Roadtrip Lounais-Suomen saaristoon, osa 1

3.9.2014 |

Kesäloma huipentui leppoiseen 5 päivän autoreissuun viime viikolla. Pitkään tuollaista reissua oltiinkin suunniteltu, ja kohdekin muuttunut useampaan otteeseen.

Nyt onkin sitten mukava alkaa laskeutua takaisin lomatunnelmista tasaisen ”tappavaan” arkeen. Tällä hetkellä istun junassa, kuinka ollakaan, ja määränpäänä Oulu. Mikä sen parempi tapa viettää junamatkaa kuin kertoa hieman viime viikon seikkailuista. Juttua on luvassa sen verran paljon, että jaan tämän tarinoinnin suosiolla useampaan osaan.

Reissun lähtöpisteenä oli Kurikka, jonne kaverini oli saapunut edellisen viikon lauantaina suoraan työhommista. Viikonlopun ohjelmassa oli viettää allekirjoittaneen syntymäpäiväjuhlia ja pakkailla tavaroita valmiiksi. Synttäreiden osalta homma meni ihan putkeen ja tulikin juhlittua edellisvuodenkin edestä.

Kulkupelinä meillä oli käytössä Mersun Vito, joka pakettiautona tarjosi myös yöpymisoption huonon sään sattuessa. Itse pakkasin mukaan vaellusteltan, koska ajattelin nukkumisen olevan hieman mukavampaa, jos saa makoilla hieman väljemmin. Kahdestaan kun lähdettiin liikkeelle, niin tilaa oli mukaan otettaville tavaroillekin varsin ruhtinaallisesti. Koko omaisuutta emme tietenkään mukaan pakanneet, lähinnä hygieniavälineet ja tarvittavat vaatteet noin viideksi päiväksi, sekä ruokien säilytystä varten jonkinlainen kylmälaukku.

Reissun kulkuneuvo.

Alustavana matkasuunnitelmana oli ajaa Kurikasta länsirannikolle kohti Kristiinankaupunkia ja sieltä rantatietä etelään, Porin ja Rauman kautta, kohti Turun saaristoa. Kustavista nousisimme lauttaan Saariston Rengastielle ja sieltä palattuamme yöpyisimme yhden kaverini luona Turussa. Turun jälkeen olisi sitten tarkoitus ajella hieman itään päin, käväistä Hankoniemessä kääntymässä ja palailla sitten mutkitellen kotiin päin Lohjan, Karkkilan ja Huittisten kautta.

Maanantai 18.8.

Lähdimme matkaan maanantaina noin yhdeksän aikoihin aamulla. Keli ei ollut ehkä paras mahdollinen, vaan sateen uhka oli vahvasti läsnä. Matkaan lähtiessä sää oli vielä mukavan pilvipoutainen, mutta Kauhajoen jälkeen alkoi sataa ripottelemaan. Karijoen metsäosuudella vettä tuli jo ihan mukavasti. Tuulilasinpyyhkijöissäkin taisi olla jotain pientä hienosäätämistä ja jouduimme hetkeksi pysähtymään tekemään huoltotoimenpiteitä.

Matka jatkui vesisateessa mutkaista rantatietä. Jätimme suosiolla tylsän ja suoran 8-tien väliin ja ajelimme hieman pienempää ja mutkaisempaa seututietä lähempänä merta. Rannikon maisemat välillä Kristiinankaupunki – Merikarvia olivat mukavan idyllistä maaseutua, varsinkin Härkmeren alueella. Merikarvian ohitettuamme jatkoimme kohti Poria ja valitsimme Meri-Porin kautta kulkevan maisemareitin, jonka varrella pidimme ensimmäisen kunnon kahvi- ja evästauon.

Porin ohitettuamme siirryimme hieman jouhevammalle 8-tielle ja jatkoimme päivän ensimmäiseen viralliseen kohteeseen, joka oli Eurajoen Olkiluoto. Olkiluodon vierailukeskukseen on vapaa sisäänpääsy ja siellä on mahdollista tutustua ydinvoiman tuottamisen koko elämänkaareen, louhinnasta loppusijoitukseen. Vierailukeskuksen ulkopuolella meren rannassa kulkee luontopolku, jonka varrella saa infoa paikallisista kasvistosta, eläimistöstä ja jääkauden jättämistä jäljistä. Luontopolun varrella olevilta silokallioilta on myös hyvä näkymä lahdelman toisella puolella sijaitsevaan varsinaiseen ydinvoimalaan, jossa on selkeästi näkyvillä kaksi reaktori-rakennusta (Olkiluoto 1 ja 2). Vierailukeskuksessa on esitteillä myös rakenteilla oleva kolmas reaktori. Suosittelen ehdottomasti käymään tuolla paikassa, varsinkin jos ydinvoima kiinnostaa. Sisäänpääsy on vapaa ja paikan päällä tarjotaan vielä ilmaiset kahvit, josta iso plussa. :)

Ydinjätteen loppusijoituskapseli.
Vastarannalla Olkiluodon voimala.

Atomisekoilun jälkeen jatkoimme matkaa kohti etelää. Seuraava kohteemme oli Laitilassa sijaitseva Hautvuori, joka on erittäin louhikkoinen kalliomäki. Paikalla on sijainnut aikoinaan varhaismetallikautinen linnavuori. Paikka on erittäin vaikuttava, vaikkakin paikoin vähän vaikeakulkuinen, ja itsekin siellä sain reissuvaatteeni likaiseksi kiipeillessäni märkien ja sammaleisten lohkareiden päällä.

