Minne katosi päivät?

24.2.2015 |

No huhhuh, jopas on edellisestä bloggauksesta vierähtänyt aikaa! Kadonneiden päivien arvoitus ei ole ratkennut, mutta niin sitä vaan jo helmikuun loppupuolta eletään. Uusi vuosi ja uudet tuulet, saa nähdä, mitä ne tullessaan tuovat…

DNA-näytteitä inkuboitumassa.

Niinhän siinä sitten kävi, että kun olin vakaasti päättänyt jättää kiltaurani taakse, onnistuttiin minut ylipuhumaan kiltamme lehden päätoimittajaksi. Koskaan ei pitäisi sanoa  ”ei koskaan”. Alun epävarmuuden jälkeen tartuin pestiin suurella innolla. Päätoimittajana lehden tekoon saa ihan uusia näkökulmia! Matka on vielä alussa, mutta stressiä se on jo aiheuttanut. Pari painajaistakin olen jo aiheeseen liittyen nähnyt. En tiedä, kertooko se enemmän stressin sietokyvystäni vai siitä, että haluan tehdä parhaani ja saada kiltalehdestä mieluisan lukukokemuksen kiltalaisille. Suomennettuna toivon, että joku jopa lukisi sen… :D Hienoja juttuideoita onkin jo tullut esille, saa nähdä millaisen läpyskän saamme käsiimme, kunhan sinne ilmestymiseen asti päästään.

Tämä kevätlukukausi starttasi kurssienkin suhteen kovalla tohinalla, kun heti loppiaisen jälkeen alkoi GIS-perusteet ja kartografia –kurssi, josta olikin luentoja ja harjoituksia tammikuun ajan melkein joka päivä. Kyseessä on maantieteen kurssi, jossa perehdyttiin paikkatietojärjestelmien ja kartografian teorian perusteisiin ja opeteltiin käyttämään paikkatieto-ohjelmaa nimeltä ArcGIS. Ohjelmalla voidaan mm. tehdä erilaisista aineistoista havainnollistavia karttaesityksiä. GIS-kurssi on melko suosittu myös muiden biologian opiskelijoiden kuin tulevien aineenopettajien keskuudessa. Tämän kurssin käytyäsi et enää katso yhtäkään karttaa samoin silmin kuin ennen…

Tieteen popularisoinnin kurssilla taas otetaan hieman erilaista näkökulmaa tieteeseen. Tällä kurssilla kirjoitetaan mm. populaaritieteellinen eli yleistajuistettu artikkeli oman alan aiheesta. Itse valitsin kandiaiheeni popularisoinnin kohteeksi. Kiva katsoa kandia myös vähän eri näkökulmasta, vaikkakin on yllättävän vaikeaa yrittää kirjoittaa samaan aikaan informatiivisesti, selkeästi kiemuroita välttäen ja viihdyttävästi. Mielestäni tosi mielenkiintoinen kurssi!

Opintoihini kuuluu tänä keväänä myös esimerkiksi kasvien sopeutumat herbivoriaan –kurssi sekä molekyyliekologia. Tämän kevään kurssit ovatkin tuntuneet ihan kivalta vaihtelulta eläinekologian kursseihin. Molekyyliekologiassa pääsen myös pitkästä aikaa labraan ja genetiikan pariin. Yllättävän nopeasti pienet käytännön jutut mielestä katoavat, sillä pipetin käyttökin vaati pikkuisen mieleen palauttelua. :) Tästä kurssista kuulette varmasti lisää tuonnempana, kun pääsemme tunnistamaan kalalajeja kalapuikoista!

-Anna

 

 

Ei kommentteja artikkelille “Minne katosi päivät?

Kirjoita kommentti