Perusharjoittelu Oulun normaalikoululla sujui ihanasti!
19.5.2014 | Sara-Juulia Tervola
Suoritan tänä vuonna pedagogisia opintojani aineenopettajaksi suuntautuessani. Meille ajoittui perusharjoittelu tälle keväälle, ja syventävät harjoittelut päästään pitämään osaltamme syksyllä kahdessa osassa.

Virkku oli valinnaisen biologiankurssin kasvatti, ja erittäin äänekäs ja piristävä tapaus BIGE-opettajanhuoneessa.
Perusharjoittelu avasi silmäni opettajuudesta aivan uudella tavalla! Ja lisäsi intoani tulla opettajaksi todella paljon. Kaikista parasta oli päästä kehittymään valitsemassaan tulevaisuuden ammatissaan oman pienryhmänsä ja ohjaajansa opastuksella. Päivämme koostui harjoittelun (24.3.–2.5.) aikana ensin seurattavista tunneista, jotka sai valita vapaavalintaisesti oppilaiden lukujärjestyksestä. Meille oli kuitenkin asetettu yksi ”oma luokka”, jota seurattiin enemmän ja tehtiin tarkempia havaintoja heidän avullaan opetuksesta ja oppilaiden dynamiikasta. Alkuun meillä oli muutama harjoittelijoille suunnattu yhteinen massaluento, joita ennen auskuhuone täyttyi kaikkien aineiden tulevien opettajien puheensorinasta ja kahvin tuoksusta.
Pääsin innostuksissani pitämään 13 opetustuokiota (pakollinen määrä oli 7..), jotka koostuivat pienistä ohjaajamme tuntiin sisällytetyistä tuokioista, yhdessä muiden harjoittelijoiden kanssa pidetyistä tunneista (yleensä kahdestaan tai kolmestaan, tai kaikki kerralla), sekä yhdestä ihka omasta oppitunnista! Näiden jälkeen kävimme läpi jokaisen osalta hyvät asiat, ja keksimme jotain kehitettävää myös, jota tarkastella tulevaisuudessa opetettaessa. Meistä kehittyy tätä myöten parempia opettajia, ja osaamme ottaa huomioon aikaisemmin yllättäviäkin asioita.

Voisin kertoa omasta oppitunnistani enemmän tähän loppuun. Aiheenani oli ”väestö kasvaa ja kaupungistuu”, ja sisälsi kolmen kappaleen asiat. Ensimmäisenä ongelmana olikin rajata kappaleista tärkeimmät osuudet, ja lähteä suunnittelemaan tuntisuunnitelmaa niiden avulla. Meille on teroitettu näin alkuvaiheessa, että kannattaa tehdä tunnista minuuttiaikataulu, jotta käsittää tunnin kulun parhaiten. Itse aloitin suunnittelun n. viisi minuuttia kestävällä oppilaiden asettamisella paikoilleen ja tervehdyksillä, jota seurasi motivoiminen käsiteltävään aiheeseen keskustelemalla. Rakenteen suunnittelu on toimivan oppitunnin kulmakivi, sillä johdonmukaisuus opetuksessa on oppilaille kaikista tärkeintä selkeään oppimiseen. Aihe saattaa olla muutoinkin vaikea, ja jos se käsitellään minne sattuu pomppien ja epäloogisesti, voi se jäädä kokonaan tajuamatta.
Kaikista palkitsevimmaksi huomasin harjoittelussa oppilaiden rehelliset reaktiot ja vuorovaikutuksen heidän kanssaan. Kun he vastaavat oikein esittämääni kysymykseen, tulee itsellekin hyvä mieli, sillä on onnistunut saattamaan heille juuri kertomansa tiedon perille asti! Keskustellessa tulee esiin usein yllättäviäkin asioita opetettavasta aiheesta, joka vain lisää vuorovaikutuksen mielenkiintoisuutta. Yhdessä pohtien ja pureskellen opimme kaupungistumisen haittoja ja hyötyjä, sekä kävimme läpi heidän omia kokemuksiaan kaupungeista. Minulle jäi todella hyvä mieli omasta tunnistani, ja sainkin kivaa palautetta. ”Sinusta tulee varmasti yksi pidetyimmistä opettajista”- Kiitos!
Kesäksi pääsen hyppäämään työn pariin Kokkolan kaupungilla, jota odotan jo todella innoissani! Elokuussa alkaa taas harjoittelu jo elokuun puolesta välistä, jolloin pääsen taas opettamaan. Kesän aikana opin varmasti paljon hienoja asioita, joita kertoa oppilaillekin eteenpäin. En malta odottaa!
Kesäisin terveisin,
Sara
Ei kommentteja artikkelille “Perusharjoittelu Oulun normaalikoululla sujui ihanasti!”