Roadtrip Lounais-Suomen saaristoon, osa 5

7.11.2014 |

Edellisen neljän blogin ajan on käyty läpi päivä kerrallaan elokuista roadtrippiä Turun saaristoon ja Etelä-Suomen alueelle. Viime kerralla saavutettiin reissun ns. kääntöpiste ja matka kohti kotikontuja alkoi.

Tammenterhoja Högforssin kartanon puutarhassa.

Säiden puolesta kelit olivat ensimmäistä kertaa koko viikon aikana todella suotuisia ja torstai-iltana olikin yllättävän mukava kömpiä Viton tavaratilan sijasta telttaan. Reissun viimeinen yöpyminen tapahtui mukavasti Kultahiekka -nimisellä karavaani-alueella, keskellä lohjalaista maaseutua.

Yö teltassa sujui oikein mukavasti ja vaikka itselläni olikin ollut hieman epäilyksiä nukkumisen suhteen, olin nukkunut nyt teltassa huomattavasti paremmin kuin aiempina öinä autossa. Osasyynä saattoi tosin olla se, että oli ensimmäinen yö, jolloin ei satanut. Aamu oli silti melko kostea, sillä yö oli ollut kylmä. Keitimme aamukahvit leirintäalueen grillikodassa olevalla kahvinkeittimellä, jonka käyttö tosin hieman aluksi arvelutti. Vesisäiliö näytti siltä, ettei keitin ollut hetkeen ollut käytössä. No ihan välttävää aamulaksatiivia sillä silti sai keiteltyä. Aamupalaksi maistuivat edellispäivältä jääneet pari karjalanpiirakkaa ja olipa aamiaispöydässä jopa jonkinlainen herkkupullakin. Näillähän pärjäisikin hyvin ainakin puoleen päivään saakka.

Aamutouhujen jälkeen laitoin teltan kasaan ja nostimme kytkintä. Kello taisi olla jotain kahdeksan aikoihin kun suuntasimme Vitolla tien päälle nokka kohti Karkkilaa. Tarkoituksenamme oli vierailla Karkkilassa sijaitsevassa Högforsin ruukkimuseossa.

Matkaa Koisjärveltä Karkkilan Högforsiin kertyy reilu 20 km. Mutkainen maantie kiemurtelee Pusulan ja Ikkalan kauniisti kumpuilevien peltomaisemien halki. Maaseutumaisema on jotain sellaista, jossa todella silmä lepää. Pohjanmaan tasaisiin peltolakeuksiin nähden tällaiset ”kumpupellot” ovat jotenkin vain niin kivan näköisiä. Kummut ovat ilmeisesti jääkaudella syntyneitä, moreenista koostuvia muodostumia ja liittyvät ns. Toiseen Salpausselkään. Seudun maaperän aines on erittäin vaihtelevaa ja monimuotoista, vaihdellen savikoista moreeneihin ja jäätikön sulamisvesien kuljettamaan hiekkaan.

Pusulankumpuilevaamaastoa
Pusulan kumpuilevaa maastoa.
Ikkalanmaaseutua
Ikkalan maaseutua.

Saavuimme Karkkilaan yhdeksän maissa ja saimme harmiksemme huomata, että kohteenamme oleva ruukkimuseo aukeaisi vasta puoliltapäivin. Emme jääneet oven taakse pällistelemään pitemmäksi aikaa, vaan tyydyimme hetken kuljeksimaan Högforssin kartanon puutarhassa ja vilkaisemaan museoalueen laidalla sijaitsevaa koskea ja siihen liittyvää pientä voimalaitosta. Itseäni olisi kyllä kiinnostanut tietää enempi ruukin historiasta, mutta se jäisi toiseen käyntikertaan. Melko paljon informaatiota paikasta on silti saatavilla myös internetistä.

Hogforssinpato
Högforssin pato.

