Työmaan arkea
17.6.2015 | Hertta Hjelt
Kesäkuun alussa aloitin kahden kuukauden työmaaharjoittelujakson Espoon uuden sairaalan työmaalla. Parissa viikossa työmaa onkin tullut tutuksi! Seitsemäksi töihin tulemiseen en tosin meinaa millään tottua.

Työmaaharjoittelun ajatuksena on saada käsitys myös siitä miten ne arkkitehdin suunnitelmat toteutetaan. Vaiheet alkuhahmotelmista lupakuviin ovat jo tuttuja, mutta mitä sitten tapahtuu? Olen päässyt mukaan erilaisiin suunnittelukokouksiin, urakoitsijakokouksiin ja muihin palavereihin. Olen käynyt työmaalla tutkimassa asioiden toteuttamistapoja käytännössä, ja istunut toimistossa laskemassa suuren sairaalan kaikki seinälaatat. Projektissa on mukana kolme arkkitehtitoimistoa, joista yhden kanssa olen tehnyt jo vähän yhteistyötä. Se on hienoa, mutta tärkeintä on kuitenkin että oppisin nimenomaan työmaan toiminnasta. Sen vuoksi pyrinkin pääsemään mukaan joka kerta kun joku menee katselmukselle tai työmaakierrokselle. Toimiston ikkunasta katsottuna mitään ei näytä tapahtuvan!
Kaksi kuukautta on lyhyt aika näin suuressa projektissa. Sairaalaa on rakennettu lähes kaksi vuotta, ja valmistuminen tulee ajoittumaan noin vuoden päähän. Vaikka työmaa edistyykin hitaasti, opettavaisinta on ollut neuvottelujen ja kompromissien teon seuraaminen toimiston puolella.

Vaikka olenkin arkkitehtiopiskelija, olen töissä nimikkeellä työmaainsinööriharjoittelija. Olen tehnyt edellä mainittujen asioiden lisäksi myös hankintaa ja teknistä piirtämistä. Odotan innolla mitä loppukesä tuo tullessaan! On mahtavaa olla ensimmäistä kertaa edes tavallaan oman alan hommissa. Motivaatio työntekoonkin muuttuu kun asia kiinnostaa ja oppimisenhalu on valtava!
Vaikka muutto töiden perässä Oulusta Kauniaisiin oli aika hurja, niin hetkeäkään ei ole harmittanut. Maisemanvaihdos virkistää, ja HOAS:in ansiosta sain asunnonkin edullisesti. Kauniainen on upea kesäkaupunki täynnä vanhoja kauniita puuhuviloita, ja Helsinkikin on vain vartin junamatkan päässä.
Tänään kuitenkin lähden vähän erilaisiin maisemiin, edessä on nimittäin juhannusviikonloppu! Perinteisen juhannuksenvieton sijaan olen vuodesta 2007 asti viettänyt jussini töissä Himoksen juhannusfestivaalilla. Raksalta siirryn siis järjestyksenvalvojahommiin, aamutyöt vaihtuu yötöiksi ja oranssi huomioliivi neonkeltaiseen.
Hyvää juhannusta kaikille! Rentoutukaa minunkin puolestani!
Hertta
Ei kommentteja artikkelille “Työmaan arkea”