Tarinoita Ruotsin ja Norjan ekskursiolta – osa 3. Vuoria ja vuonoja

4.8.2015 | Ville Kallio

14.5. Torstai

Aamu valkeni pilvipoutaisena, joka sinällään oli ihan hyvä kivien katselua ajatellen. Lähdimme liikkeelle Bardufostun camping-alueelta kahdeksan aikoihin ja otimme suunnan kohti Senjan saarta. Olimme Finssnäsissä kello yhdeksän aikaan, josta poimimme kyytiin päivän oppaamme, Yulia Munin.

 

 

Ensimmäinen kohteemme oli Senjan länsiosassa sijaitseva Hamn (kuvat yllä), jossa on sijainnut merkittävä kalasatama. Geologisesti alue koostui pääosin gabrosta. Tähän liittyi paikallisesti myös nikkelimineralisaatio, jonka yhteydessä alueella on 1800- luvun loppupuolella toiminut myös kaivos. Tuohon aikaan nikkelin hinta oli korkealla, sillä nousukautta elävä Saksan keisarikunta tarvitsi nikkeliä raaka-aineeksi. Kaivos ei kuitenkaan ollut toiminnassa kuin 14 vuotta, sillä toiminta loppui nikkelin kysynnän laannuttua ja markkinahinnan pudottua. Nykyisellään kaivoksesta on nähtävissä veden täyttämä louhos ja kallioon louhittu tunneli, sekä louhinnassa syntyneitä jätekivikasoja. (kuvat nikkelikaivoksen jäänteistä alla)

 

Aikamme kivikasoja pengottuamme ja löydettyämme jokainen oman nikkelimalmi-näytteen, jatkoimme matkaa kohti Senjan pohjoisosia. Matkanteko vuonojen ja vuorien hallitsemassa maisemissa ei ollut kovin joutuisaa, koska vuonojen poikki ei mennyt siltoja vaan ne jouduttiin kiertelemään vuonon pohjukoiden kautta. Tunneleita oli matkan varrella lukuisia, joista pisin oli yli 2 km. Maisemat olivat huikeita, mutta kieltämättä on todettava, että parissa päivässä hienoihinkin maisemiin turtuu jo siinä määrin, ettei enää tule samanlaista “wow-efektiä” mitä Ruotsin rajalta Norjaan saapuessa.

 

Ajettuamme ristiin rastiin ja ylös alas vuoren rinteitä, saavuimme Botnhamnin lähellä sijaitsevalle toisella kohteelle (kuvat yllä ja alla). Loppupätkän soratiellä tapahui mielenkiintoinen episodi, kun tien päässä kääntöpaikalla bussin ohjaustehostin hajosi. Tehostimen puuttuminen teki ison auton kääntämisen jokseenkin vaikeaksi. Eipä käynyt kuljettajaa kateeksi. Hatunnoston kuskin hyville hermoille. Ei tosin tainnut olla ammattikuljettajalle ihan ensimmäinen kerta kun näin käy.

 

Toisella kohteella tarkastelimme rantakallioita, joissa oli selkeästi nähtävissä kivien voimakas deformaatio ja poimuttuminen. Kalliot olivat paikoin täysin tasaisia, tyypillisiä silokallioita, välillä taas ne nousivat liki pystyyn yhdensuuntaisina laattapinkkoina. Kivilajit alueella olivat gneissejä, kiilleliuskeita ja amfiboliitteja. Osa kivistä muistutti erehdyttävästi raitaisia rautamuodostumia (BIF), jollaiseksi ne oli nimettykin, mutta todellisuudessa ne olivat tavallista rautapitoisempia amfiboliitteja. Vaaleat pegmatiittti-juonet leikkasivat monin paikoin vanhempia gneissejä ja amfiboliitteja. Iältään kivet vaihtelivat myöhäis-arkeeisista varhais-proterotsooisiin.

