Terveystietoa iloisesti opiskellen
8.6.2015 | Sara-Juulia Tervola
Olen opiskellut terveystietoa Oulun avoimen yliopiston kautta nyt kuluneen kevään ajan. Oulun yliopisto ei tarjoa pääaineopiskelijalle terveystiedon opintoja normaali lukujärjestykseen sijoitettavaksi, vaan ne opiskellaan avoimen yliopiston verkko-opintoina.

Tänä keväänä olen aloittanut Terveystiedon 25 op -kokonaisuuden suorittamisen, ja opintopisteitä on kertynyt Terveystiedon didaktiikan perusteista, Anatomiasta ja fysiologiasta sekä Ravitsemuksesta terveyden edistäjänä.
Loput kokonaisuudesta opiskelen syksyllä, ja samalla aloitan Terveystiedon 35 op:n opiskelun. Verkko-opinnot ovat olleen mielestäni haasteellisia, mutta niissä on myös omat hyvät puolensa. Verkko-opintoina on mahdollisuus opiskella eri kokonaisuuksia oman aikataulunsa tahtiin. Itse olen mahduttanut terveystiedosta opiskeltavat 60 opintopistettä kolmelle lukukaudelle. Näin saan terveystiedosta kolmannen opetettavan aineen vielä ennen valmistumistani.
Verkossa ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saavuttaa samanlaista vertaisopiskelua kuin fyysisessä oppimisympäristössä. Opintojen tehtävinä on onneksi ollut myös paljon keskustelualustalle kirjoittelua ja kommentointia. Näin on saanut vaihtaa ajatuksia annetusta aiheesta monipuolisesti, ja ainakin itselläni muiden valmisteltujen mielipiteiden ja kirjoituksien lukeminen on antanut aiheista uusia näkökulmia. Opinnoissa on ollut myös paljon opettajalle hyödyllisiä tehtävänantoja, kuten ”tee tuntisuunnitelma syömishäiriöistä”. Näin on prosessoinut aiheen teorian ja vienyt sen ajatuksen tasolla luokkahuoneeseen saakka.
Kesän aikana valmistelen terveystiedon Tutkielma-kurssia varten oppikirja-analyysin. Aihe on vielä avoin, mutta se selvinnee harjoitteluajanjaksoni jälkeen. Teen oppimateriaalia Oulun seudun ympäristön tila 2014 -raportin pohjalta Oulun kaupungille kesäkuun loppuun saakka. Siitä alkaakin sitten pentu- ja opiskelujakso tälle kesää. Kalenteriin olen onneksi merkinnyt muutamana lomaviikonkin opiskelusta, niin saa aivot nollattua ja rentouduttua kunnolla.
Mukavaa kesän jatkoa!
-Sara
Ei kommentteja artikkelille “Terveystietoa iloisesti opiskellen”