Hautvuori.

Geologisesti vuori on alueella tyypillistä rapakivi-graniittia. Kivien tekstuurissa on selkeästi nähtävillä suuria kalimaasälpä-rakeita, joita ympäröi plagioklaasista koostuva kehä. Rapakiven tyypillinen ominaisuus on myös sen rapautuminen soraksi ja pieniksi kiviksi, joita kutsutaan moroksi.

Matkalla Hautvuorelle näimme myös ihan päätien varressa sijaitsevan ison rapakivestä koostuvan siirtolohkareen, jossa on selkeästi nähtävissä voimakkaasti rapautunut (moroutunut) yläosa. Kiveä kutsutaan ”Moronhatuksi”, ja se on mainittu myös kirjassa ”100 geologista kohdetta Suomessa”.

Laitilan jälkeen teimme siirtymän Uuteenkaupunkiin, jossa oli vuorossa pientä shoppailua iltaruokailua ja seuraavan päivän aamiaista varten. Ostokset oli hyvä hoitaa tässä vaiheessa, sillä emme tienneet, olisiko saarilla ruokakauppoja, tai millainen valikoima niissä olisi. Mukaan tarttui banaaneja, rahkaa, tonnikalaa ja jonkinlainen paikallinen lihapiirakka (oli muuten hyvää).

Uudestakaupungista jatkoimme Taivassaloon, joka on tunnettu rakennuskivilouhoksistaan. Kävimme itsekin eräällä hiljaisella louhoksella ihailemassa kauniita, suuria rapakivi-graniitista koostuvia kiviblokkeja. Kyseistä punaista graniittia myydään ympäri maailmaa kauppanimellä Balmoral Red (http://www.palingranit.com/en/samples/balmoral-red/).

Taivassalon graniittilouhoksia.

Louhoksella piipahduksen jälkeen matka jatkui kohti saaristoa. Kustavissa ylitimme varsin kauniin Kaitaistenrauman sillan, jonka jälkeen saavuimmekin Heponiemen lauttarantaan. Kello oli tässä vaiheessa puoli seitsemän, joten olimme todella hyvin aikataulussa. Lautta kohti Iniön Kannvikiä lähti seitsemältä.

Heponiemi-Kannvik-lauttaväliltä.
Vähän vanhemman vuosimallin kauppakassi.

Sää oli tässä vaiheessa hieman poutaantunut ja aurinkokin paisteli pilvien välistä. Tuuli oli etelästä mereltä päin ja horisontissa näytti jo olevan tulossa uusia sadepilviä. Todennäköisesti illemmalla vielä sataisi. Lauttamatka Kannvikiin kesti reilun puoli tuntia. Tuon merimatkan aikana sai nauttia kyllä mukavista maisemista. Saariston laajat silokalliot ovat todella näyttävän näköisiä, varsinkin kun on tottunut mantereella nähtäviin enemmän tai vähemmän peitteisiin ja rosoisiin kalliopaljastumiin.

Ensimmäisen lauttavälin jälkeen pääsimme Iniön pohjoisimmalle saarelle, jonka läpi ajamiseen ei tainnut kulua viittä minuuttia. Ehdimme mukavasti toiselle lautalle, joka kuljetti meidät kapean salmen yli Iniön pääsaarelle.

Bjorklund Båtslip.
Siellä nukuttiin Vitossa.

Päivän aikana oli kertynyt melko runsaasti kilometrejä, joten koimme parhaaksi majoittua tässä vaiheessa. Seuraava lauttaväli olisi todella pitkä, ja olimme suunnitelleet sen seuraavan päivän ohjelmistoon. Majoituimme Iniöllä Björklund Båtslipin vierasvenesatamaan, jossa ei meidän lisäksemme tainnut olla juuri muita. Selkeästi kesälomakausi alkoi olla päättymässä. Koska sää näytti arvaamattomalta, jätin teltan pystyttämättä ja päädyin majoittumaan Viton perätilassa, jonne mahtui mukavasti kaksi patjaa.

Kävimme illan päätteeksi vielä pienellä sightseeing-kävellyllä Iniön kirkonkylällä. Kirkonkylä oli sellainen idyllinen pieni saaristolaiskylä, jossa on ainakin näin kesäaikaan todella kauniita maisemia. Talviaikaan tosin saattaa olla hieman ankeaa.

Iniön kirkonkylän venesatamassa.
Iniön kirkko.

Niinhän siinä sitten kävi, että ukkosmyrskyn se siinä mereltä yllemme nosti. Yöllä oli ihan pilkkopimeää ja oli varsin mielenkiintoista kuunnella rankkasateen rummutusta auton peltikattoa vasten. Ajoittain salamointi valaisi ympäristön hetkiseksi kirkkaaksi kuin päivänvalossa ja ukkosen jyrinä oli sitä luokkaa, että tunsi olevansa sodan keskellä. Jollain tavalla sitä kuitenkin sai pätkissä nukuttua.

Reissu jatkuu seuraavassa blogissa….

;)

– Ville K.

Ukkonen nousee Iniön ylle.

 

Ei kommentteja artikkelille “Roadtrip Lounais-Suomen saaristoon, osa 1

Kirjoita kommentti