Kesälomaa geologin näkökulmasta, osa 3

5.8.2014 |

Taas sitä istutaan junassa matkalla Ouluun. Pari viikkoa pyörähti mukavasti ja taas on aika vaihtaa maisemaa. Seuraavat pari viikkoa pitäisi sitten taas Oulussa viettää, ellei kämppä ole salamaniskusta palanut viime päivien ukkosten aikana.

Tuuliturbiineita Ilmajoen Mansikkaloukolla.

Tämä onkin muodostunut hyväksi ajanvietteeksi, tämä blogin kirjoittaminen junassa. Eipä täällä juuri ajanvietteitä ole (vaikka niin väitetäänkin), vaikka voisihan sitä toki kuunnella musiikkia tai katsella koneelta elokuvaa. VR:n wifi-netti tuntuu pätkivän melko paljon, jonka lisäksi videoiden toistoa (Youtube) on tarkoituksella rajoitettu, että kaista riittäisi. Varmempi onkin yleensä jakaa netti oman puhelimen kautta, tosin junanrata on yleensä rakennettu niin pöpelikköön, että langattomilla yhteyksillä on melkoisia katvealueita, varsinkin Kokkolasta pohjoiseen mentäessä.

Viimeiset pari viikkoa menivät mukavasti ihan puhtaasti lomailun merkeissä. Helvetillisistä helteistäkin tässä on saanut kärsiä, mutta melko hyvin niistäkin on selvitty. Hellejaksoa seurasi helvetinmoinen ukkosmyräkkä, jonka johdosta tämä junasysteemikin on ihan sekaisin. Tunnin verran oli tämä oma yhteyteni myöhässä. Nyt olisi ilmeisesti pari päivää vähän helpompaa, ja viikonvaihteessa sitten puskee jo uutta helleaaltoa. No, tulee testattua, millaiseksi saunaksi Oulun asumiskammio muuttuu.

Kurikan Viitalankylän maisemia.

Kotipuolessa EP:llä jouduin olosuhteiden käydessä liian tukaliksi, siirtymään ulkomajoitukseen. Pari vuotta sitten ostamani kahden hengen vaellusteltta tuli siis testikäyttöön. Vähän pienihän se on, mutta kyllä sinne yksi henkilö mahtuu vallan leveästi nukkumaan. Kahdella hengellä tunnelma voi kyllä käydä melko intiimiksi. ;)

Majapaikka heinäkuun aikana.

Kuten arvelinkin, pelkkä tavallinen itsetäyttyvä makuualusta ei riittänyt oikuttelevalle selälle, vaan vaati ylimääräisen ohuen superlonipatjan. Ensimmäinen yö meni hieman nukkuma-asentoa etsiessä ja makuupussiin totutellessa. Pussin sisään ei viitsinyt mennä, koska tuollainen 3-vuodenajan säkki on turhan hiostava kesällä. Peittona se sen sijaan ajoi hyvin asiansa.

Teltta oli pienen totuttelun jälkeen kerrassaan mainio ratkaisu yöpymiseen. Ensimmäinen yö meni hieman pyöriäisenä, mutta myöhemmin sai nukkua yhtäjaksoisesti aamun saakka. Mukavan lähelle pääsi samalla luontoa, sillä yöaikaankaan ei ole täysin hiljaista. Lehmä möykkäsi puolenyön tietämillä laitumellaan ja kurjet alkoivat oman ääntelynsä siinä kolmen aikoihin. Aamuaurinko alkoi paahtaa telttaa siinä viiden jälkeen ja samoihin aikoihin myös tämän kesän harakanpoikaset alkoivat pitämän älämölöä ja hyppimään läheisellä peltikatolla. Perkeleet! Kirkkaalta aamuauringolta pääsi hetkeksi karkuun, kun laittoi rättiä naaman eteen, joka toi hetkeksi aikaa illuusion pimeydestä. Puoli kasiin mennessä lämpötila oli kuitenkin noussut niin suureksi, että teltta muistutti enemmän kasvihuonetta tai huonoa saunaa. Siispä kasin aikoihin oli ulos lähdettävä, mikä oli sinänsä hyvä asia, että samalla myös unirytmi alkoi kääntyä syksyn aikatauluihin sopivammaksi.

Mehiläisiä.