Karkkilan ruukkimuseo on valimoteollisuuden historian erikoismuseo. Museoalue muodostuu useasta erillisestä näyttelykohteesta: Valimomuseosta, Työläismuseosta ja Masuunista. Nämä esittelevät ruukkilaisten työtä sulan metallin äärellä ja arkielämää kotoisissa askareissa. Ruukin vanhat teollisuusrakennukset, työväenasunnot ja ruukinkartano puistoineen muodostavat historiallisen miljöön, jonka sydämessä Componenta Oyj:n moderni rautavalimo jatkaa Karkkilan teollisuusperinnettä.

Osana Högforsin ruukkimuseoon kuuluu Karkkilan kaupungin ulkopuolella sijaitseva Kulonsuonmäen (ns. Rautamäki) entinen kaivos. Koska emme päässeet vierailemaan itse museoalueella, päätimme silti vilkaista millaiselta vanha rautakaivos näyttäisi. Kaivos sijaitsee Valtatie 2:n varrella noin 8 km Karkkilasta Poriin päin oikealla puolella (Kaivoskuja). Mäen laelle johtaa polku, joten kaivoskuilut ovat kaikkien nähtävillä.

MaisemaaRautamaelta
Maisemaa Rautamäeltä.
Rautamaenmetsiintynyttakaivosaluetta
Rautamäen metsiintynyttä kaivosaluetta.

Kulosuonmäki on melko lailla metsiintynyt kukkula keskellä peltoaukeaa. Korkeat männyt ja villiintynyt aluskasvillisuus hallitsevat maisemaa. Kukkulan rinteillä on runsaasti kaivoksesta louhittua sivukiveä. Kukkulan laella on kettingein rajattu alue, jossa kaivoskuilut sijaitsevat. Kuilut ovat isoja, mustan veden täyttämiä ”reikiä” kalliossa, jonne putoaminen ahdistaa jo ajatuksenakin ja aiheuttaisi varmaan elinikäiset traumat. Sinällään alueella ei ole paljoa muuta nähtävää kuilujen lisäksi kuin kivenlohkareeseen kiinnitetty muistolaatta.

Vedentayttamakaivoskuilu
Veden täyttämä kaivoskuilu.

Kulonsuonmäen kaivoksesta louhittiin vuosina 1817 – 1888 kaikkiaan 25 160 tonnia rautamalmia. Kulonsuonmäen rautamalmi oli pitoisuudeltaan melko köyhää, kuten vuorimalmit Suomessa muutenkin. Louhinnasta luovuttiin lopulta, koska suomalaiset masuunit alkoivat käyttää raaka-aineenaan pitoisuudeltaan parempaa järvimalmia, sekä Ruotsista saatavaa rikkaampaa vuorimalmia.

Kaivosmiehen elämä entisaikoina ei ole juurikaan ollut kadehdittavaa. Rautamalmia on louhittu täysin käsipelillä, käyttäen joissain työvaiheissa hevosia. Kaivoskuilut ovat paikoin jopa 90 m (!!??) syviä, joten on todella vaikea kuvitella, miten vaarallista työ on ollut sen ajan menetelmillä. Nykyajan kaivostoiminta on hyvinkin turvallista entisaikoihin nähden.

TiekotiinalkaasuoranajatasainenaKarkkilanjalkeen
Tie kotiin alkaa suorana ja tasaisena Karkkilan jälkeen.

Käytyämme kapuamassa Rautamäelle ja kasteltuamme kenkämme kosteassa heinikossa, oli aika aloittaa ”virallisesti” kotimatka. Reittimme kulki Karkkilasta Forssaan ja sieltä edelleen Huittisiin. Matka taittui päätietä pitkin, joten maisema-arvo tällä reitillä oli melko pieni. Huittisten jälkeen päätimme pysähtyä pienellä Keikyän kylällä (Sastamalan kaupungissa) vilkaisemassa Suomen pisintä kävellen kuljettavaa puista riippusiltaa. Kokemäenjoen ylittävä silta on valmistunut 1948, sen pituus 228 m ja leveys 165 cm.

