Roadtrip Lounais-Suomen saaristoon, osa 3

29.9.2014 |

Edellisessä osassa päädyimme Houtskarin saaristomaisemista takaisin mantereelle ja leiriydyimme Paraisten Aurinkorantaan. Alkuilta Paraisilla oli aurinkoinen, eikä sateesta ollut tietoakaan.

Myöhemmin illalla pilviä alkoi kuitenkin tuttuun tapaan ilmestyä horisonttiin ja nukkumaan mennessä taivas oli jo täysin pilvessä.

Yöllä oli todella pimeää, kuten elokuussa yleensäkin. Päällemme noussut paksu sadepilvirintama pimensi sen vähäisenkin valon, mitä taivaalta olisi kajastanut. Huonosti nukutun edellisen yön jälkeen Viton tavaratilassa sai kuitenkin varsin hyvin unen päästä kiinni. Puolen yön aikoihin oli vielä kohtalaisen rauhallista, mutta kahden aikoihin taivas repesi. Kohtalaisen sikeästi nukutun parin tunnin jälkeen heräsimme ääneen, joka kuulosti siltä kuin rautakuulia olisi kaadettu taivaalta auton kattoon. Ulkona myrskysi. Aika ajoin salama valaisi koko tienoon luonnottomana kirkkaalla valkoisella valolla, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Salamoita seurasi ukkosen ääni, joka muistutti välillä repivää räjähdystä, välillä matalaa, uhkaavaa jyrinää. Peukalonpään kokoisten rakeiden hakatessa auton kattoa tuntui välillä, että olisi jossain sodan keskellä. Nyt ei kyllä kadehtinut niitä, jotka olivat majoittuneet telttaan.

Ukkonen taisi raivota koko yön. Emme muista tarkkaan miten pitkään se piti valveilla, sillä olimme ilmeisesti nukahtaneet uudestaan jossain vaiheessa. Aamulla seitsemän maissa oli edelleen hyvin märkää ja vettä satoi kuuroluontoisesti. Aamutoimet piti ajoittaa siten, että pääsi lähtemään autosta sateen tauotessa. Sade oli edelleen varsin löyhässä, mutta horisontissa näkyi jo hieman viitteitä siitä, että pilvipeite alkaisi repeillä.

Matkaan pääsimme siinä yhdeksän aikoihin. Aurinkokin jo hieman pilkisti pilvenraosta ja sade oli lakannut nyt kokonaan. Päivän ohjelmassa ensimmäisenä oli käydä vilkaisemassa Nordkalkin omistuksessa olevaa isoa kuoppaa Paraisten keskustassa.

Paraisten kalkkikivi on valkoista, marmorityyppistä kiveä, joka mineralogisesti koostuu enimmäkseen kalsiitista eli kalsiumkarbonaatista. Kivi on Euroopan vanhinta, noin 1900 miljoonan vuoden ikäistä. Kalkkikiven louhintaa on ollut Paraisilla jo 1600-luvulla, mahdollisesti vieläkin aiemmin. Teollisessa mittakaavassa toiminta on pyörinyt vuodesta 1898 lähtien. Avolouhos on laajuudeltaan noin 65 hehtaaria, se on 2 km pitkä ja noin 500 m leveä. Syvin kohta on noin 100 m merenpinnan alapuolella. Penkereiden korkeus vaihtelee 15 ja 30 metrin välillä. Louhoksessa ei tapahdu maanalaista louhintaa, mutta karkeamurskaimet ja kuljetustunnelit on sijoiteltu maan alle. Louhoksen takana kohoava kukkula koostuu louhinnassa syntyvästä sivukivestä, sen korkeus 65 m.

Paraisten teollisuusmuseon pihamaata.
Suojeluskuntalaisten muistomerkki kalkkikivessä.