Vietimme pari tuntia rantakallioilla liukastellen jja neljän aikaan otimme suunnan kohti satamaa. Auton rikkoutumisen vuoksi oli jätettävä hieman pelivaraa matkustamiseen, sillä tiukkien mutkien ajo oli nyt entistä hankalampaa ohjaustehostimen rikkouduttua. Lautta kohti Tromssaa lähti viideltä ja kesti reilun puoli tuntia (kuvat alla).

Sää oli pilvipoutainen, mutta tuulinen. Pohjoiselta Jäämereltä käyvä arktinen ilmavirtaus tuntui käyvän luihin ja ytimiin ja sai olla tyytyväinen, mikäli oli aamulla laittanut päälleen ylimääräisen välivaatekerroksen. Lauttamatkan jälkeen ajoa Tromssaan kertyi vajaan tunnin verran. Tromssan liikennejärjestelyistä sen verran, että suuri osa liikenteestä on kaupungin alla olevissa tunneleissa, jonne on rakennettu jopa liikenneympyröitä; tulee vaikutelma todella suuresta parkkihallista. Systeemi kyllä varmasti vähentää ruuhkia ja helpottaa ajoa kohtalaisen kapeilla keskustan kaduilla. Kävimme jättämässä oppaan keskustaan hotelliin ja siirryimme itse kaupungin liepeillä olevalle Tromssan camping-alueelle, jossa meille oli varattu mökkimajoitus.

 

15.5. Perjantai

Perjantain ohjelmassa oli vierailu Tromssan yliopistoon ja tutustuminen sen geologian laitokseen. Edellispäivän laiterikon vuoksi bussimme oli korjauksessa, jonka johdosta meillä oli korvaava kyyti yliopistolle. Liikkeelle lähdettiin yhdeksän aikoihin.

 

Tromssan Arktisen yliopiston geologian laitos otti nykyiset tilat käyttöönsä vuonna 1974. Laitoksessa on henkilöstöä 87, joista professoreita 13. Geologian opiskelijoiden määrä on kasvanut runsaasti 10 vuoden aikana, ollen nykyään noin 200. Geologian laitos keskittyy tutkimuksessaan kolmeen sektoriin: 1. Arktiseen merigeologiaan ja geofysiikkaan, 2. Maankuoren dynamiikkaan, 3. Rannikon ja manneralueiden geologiaan. Arktinen merigeologia keskittyy sedimentaatioprosesseihin vuonoissa, jäätiköityneillä mannerreunuksilla ja syvän meren alueella. Lisäksi tutkitaan ilmaston ja merialueiden muutoksia menneinä aikoina. Maankuoren dynamiikan tutkimuksen pääkohteita ovat Länsi-Tromssan prekambrinen pohjakompleksi, Kaledonidien vuorijono, deformaatioprosessit ja mineraalien reaktiot, tertiäärikauden tektoniikka Huippuvuorilla ja Barentsin merellä, malmigeologia ja massaliikunnot. Rannikon ja manneralueiden geologia tutkii jäätiköitymishistoriaa, paleoilmastoa ja meriveden korkeusvaihteluita.

Tromssan yliopiston geologian koulutusohjelma koostuu 3 vuotta kestävistä kandidaattiopinnoista ja tätä seuraavista 2 vuotisista maisteriopinnoista. Kandidaatin opinnoissa 2 ensimmäistä vuotta ovat samat kaikille ja sisältävät mm. perusopinnot matematiikasta ja kemiasta. 3. vuotena on mahdollisuus valita oman tai ulkomailla olevien yliopistojen kursseista itseä kiinnostava kokonaisuus. Maisteriopinnoissa valitaan yksi yliopiston kolmesta tutkimussektorista (ks. edellä) johon erikoistutaan. Ensimmäinen vuosi on varattu kursseille ja toinen vuosi opinnäytetyön tekemistä varten. Maisterin tutkinnon jälkeen on mahdollisuus jatko-opintohin ja tohtorintutkintoon, joka kestää 3-4 vuotta.

