintoisia aiheita. Hain myös koska toivoin että oppisin jotain jota voin hyödyntää lukiossa. Rento porukka ja vapaammat mahdollisuudet työn suhteen ovat tehneet kuluneista kahdesta viikosta mukavia.
Lukion jälkeen aion mennä yliopistoon ja opiskella kenties diplomi-insinööriksi joltain alalta. En tiedä mitä työtä haluaisin tehdä; työ joka liittyy fysiikkaan ja matikkaan olisi silti ideaalinen. Voisin kyllä tehdä tällaista työtä ja kesätyö on vain lisännyt mielenkiintoa elektroniikkaan aiheena.” Tuomas

”Mukavaa on ollut! Oon oppinut kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista ja tämä on auttanut motivoimaan fysiikan opiskelua :D” Minna
”Tämä mahdollisuus auttoi tutustumaan yliopiston toimintaan ja opiskelemiseen yliopistossa kattavasti ja erityisesti juuri sähkötekniikka alkoi kiinnostamaan opiskelumahdollisuutena. Sähkötekniikan rakentaminen ja kehittäminen kuulostavat erittäin mielenkiintoisilta ja niiden parissa en varmaankaan kyllästyisi puuhaamaan.” Ossi
”On saanut oppia monia uusia asioita, ja kiitos lukion FY6-kurssin, tästä työjaksosta olen saanut enemmän irti mitä vuosi taaksepäin. Haluaisin työskennellä vastaavissa tehtävissä myös tulevaisuudessa, sillä näissä töissä on sopivasti haastetta ja luovuudelle ei ole asetettu minkäänlaisia rajoja.” Elina
”Mukavaa, päivät on menny nopeasti ja on oppinut paljon uutta! Lukion jälkeen aion hakea jollekkin alalle, jossa tarvitaan fysiikkaa, kemiaa tai biologiaa. Lopullinen hakukohde ei ole selvillä, mutta jotain tekemistä sillä on edellämainittujen aineiden kanssa. Toivottavasti näitä kesätyöselitöitä tarjotaan tulevina vuosinakin, sillä tämä on todella suuri mahdollisuus tutustua sähkötekniikkaan ja sen opiskeluun.” Annika
Kesätyösetelillä töitä on tarjolla myös ensi kesänä!
Annikan toiveeseen on vastattu, sillä Oulun yliopiston sähkötekniikan ja tietoliikennetekniikan osastot palkkaavat taas kesätyösetelillä työntekijöitä 2.-13.6.2014!
Kesätyösetelitöihin voi hakea 15.5.2014 klo 8.00 alkaen osoitteessa http://www.oulu.fi/til/.
Samasta osoitteesta saat myös lisätietoa.
Lisätietoa kesätyösetelistä saa osoitteesta http://www.ouka.fi/oulu/tyo-ja-elinkeinot/kesatyo