Kuoppa oli melko vaikuttava, ja on ihmeellistä, miten tällainen kaivos voi olla ihan keskellä kylää. Näköalapaikalla katselemamme kuoppa oli jo ilmeisesti osittain käytöstä poissa ja toiminta oli siirtynyt jo uuteen kuoppaan. Jotain autoja vanhankin kuopan pohjalla näkyi. Ilmeisesti kuoppaan järjestetään jonkin sortin opastettuja kierroksiakin, mutta emme jaksaneet ottaa asiasta tarkemmin selvää. Näköalapaikan yhteydessä oli jonkin sortin museo, johon oli taltioitu Paraisten alueen teollisuushistoriaa. Museo oli suljettu, joten tyydyimme vain kurkkimaan ikkunoista sisään ja kulkemaan alueen sisäpihalla. Nurmikolle oli tuotu valtava kalkkikivilohkare, johon kiinnitetystä metalliplakaatista selvisi sen olevan paikallisten suojeluskuntalaisten muistomerkki.

Aikamme avolouhosta ihailtuamme, totesimme Paraisten olleen nähdyn. Oli aika ottaa suunta kohti Turkua, jonne oli matkaa noin 25 km. Matkalla poikkesimme Kaarinassa sijaitsevalla Kuusiston Piispanlinnan rauniolla. Kapea tie kiemurteli vehmaan lehtimetsän läpi linnanraunioille, jotka varsinkin auringonpaisteessa näyttivät todella hienoilta taustalla näkyvää merenlahtea vasten.

Kuusiston saaren metsätietä lähellä piispanlinnaa.

Turun piispat ryhtyivät rakennuttamaan Kuusiston saarella olevaa Piispanlinnaa jo 1200-luvulla. Alkujaan rakennelma muistutti kartanoa, mutta sitä laajennettiin useampaan otteeseen 1300-1400 -luvuilla, jonka yhteydessä se muutettiin linnamaiseksi piispanpalatsiksi. Linna tuhoutui tulipalossa 1480-luvulla. Alkuperäiset sirot, palatsimaiset piirteet kätkettiin harmaiden kivimuurien taakse linnan korjaustöiden yhteydessä 1500-luvun alussa, jolloin myös puolustusta vahvistettiin rakentamalla kaksi tykkitornia ja puolustusmuuri. Nämä eivät kuitenkaan tarjonneet riittävää suojaa, vaan linna jouduttiin hylkäämään tanskalaisten joukkojen tunkeutuessa Suomeen 1522. Vuotta myöhemmin ruotsalaisjoukot valtasivat linnan takaisin. Vaurioitunutta linnaa korjattiin vuoteen 1528, jolloin kuningas Kustaa Vaasa määräsi sen purettavaksi.

Linnasta purettiin tiilikatot, ovet ja ikkunat ja sen materiaaleja käytettiin sittemmin erilaisiin rakennushankkeisiin. Vähitellen ympäröivät muurit sortuivat maa- ja metsäkumpareiksi. Raunioiden tutkimus käynnistyi 1870-luvulla kaivauksilla, jotka jatkuivat 2010-luvulla saakka. Piispanlinna on yksi Suomen arvokkaimpia keskiaikaisia tutkimuskohteita.

Kuusiston piispanlinnan rauniot.
Kuusiston piispanlinnan rauniot.
Kuusiston piispanlinnan rauniot.

Linnanrauniot olivat kieltämättä mielenkiintoinen käyntikohde. Alkuperäisiä rakenteita on vuosien mittaan vahvistettu ja restauroitu, jonka myötä punatiilet ja betonivahvistukset hieman rikkovat vaikutelmaa menneestä ajasta, mutta siitä huolimatta paikka on käymisen arvoinen. Harvoin sitä näkee yli 500 vuotta vanhoja rakennelmia.