Kahvitaukopaikkana riippusilta oli ihan viihtyisä kohde, vaikka puhunkin vain omasta puolestani. Välttämättä siltaa ei kannata varta vasten lähteä katsomaan, mutta ohi mennessä siinä on ihan mukava pysähtyä ja käydä kävelemässä siltaa pitkin Kokemäenjoen yli ja takaisin.

Keikyanriippusilta
Keikyän riippusilta.
KokemaenjokeaKeikyalla
Kokemäenjokea Keikyällä.

Silta-episodin jälkeen päivän kohteina oli vielä suunnitelmissa muutama kaivos. Kävimme katsomassa Sastamalassa sijaitsevaa Dragon Miningin hallinnoimaa kultakaivosta. Tai olisimme käyneet, mutta kaivokselle oli pääsy evätty meidän kaltaisiltamme pulliaisilta, joten haaveeksi sekin suunnitelma jäi. Vaikka tuskinpa siellä mitään isoa monttua ja kivikasaa kummempaa nähtävyyttä olisi ollut.

Museoviraston tietojen mukaan Sastamalan alueella olisi ollut vielä muutamia entisaikoina toimineita kaivoksia (tai niiden raunioita). Kävimme etsimässä entistä grafiittikaivosta Soukon kylästä, mutta laihoin tuloksin. Grafiittikaivos on ollut toiminnassa joskus 1900-luvun alkupuolella, mutta alueesta ei ole liikoja mainintoja missään. Ilmeisesti kuitenkin geokätköilijä-piireissä paikka on tiedossa, ja sieltä on löydettävissä tunneleitakin, joskin veden täyttäminä.

Grafiittikaivoksen etsimisen jälkeen reissun autonkuljettajalla tuli ilmeisesti mitta täyteen tuppukylien ja pikkuteiden suhteen, joten pienen neuvottelun jälkeen päädyimme skippaamaan loppupäivälle suunnitellut pari käyntikohdetta. Sen verran kuitenkin vielä pientä ekstraa mahtui päivän ohjelmaa, että ajoimme ”maisemareittiä” Sastamalasta 3-tielle Hämeenkyröön. Käytännössä tuo maisemareitti tarkoitti koukkausta Karkun Ellivuoren kautta.

MutkaisiapikkuteitaKarkussakotimatkanmaisemareitilla
Mutkaisia pikkuteitä Karkussa kotimatkan maisemareitillä.

3- tielle päästyämme loppumatka olikin tasaista ja tappavaa päätietä: Ikaalinen-Parkano-Jalasjärvi-Kurikka. Siinä oli päivän loppureitti. Pientä ohjelmanumeroa yritti matkan aikana tarjoilla edessä ajanut Mazda -kuljettaja poukkoilevalla ajotyylillään ja muutamalla harakiri-ohituksellaan. Mitään ihmeempää ei kuitenkaan sattunut, vaan itse kukin pääsi suhteellisen ehjin nahoin perille. Takaisin lähtöpisteeseen Kurikan Viitalankylään saavuimme siinä kahden jälkeen iltapäivällä. Ympyrä oli sulkeutunut, viiden päivän huikea reissu takanapäin ja taas yhtä hienoa kokemusta rikkaampana. Mutta olihan se hienoa olla taas vaihteeksi myös kotonakin.

Mitä reissusta sitten jäi käteen? Mikä onnistui, mikä meni pieleen ja mitä olisi voinut tehdä paremmin?

Mielestäni reissu oli kokonaisuutena varsin onnistunut, ottaen huomioon että laadin matkareitin ja käyntikohteet melko hätäiseen tahtiin. Alunperäinen suunnitelmahan oli ollut lähteä käymään Norjan Lofooteilla, mutta rajatulla aikataululla ja niukalla budjetilla Norjan vuonot saivat siirtyä myöhemmäksi. Itse olen aina pitänyt roadtrip-henkisestä matkailusta, jossa maisema vaihtuu jatkuvasti, eikä jumiuduta liian pitkäksi aikaa yhteen paikkaan.