Kävimme tutustumassa yliopiston laboratoriotiloihin, jonka jälkeen kävimme ruokalassa syömässä. Täytyy kyllä sanoa että Norjan hintapolitiikka ulottuu myös opiskelijamaailmaan. Liki 9 euroa parista perunasta, kalanpalasta ja parista ruokalusikallisesta salaattia vaikuttaa aika härskiltä (kuva alla). Täytyy olla tyytyväinen suomalaisen systeemin tuettuun korkeakouluopiskelijan ateriaan, jossa vastaavasta (tai paremmasta) ruoasta maksaa itse 2,60 €.

Tosin ovat yliopiston puitteetkin kyllä sitä luokkaa, että huomaa että rahoituspuoli on kunnossa. Vaikuttava yksityiskohta löytyy aulatilan lattiasta, joka on päällystetty kiillotetuilla kivilaatoilla (kuvia lattialaatoista alla), jotka edustavat Norjasta tavattuja kivilajeja.

 

Yliopistovierailun jälkeen iltapäivä oli vapaata. Bussimme oli saapunut huollosta ja kuljettikin meidät nyt kaupan kautta takaisin majoittumisalueelle. Iltaohjelmana oli vielä luvassa opiskelijatapahtuma keskustan eräässä baarissa. Kummallista kyllä, norjalaisia paikalla ei kylläkään näkynyt. Mutta kuluihan se ilta suomalaismiehitykselläkin.

 

16.5. Lauantai

Lauantaina oli aika jättää Norja taakse ja suunnata takaisin Suomeen. Pikkutunneille venynyt juhliminen Tromssassa ehkä hieman vaikutti aamun tunnelmaan bussissa. Porukka oli tavanomaista hiljaisempaa. Maisemat olivat kyllä enemmän kuin kohdillaan (alla).

Lähdimme Tromssan camping-alueelta puoli yhdeksän aikoihin. Ajomatkaa oli edessä yli 400 km, sillä päivän päätepisteenä olisi Levi. Ajoimme Tromssasta vuonon reunaa myötäillen Skibotniin ja tästä otimme suunnan Kilpisjärvelle.

Kilpisjärvellä pidimme lounastauon, josta jatkoimme matkaa kohti Muoniota. Maisemat muuttuvat Norjasta Kilpisjärvelle tultaessa dramaattisesti. Terävähuippuiset vuoret vaihtuvat matalampiin ja pyöreäpiirteisimpiin tuntureihin, jotka etelämmäs mennessä entisestään madaltuvat. Kilpisjärven maisemaa hallitseva Saana-tunturi (alla) vaikutti Norjan Kaledonideihin tottuneena varsin mitättömältä kumpareelta, vaikka Suomen mittakaavassa se edustaakin tuntureiden kärkikastia korkeuden suhteen.

 

Tienvarsimaisemat Kilpisjärveltä etelään johtavalla Neljäntuulentiellä ovat suurelta osin suota ja matalaa pusikkoa. Matkaa Kilpisjärveltä Muonioon kertyy reilu 200 km, ja tuo kattaa koko Suomen Käsivarren. Muoniosta käännyimme kohti Leviä, jonne oli matkaa noin 60 km. Kävimme Levitunturin laella katselemassa vähän maisemia ennen kuin majoituimme. Majapaikkana toimi Levilehto Apartments, joka aiempiin majoituskohteisiin nähden vaikutti melko luksukselta.

 

17.5. Sunnuntai

Sunnuntaiaamuna puoli yhdeksän aikaan lähdimme Leviltä kohti Harri Siitosen yksityistä kultakaivosta. Harri vastaanotti meidät hymyssä suin ja alkoi heti kertoa omaa tarinaansa yrityksensä synnystä. Maatalousyrittäjän ja kullankaivajan Harri Siitosen ajatus omaan bisnekseen syntyi nuorena poikana ollessaan koneellisena kullankaivajana toisen yrityksen palkkalistoilla. Hän tuumasi, että jos kultaa löytyy näin helposti ulkopuolisen yrityksen toimesta, niin miksi hän ei voisi tehdä saman myös yksityisesti.

