Helmikuun väliaikatietoja

5.2.2015 |

Tammikuu oli ja meni. Jos ei muuta niin ainakin kunnon talvikelit se toi. Pari viikkoa on mennyt aika pitkälti kesätyöhakemuksia kirjoitellessa ja satunnaisesti luennoilla istuessa. Helmikuu näyttäisi alustavasti noudattelevan vähän samanlaista kaavaa.

Vuosi on lähtenyt melko verkkaisesti käyntiin. Luentoja on ollut viikossa 2-8 tuntia, joten kovinkaan paljon ei istumalihaksia ole tarvinnut rasittaa. Nuokin luennot ovat periaatteessa täysin vapaaehtoisia (kvartääristratigrafian kurssi). Tykkään silti käydä luennoilla, koska aihe sinällään on mielenkiintoinen ja helppotajuinen; varsinkin kun suuri osa aiheesta nivoutuu yhteen syksyllä olleen globaalien ympäristömuutosten kurssin kanssa. Luennot tuovat myös jonkinlaista päivärytmiä, sillä välillä tuntuu olevan viikonpäivien suhteen hieman hukassa, jos ei ole tiedossa mitään pakollisia menoja.

Parin viikon ajan tuli tuossa kirjoiteltua varsin ahkeraan kesätyöhakemuksia ja läheteltyä sähköpostilla tiedusteluja työpaikoista. Yleensä lähestyn työnantajia sähköpostilla, mikäli ei ole kyseessä työpaikkailmoitus, jossa on selkeästi ilmoitettu henkilön nimi jolle soittaa. Tuo puhelimessa puhuminen ei ole koskaan ollut itselleni se sujuvin yhteydenpitokanava, koska kommunikaatio jää niin yksiulotteiseksi. En kyllä soittele juuri koskaan edes kavereilleni. Yksinkertainen asia on helpompi ja nopeampi esittää viestillä ja näin varmistuu, ettei ainakaan häiritse toista väärällä hetkellä. Jos on enempi asiaa, niin sitten on mukavampi tavata ihan face-to-face, jolloin kommunikointi on luonnollisestikin rikkaampaa. Kesätöitä hakiessa tietenkin aina neuvotaan, että soittamalla jää paremmin mieleen. Kyllähän se toki pitää paikkansa, ainakin joissain tapauksissa. En vain ole oikein mieltänyt viisaaksi soittaa vain soittamisen takia, ellei ole oikeasti mitään tähdellistä kysyttävää. Samoja kesätyöpaikkoja kun hakee vuodesta toiseen, joissa tehtäväkuvaus on joka kerta sama, niin jossain vaiheessa sille samalle  tyypille soittaminen vain soittamisen vuoksi tuntuu hieman hölmöltä. Toki jos soitto auttaa erottumaan joukosta, niin tottakai sitten kannattaa soittaa.

Työjutuista vielä sen verran, että oli melko lähellä, että olisin ”joutunut” töiden pariin jo nyt helmikuussa. Tiedustelin eräästä pienestä konsulttiyrityksestä kesätöitä melko suppeahkolla viestillä, jonka liitteeksi olin laittanut CV:ni. Tiedustelu poiki melkein kuukauden työpestin helmikuulle, joka tosin sitten peruuntui itsestäni riippumattomista syistä. Tämä sinällään osoittaa, että aina kannattaa kokeilla kepillä jäätä ja kysyä paikoista ja jaella CV:tään useampaankin paikkaan. Sen käsityksen sain, että melko nopealla varoitusajalla saa olla nykyään valmis lähtemään töihin. Tosin itselläni nyt ei ole mitään pakollisia juttuja tällä hetkellä, mitkä sitoisivat Ouluun kiinni. Parin viikon reissuhommat paikassa X ovat oikeastaan ihan tervetulleita. Työkokemus ja tottakai myös ihan kohtalainen rahallinen korvaus ovat tervetulleita.

Graduaihettakin olen työhakemusten kirjoittamisen lomassa varsin ahkeraan tiedustellut. Yksityiseltä sektorilta aihetta ei ole suoraan löytynyt, mutta on annettu ymmärtää, että ainakin isommissa yrityksissä aiheita löytyy aina. Tosin yleensä vaaditaan ensin kesätöihin pääsyä, jonka aikana tuon gradun tekemisen voi ottaa puheeksi. GTK:n suuntaan laitoin eniten tiedusteluita graduun liittyen ja siellä ovat olleet myös suurimmat odotukset. Tänään sainkin sieltä suunnilta viestiä potentiaalisesta graduaiheesta, joka itseänikin kiinnosti. Aihe ei liity millään tavalla kandityössä käsittelemääni kromimalmiin ja hyvä niin, sillä jossain määrin oma kiintiöni kyseisten malmien suhteen tuli viime syksynä hetkeksi aikaa tyydytettyä. Tässä keväällä onkin nyt hyvää aikaa kerätä kirjallisuutta teoriaosuutta varten. Empiiristä osuutta varten pääseekin sitten puuhastelemaan mikroskoopin ja mikroanalysaattorin parissa.

Tässä blogin yhteydessä onkin nyt hyvä taas alkaa kuvailla omaa taisteluani, tällä kertaa tuon gradun parissa. Ehkä sitä kautta myös motivaation saa pysymään hieman paremmin yllä. Vielä kun kesäksi saisi niitä töitä niin homma olisi todella hyvässä mallissa. Muutamia hakemuksia pitäisi vielä lähetellä ja ehkei olisi pahitteeksi myös kertailla joitain geologian perusjuttuja, joita noissa mahdollisissa työhommissa tulee taas tarvitsemaan.

Näistä asetelmista onkin hyvä taas ponnistaa eteenpäin! :)

– Ville K.

 

 

Ei kommentteja artikkelille “Helmikuun väliaikatietoja

Kirjoita kommentti