Piispanlinnan alueella vietetyn tutkimus- ja kahvihetken jälkeen suuntasimme kohti Turkua. Meillä ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa, missä käydä, vaan ajattelimme hieman improvisoida. Turun Luolavuoren kaupunginosassa oli kuulemma nimensä mukaisesti olemassa jonkinlainen luola, jota lähdimme etsimään. No, emmehän me sitä löytäneet, mutta kapusimme Luolavuoren huipulle, josta aukenivat ihan mukavat näköalat kaupungin ylle. Kyseinen kukkula kohoaa noin 65 metrin korkeuteen merenpinnasta ja osittain sen korkeus selittyy alueella aiemmin (1941-1970) sijainneella kaatopaikalla. Kukkula muistuttaa itse asiassa melko paljon Oulun Ruskossa sijaitsevaa maisemoitua jätekumparetta (Ruskotunturi).

Luolavuoren huipulta Turusta.

Maisemia katsellessa taivaalle oli jälleen kertynyt tutuksi tulleita mustia pilviä ja oli vain ajan kysymys, milloin alkaisi sataa. Laskeuduimme alas Luolavuoren kukkulalta ja pyörähdimme satamassa vilkaisemassa miltä siellä näyttää. Laivoja tiiraillessa alkoi sataa ripottelemaan ja muutamassa minuutissa satoikin oikein kunnolla. Teimme taktisen vetäytymisen auton suojaan ja pidimme pienen neuvonpidon mihin seuraavaksi.

Päädyimme tekemään pienen ajelukierroksen Ruissaloon ja takaisin. Tulipahan sekin paikka nähtyä. Tarkoitus oli aluksi käydä vilkaisemassa ns. Kukkarokiveä, joka oli suuri meressä lojuva siirtolohkare Ruissalon kärjessä, mutta sateen vuoksi jätimme kivi-bongailun väliin.

Turun satamaa.
Turun satamasta.
Tykkivene Karjala Turun satamasta.
Uponneen laivan törmäyksessä poimuttunut keula.

Jalkauduimme sittemmin Turun keskustassa sadevarustuksen kera, tavoitteena löytyy jonkinlainen ruokapaikka ja vilkaista hieman lähemmin itse keskustaa. Jonkinlainen känkkylä sieltä Aurajoen varresta löytyikin. Mielenkiintoisena bonuksena tarkastimme joen varresta löytyvän historian ja nykytaiteen museon, Aboa Vetus & Ars Novan. Aboa Vetus on maanalainen rauniokortteli, jonka aidot rakenteet kertovat Suomen vanhimman kaupungin historiasta. Ars Novan näyttelysalit ovat vuonna 1928 valmistuneessa Rettigin palatsissa, jossa esitellään nykytaidetta ja säätiön taidekokoelmaa.

Vanhan Turun rauniokortteli – Åboa Vetus -museossa.
Åboa Vetus -museo.

Nykytaiteesta emme kyllä juurikaan saaneet mitään irti, mutta kellarissa sijaitsevat rauniot olivat todella mielenkiintoisia, jotka kuvastivat arkipäivän elämää Turun alkuajoilta. Tietoa oli tarjolla vaikka miten paljon, ja paikassa olisi voinut varmaan viettää useammankin tunnin. Varsinkin arkeologiasta ja historiasta kiinnostuneelle paikka on todella käymisen arvoinen. Museon kahvilasta saa lisäksi todella hyvää kahvia ja leivokset ovat myös todella maistuvia. :P

Museo-ekskursion jälkeen päivä alkoi olla pikku hiljaa pulkassa. Kello oli tosin vasta viisi, mutta olimme päättäneet pitää tämän päivän tarkoituksella hieman lyhyempänä. Majoituimme erään tutun kaverin luona Turussa. Täytyy sanoa, että leirintäalueiden jälkeen kunnon sisätilamajoitus tuntui todella luksukselta. Ei silti, että leirintäalueissakaan mitään isompia vikoja olisi ollut. Ilta kuluikin rattoisasti oluen ja elokuvan parissa, joka oli mukavaa vaihtelua aiempiin iltaohjelmiin.

Seuraavalle päivälle olisivat vuorossa taas uudet seikkailut.

Jatkuu seuraavassa blogissa…

– Ville K.

 

 

Ei kommentteja artikkelille “Roadtrip Lounais-Suomen saaristoon, osa 3

Kirjoita kommentti