Harri Siitonen on rakentanut Kittilään omalle maapalstalleen toimivan kultakaivoksen, Gold Mine Siitonen & Saiho Ay:n (yhteistyökumppanina toimii Raimo Anttila). Kyseessä on ns. kenttärikastamo, joka koostuu yksinkertaisuudessaan Rautavaaran pesurista, täryseulonnasta ja jauhatuksesta (omatekoinen kuulamylly), painovoimapiiristä (Knelson-erotin ja tärypöytä), syanidiliuotuksesta ja talteenotosta.

 

Prosessissaan Harri käsittelee taivasalla kasassa olevaa rapautunutta malmia (tällä hetkellä oli kipattuna 10 autokuormallista tavaraa). Kiviaines on albiittikiveä, joka on rapautunut ja götiittiytynyt. Kulta esiintyy 90 prosenttisesti vapaana kultana. Yleisesti voidaan todeta, että mitä ruskeampaa ja tummempaa kiviaines on, sitä enemmän se sisältää kultaa.

Prosessissa ajetaan malmia 25-26 tonnia/tunti, eli käytännössä yhden autokuormallisen verran joka ilta. Tätä suurempien määrien kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä kivi on niin rikasta. Rautavaaran pesuri pesee paineella malmin seassa olevan kaoliinin pois. Välipäivinä ylimääräinen vesi pumpataan pois, ja toinen rikaste menee tekeytymään sivummalle. Ennen syanidiliuotusta on ehdottoman tärkeää huuhtoa kaikki karkea kulta pois häiritsemästä. Materiaali käytetään täryseulan läpi kaikkiaan 5 kertaa (10g kultaa tärypöydälle/min), jolloin saadaan karkeat fraktiot erilleen. Eli periaatteessa vain pölynhieno materiaali menee jatkoliuotukseen (tämä siksi, että karkeampana kulta ei yksinkertaisesti ehdi liueta kokonaan). Syanidiliuotus toteutetaan suljetussa tilassa ja lipeän avulla pH saadaan pidettynä tarpeeksi alhaisena.

Tutustumiskäynnin loppupuolella Siitonen esitteli meille vielä oman laboratorionsa, jossa hän työstää tarkempia kulta-analyysejä. Harrin mielestä ehdottomasti parhain tapa tutkia kultaa on tehdä fire assay -analyyseja. Menetelmä mittaa kullan kylläkin joko ppm:n tai ppb:n pitoisuuksissa, jolloin liuosta on täytynyt monesti laimentaa jopa 1000 kertaisesti. Harri totesikin, että hän käyttää usein pelkkää silmämääräistä tarkastelua kullan pitoisuuden tarkastelussa (sen mukaan paljonko kultaa huuhtoutuu ränniin voi melko suoraan todeta myös malmin pitoisuuden).

Kultakaivosvierailun jälkeen ekskursion virallinen ohjelma oli päättynyt ja jäljellä olikin enää kotimatka. Teimme lyhyen ruokailupysähdyksen Kittilän keskustassa, jonka jälkeen suuntasimme kohti Rovaniemeä, jossa pidimme vartin kahvitauon. Rovaniemeltä matka jatkui kohti Kemiä ja sieltä edelleen Ouluun, jonne saavuimme alkuillasta.

Tähän päättyykin sitten matkakertomus kevään ekskursiosta. Reissu oli hieno, varsinkin kaivosvierailut Aitikissa ja Kiirunassa sekä Norjan upeat maisemat jäivät mieleen.

Seuraavassa blogissa sitten hieman raporttia hieman siitä, miten kesäni on mennyt.

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

– Ville K.