Ei ikinä ainakaan insinööriksi!

11.12.2014 |

Eikä koskaan pidä sanoa ei koskaan — syksyllä 2012 aloitin rakennustekniikan opinnot Oulun ammattikorkeakoulussa. Opintoni suuntautuvat talonrakennukseen ja ankaran tietojen päähän paukuttamisen seurauksena valmistun rakennusinsinööriksi muutaman vuoden sisällä.

Pelkällä teellä ja sympatialla ei sauvavoimia ratkota: siinä hommassa tarvitaan välillä myös pahaa sisua.

Blogissa kerron, miten sujuu matematiikan viholliselta tekniikan opiskelu.

Kaustisen musiikkilukio, kevät 1995. Hypin riemusta, kun lukion lyhyen matikan viimeinen kurssi päättyy. Ei enää koskaan yhtään yhtälöä eikä toivottavasti mitään muutakaan laskutoimitusta! Minusta tulee toimittaja ja toimittajien ei onneksi tarvitse osata laskea. Onnistun jopa luiskahtamaan lukiosta läpi suorittamatta yhtään fysiikan tai kemian kurssia. Hykertelen tyytyväisenä, mutta jossakin mielen pohjukassa välähtää kummallinen ja vähän surullinenkin ajatus. Ilman fysiikkaa, kemiaa ja pitkää matikkaa en voi ikinä hakea opiskelemaan rakennusmestariksi.

Kuluu vuosia eikä elämässä juuri yhteen- ja vähennyslaskuja kummempia matemaattisia kommervenkkejä tarvita. Olinpas oikeassa ja matikan kirjan tekijä väärässä: tässä maailmassa selviää oikein hyvin ilman derivaattoja ja integraaleja. Teen toimittajan töitä ja elän rauhallista suhtkoht matematiikatonta elämää. Vastaan tulee erittäin harvinaisia, mutta sitäkin ikävämpiä läheltä piti -tilanteita, joissa prosenttilasku saattaa olla tarpeen.

Ryhdyn freelanceriksi ja alan kirjoittaa juttuja rakentamisesta alan lehtiin. Kiinnostun ja haluan tietää aina vain lisää rakentamisesta. Kummallinen ajatus nousee pintaan kevättalvella 2011 eikä suostu enää painumaan takaisin sinne mielen pimeimpään kerrokseen, jonne se joskus ammoin on sedimentoitunut. Josko toteuttaisin lukioaikaisen haaveen ja hakisin opiskelemaan rakennustekniikkaa? Satun nimittäin olemaan hakukelpoinen. Pitkän matikan pakollisuudesta ei puhuta valintaperusteissa yhtään mitään ja pitkästä työkokemuksesta saa kattavasti lisäpisteitä! Yksi pikku juttu vain – se matematiikka. Ja fysiikka. Ja kemia. Päätän haudutella ajatusta vuoden ja palata sitten asiaan, jos se yhä kiinnostaa. Ja sehän kiinnostaa.

Hankin vanhoja pääsykokeita. Niissä on matematiikan, fysiikan ja kemian tehtäviä ja päättelytehtäviä. Päätän keskittyä matematiikkaan, koska matikan laskuja sentään olen joskus ainakin yrittänyt laskea. Kemiaa ja fysiikkaa en todennäköisesti edes erottaisi toisistaan. Onneksi pääsykoetehtävät näyttävät olevan joka vuosi samantapaisia. Prosenttilaskujen ja geometrian kertaamisen lisäksi pitäisi oikeastaan opetella ainoastaan yhtälöt ja muut semmoiset. Tarkemmin ajatellen ei lainkaan mahdotonta. Puren hammasta ja opettelen illat ja viikonloput lukion matematiikkaa keittiön pöydän ääressä. Uusi ”harrastukseni” naurattaa kavereita. Minua ei  naurata. Istun ja tuijotan laskuja: se perhanan x ratkaistaan nyt! Jos ei muuten, niin istun ja tuijotan niin kauan, että lasku ymmärtää luovuttaa ja poistuu vähin äänin paikalta.

Pääsykoeaamuna olen niin hermona, että pelkään etten erota kirjaimia numeroista. Kokeessa ajantaju katoaa. Lasken. Parasta tarkentaa, etten suinkaan laske sujuvasti. Geometrian tehtävä tuntuu tosin jopa huolestuttavan helpolta: ensimmäinen varma pieleen menemisen merkki on tunnetusti se, että arvelee osaavansa. Jälkeenpäin olo on vähintään kaikkensa antanut. Naurattaa ja itkettää. Kaikkea sitä: kaikista maailman ihmisistä minä olen käynyt insinöörikoulutuksen pääsykokeessa. Tuli mitä tuli, niin eipähän ainakaan tarvitse loppuikäänsä harmitella, että olisiko sittenkin silloin pitänyt…

Heinäkuun alussa saadaan tulokset. Nimeni lukee aamulla nettisivujen kännykkäversiossa eikä sitä ole otettu pois sillä aikaa, kun käyn suihkussa heräämässä kunnolla. Nimi on listassa myös kahvinjuonnin jälkeen ja päivällä, kun katson nettisivuja varalta vielä tietokoneella. Koko päivä menee ihmetellessä tapahtunutta ja lähinnä tuijotellessa omia käsiä: minä tein sen. Minä pystyin siihen. Olen nyt rakennusinsinööriopiskelija. Oho. Mitähän nyt tapahtuu?

-Päivi

 

 

Ei kommentteja artikkelille “Ei ikinä ainakaan insinööriksi!

Kirjoita kommentti