Pienen lisäsäväytyksen telttailuun loi teltan vieressä olevan rakennuksen savupiippuun muuttanut mehiläisyhdyskunta. Heräsin aamulla kovaan pörinään ja huomasin jokusen mehiläistiedustelijan eksyneen teltan ulko- ja sisäkankaan väliin. Sopivasti olivat asettuneet vielä siihen ovensuuhun, jolloin piti hieman miettiä taktiikkaa, millä päästä teltassa ulos. No, ei siinä, nopealla riuhtaisi vetoketju auki, syöksähdys ulos teltassa ”bullet-time -moodissa” (Max Payne -pelisarjassa käytetty hetkittäinen ajan hidastuminen) ja heti perään vetoketju kiinni. Ei tullut osumaa tällä kertaa, vaikka taisivat nuo raita-paidat olla muutenkin melko passiivisia. Totesivat varmaan, ettei tuo mikään hunajarosvo ole. :)

Mitä muuta sitten parin viikon aikana olen tehnyt. Pyöräiltyä on tullut melko paljon. Hieman oudohko ajettavuus tuossa pyörässä kyllä oli, koska asento oli hirveän pystyssä. Mutkissa ja pehmeällä hiekalla sai olla tarkkana, koska tuntuma oli kuin norsunluutornia olisi ohjannut. Puutteistaan huolimatta, tuo wanha 3-vaihteinen palveli näin kesäkäytössä oikein mukavasti, ja lenkkejä tuli ajeltua 15 ja 30 km väliltä. Kuumimpaan helleaikaan oli parasta lähteä liikenteeseen, kun sisätiloissa ei kertakaikkiaan saattanut olemaan. Ilman paitaa kun päästeli menemään, sai samalla mukavan rusketuksen. Pahempia palamisiakaan ei sattunut, mitä nyt kerran olkapäät ottivat hieman väriä. Kuviakin noilta pyöräreissuilta tuli räpsittyä, vaikka aina nyt ei mitään erityistä ollutkaan nähtävillä. Mutta tulipa taas ikuistettua Etelä-Pohjanmaan maisemia. :)

Pikku Lehtivuoren laavu.

Myös autolla on tullut jonkin verran ajeltua ja muutamia hienoja paikkoja bongattua. Ehkä merkittävimpänä on ollut Jalasjärven Pirunpesä. Pirunpesä on Jalasjärven Isovuorella sijaitseva, reilu 20 metriä syvä rapauma onkalo, jota myös hiidenkirnuna jonkin aikaa pidettiin. Nähtävyytenä paikka on vaikuttava, ja oma kokemuksensa on onkalo pohjalle laskeutuminen jyrkkiä rautaportaita myöten. Pohjalla ei maanpinnalla olevasta helteestä ole tietoakaan, vaan siellä on mukavan viileä, tosin melko kosteaa. Sammakoitakin montusta löytyä useita kymmeniä, lienevätkö pudonneet sinne ukkossateiden aikaan. Onkalon viereen rakennettu näkötorni tarjoaa hienon näköalan, joka tosin on pitkälti pelkkää metsikköä. Käy myös melko hyvästä kuntoilusta kiivetä ensin onkalon pohjalta ylös (reilu 20 m) ja kavuta heti perään toinen mokoma näkötorniin tikkaita pitkin. Onkalo taitaa itse asiassa olla muutaman metrin tornia syvempi. Joka tapauksessa ylöspäin saa kavuta yhteensä liki 50 metriä.

Pirunpesä Isovuoren näkötornista kuvattuna.

Nyt kun elokuu pyörähtää käyntiin, niin olisi varmaan pikku hiljaa viisasta palailla tuon kandiprojektinsa pariin. Voi kyllä olla melko lailla nihkeää alkuun, mutta onneksi enin kirjoitushomma (toivottavasti) on takanapäin. Tuossa katselin syksyn kurssitarjontaa ja kovinkaan montaa kurssia ei ole tarjolla, mitkä kiinnostavat. Maaperäkartoituksen kenttäkurssi syyskuun puolivälissä ja lokakuussa Sedimentary Ore Deposits. Voinen siis työstää tuota kandiani vielä rauhassa tässä syksyn mittaan. Mutta pitkään sitä ei passaa enää venyttää, haluan saada sen pakettiin ja pois vaivoista.

Parisen viikkoa tässä varmaan tulee Oulussa oleiltua. Iso osa tavaroitani on vielä Kurikassa, joten nekin täytyy sieltä vielä myöhemmin hakea, ennen kuin Ouluun kunnolla asetun. Mutta nyt on mukava parin viikon ajan viettää pientä ”hermolomaa” kotipuolesta. Elokuun loppupuolella pitäisi varmaan joku pieni kesälomareissu tehdä, koska kaverillani, jonka olen aiemmissa blogautuksissa maininnut, on jonkinlainen kesäloman tynkä ennen syyskuuta. Varmaan jonkinlaista roadtripiä voisi kaavailla, mutta en tiedä suuntautuuko se ulkomaille vai pysytäänkö ihan Suomen rajojen sisällä.

Mutta tulihan tässä taas raporttia tekemisistään. Kesä lähenee loppuaan ja varmaan vielä yhden kesäisen blogautuksen tässä elokuun aikana teen, ennen kuin alkavat normaalimmat arkikuviot pyörimään.

Nyt siirrynkin muiden kirjoitushommien pariin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

– Ville K.

Maisema Santavuorelta.

Ei kommentteja artikkelille “Kesälomaa geologin näkökulmasta, osa 3

Kirjoita kommentti