Oulun yliopistolla 20.11.2014 järjestetyssä Science Cafe -tilaisuudessa päästiin tutustumaan maantieteen laitoksella tehtävään tutkimukseen. Science Cafen ohjelman aloitti maantieteen laitoksen johtaja Jarmo Rusanen. Hän esitteli aluksi maantieteen laitoksen toimintaa yleisesti ja kertoi sitten tarkemmin geoinformatiikan alan ajankohtaisesta tutkimustoiminnasta, jossa teemoina ovat mm. saavutettavuus ja sijainnin optimointi. Paikkatietojärjestelmiä hyödyntäen on mahdollista tutkia esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden saavutettavuutta ja pohtia niiden järkevää sijoittelua.
Seuraavan puheenvuoron käytti MALU-tohtorikoulutusohjelmassa jatko-opintojaan suorittava Eerika Virranmäki. Hän kertoi valmisteilla olevan väitöskirjansa teemoista, joita ovat maantieteen ylioppilaskirjoitusten digitalisoituminen sekä sen vaikutukset opetukseen, oppimiseen ja asenteisiin. Eerikan puheenvuoron jälkeen Terhi Järvinen kertoi ekosysteemipalvelujen maantieteellisestä vaihtelusta Suomessa. Esityksessä tutustuttiin ekosysteemipalveluiden määrittelyyn ja niiden mittaamiseen paikkatietomenetelmin. Science Cafen lopuksi Miisa Pietilä kertoi maantieteen laitoksella tehtävästä matkailututkimuksesta.
Tilaisuudessa keskusteltiin tutkimusaiheiden lisäksi Oulun yliopiston maantieteen laitoksen tekemästä lukioyhteistyöstä, jonka verkkosivut löytyvät osoitteesta http://www.oulu.fi/maantiede/node/25255. Sivuilta on saatavilla maantieteen laitoksen tutkijoiden laatimia karttoja ja muita materiaaleja, joita voi vapaasti hyödyntää opetuksessa ja esimerkiksi valmistautumisessa digitaalisiin yo-kirjoituksiin.
Maantieteen laitoksella järjestetty Science Cafe -tilaisuus oli osa Science Cafe -sarjaa, jonka järjestämisestä vastaavat yhteistyössä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut ja Oulun yliopiston LUMA-keskus. Science Cafe -tilaisuuksiin ovat tervetulleita aineen- ja luokanopettajat sekä kaikki muut uusimmasta tutkimuksesta kiinnostuneet.