Nyt se on koettu. Ensimmäinen lukuvuosi lukion matematiikan opettajana on takana. Vähättelin aiemmin puheita ensimmäisen vuoden raskaudesta. Olin väärässä. Jos olisin sitruuna, minussa ei olisi lukuvuoden jälkeen ollut mehua. Oli hetkiä, jolloin ajattelin, että mitenhän tästä selviän. Selvisin ja haluan ehdottomasti jatkaa työtäni. Reflektoin nyt hiukan kokemaani.

Yllätyin kuinka paljon asioita on sullottu yhteen pitkän matematiikan kurssiin. Opiskelijan näkökulmasta pureskeluaikaa on rajallisesti. Yllätyin kuinka ryhmäkoot olivat pääsääntöisesti suurehkoja, 30 – 40 oppilaan kokoisia. Kurssini rullasivat pääsääntöisesti opettajajohtoisesti, joka sinällään ei kai ole huono asia. Sekaan mahtui tuumaustuokioita, pureskelua pienissä ryhmissä ja itsenäistä laskemista. Ohjasin oppilaita kotona katsomaan opetus.tv:n videoita. Kokeilin myös käänteistä opetusta. Teetin joitakin ryhmätöitä ja -kokeita sekä esseitä. Monia asioita kokeilin. Jotkut toimivat paremmin kuin toiset. Pidän toimivat asiat. Pari asiaa jäi mietityttämään työssäni. Johdattelen aiheeseen jääkiekkomaailman esimerkin avulla.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaa Erkka Westerlundia on kuluvan vuoden aikana eri medioissa kuvailtu muun muassa seuraavin tavoin. On sanottu, että hän tekee jotain sellaista mitä ei ole tehty ennen jääkiekkomaajoukkuehistoriassa. Erkan sanotaan luovan olosuhteet ja antavan väkisin, mutta rakkaudella pelaajalle mahdollisuuden ottaa itse itsestään irti kaikki mahdollinen. Jokainen pelaaja tietää vahvuutensa ja syyn miksi on joukkueessa. Erkka on jo pidempään puhunut siitä, että valmennuksessa pitää mennä kohti yksilökeskeistä, urheilijakeskeistä valmentamista. Hän toteuttaa sitä käytännön tasolla. Sanotaan, että hän ei valmenna pelitapaa juurikaan. Hän ei myöskään niinkään paljon valmenna joukkuetta. Tietenkin joukkueella on tietyt yksinkertaiset selkeät raamit joilla edetä. Erkan valmennuksessa pelaaja löytää itse itsestään ympäristön tukemana parhaan mahdollisen suoritustasonsa ja kykenee samalla nostamaan ympärillä olevien pelaajien tasoa. Se, jos mikä, on valmentamisen haaste: Onko se valmentamista ollenkaan? Suomessa valmentajakeskeisen kulttuurin sanotaan olevan ongelma. Se tukahduttaa kaiken sen mitä Erkka saa aikaan.

Ja takaisin koulumaailmaan. Voisinko opettajana ottaa keskiöön ryhmän sijasta oppilaan? Oppilaan, joka lukion aikana tiedostaisi selvemmin parhaat keinonsa oppia matematiikkaa ja voisi itse valita tavan, jolla opiskelee. Oppilaan, joka tietäisi tarkalleen mitkä asiasisällöt vaativat vielä harjoitusta omalla kohdalla. Oppilaan, joka ei raahaudu muun ryhmän mukana sellaisien asiasisältöjen pariin, joiden oppimiseen hänellä ei vielä ole tarvittavia valmiuksia. Oppilaan, jonka suoritustaso nousee, kun ympärillä ovat oikeat opiskelukaverit. Tiedän. Suuret ryhmäkoot, vaihtuvat ryhmäkoostumukset, vähän aikaa, paljon asiaa ja kiire ovat hyviä selityksiä miksi kuvailemaani on vaikea saada aikaan.

Oletko sinä kokeneempana opettajana käyttänyt keinoja, jotka johtavat kuvailemiini asioihin? Vai ovatko ne edes tavoittelemisen arvoisia? Kommentoithan kirjoitukseni alle.

Tämä artikkeli kuuluu kategorioihin Artikkelit, Puheenvuorot.
Saat kommentillesi kasvot rekisteröitymällä Gravatar-palvelussa.

Jaa Facebookissa