Sää ei ollut kovinkaan otollinen, vaan vettä tuli moneen otteeseen. Toisaalta meillä oli onnea, sillä rankimmat sadejaksot painottuivat yöaikaan ja päiväsaikaan sateella tuli enimmäkseen istuttua autossa. Loppuviikon ulkoilmakohteissa saimme nauttia jopa auringonpaisteesta. Loppupeleissä paljon huonommatkin säät olisivat voineet olla.

Entä sitten itse käyntikohteet ja reitin ”maisema-arvo”? Hieman pikaisesti valitut käyntikohteet osuivat melko lailla nappiin, ainakin näin geologin näkökulmaa ajatellen. Mukaan mahtui monta geologista kuin myös kulttuurihistoriallista kohdetta. Itselleni varmaan parhaiten jäi mieleen käyntikohteista Olkiluodon ydinvoimalan vierailukeskus, Metsämontun hylätty kaivos, Raaseporin linnanraunio ja Hangon Tulliniemen rantadyynit. Tottakai Saariston Rengastie oli useine saarineen ja kapeine maanteinen jo oma elämyksensä. Maisemallisesti saaristo oli kyllä ehdoton ykkönen, mutta hyvänä kakkosena tuli Salpausselän monimuotoinen maasto Lohjalla ja Karkkilassa.

Harmittamaan reissulla jäivät muutama hylätty kaivos, jossa emme ehtineet käymään, tai joita emme muuten vain löytäneet. Lohjan Tytyrin kaivos jäi kokematta, mikä oli iso miinus. Samoin kävi Karkkilan Högforssin ruukkimuseolle. Näiden kohteiden aukioloajat olisi ollut hyvä ottaa selville etukäteen.

Saariston Rengastie oli todella hieno paikka. Tosin autolla ajaessa maisemat vaihtuvat sen verran tiheään, että kokemus muuttuu helposti pelkästään lautalla olemiseksi tai sen odottamiseksi. Ulompi Rengastie, jonka mekin ajoimme, on pituudeltaan 200 km, ja oikein ajoittamalla reitin ajaa yhden vuorokauden aikana. Me varasimme reitille puolitoista päivää, jolloin ehdimme hieman myös jalkautumaan Iniölle ja Houtskarille. Parhaimman kokemuksen saarista varmasti saa, jos lähtee matkana polkupyörällä, mitä varten reitti varmaan onkin pääosin suunniteltu. Todennäköisesti vielä joskus tulee palattua tuonne saaristoon ja ajettua Rengastie polkupyörällä.

Lounais-Suomen alue oli mielenkiintoinen lisäys omaan Suomi-tuntemukseeni. Aikaisempina vuosina on tullut kierreltyä Suomea niin idässä, lännessä kuin pohjoisessakin. Vaikka Islannin ja Norjan maisemat ovatkin henkeäsalpaavia, löytyy silti täältä kotimaastakin vielä varsin jännittäviä paikkoja, joskin parhaimpien paikkojen eteen joutuu ehkä hieman näkemään vaivaa.

Tähän onkin nyt hyvä päättää tämä matkakertomus, joka kieltämättä niin ajallisesti kuin pituutensakin puolesta vähän pääsi venähtämään. Ensi kerralla varmaan onkin sitten hyvä palata takaisin arjen kuvioihin ja vähän kertoilla, mitä tämä syksy on tuonut tullessaan (tai mitä se ei ole tuonut) ja mitä olen viime aikoina puuhaillut.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

SaaristopanoramabyKimmoK
Saaristo-panorama (by Kimmo K.)

– Ville K.

 

 

Ei kommentteja artikkelille “Roadtrip Lounais-Suomen saaristoon, osa 5

Kirjoita kommentti