Kesäkivikuviot 2016 – Osa 3: Kemihaara

5.10.2016 | Ville Kallio

Kemihaara on kaukana. Se on kaukana kartalta katsottaessa ja se on vielä kauempana todellisuudessa. Matkaa Rovaniemeltä kertyy noin 300 km, joten autossa saa istua muutaman tovin vielä senkin jälkeen kun on istunut reilun 2 tuntia junassa. Matkaa Ouluun kertyy sen verran, että kovin lyhyeksi ajaksi ei viikonloppulomillekaan kannata sieltä lähteä.

Ensimmäinen siirtymä Oulusta Kemihaaraan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Myöhästyin nippa nappa Rovaniemelle lähtevästä junasta. Tunnelma oli melko epäuskoinen ja turhautunut, koska ehtiminen oli kiinni sekunneista. Juna oli vielä laiturilla asemalle päästessäni, mutta ennenkuin ehdin ovelle asti, se lähti liikkeelle. Pienestä se on joskus kiinni. Mikäli kyseessä olisi ollut vanhanmallinen vaunu, jossa ovi avataan manuaalisesti, olisin ehkä vielä päässyt kyytiin. Tuo myöhästyminen maksoi parinkympin junalipun, mutta onneksi parin tunnin päästä lähti jo seuraava juna, jonka lähtöä odottelinkin sitten kiltisti asemalla. Seuraavaan junaan ehdinkin ihan mukavasti ja siirtymä Rovaniemelle meni ilman yllätyksiä. Onneksi matkaan oltiin päätetty lähteä jo puoliltapäivin, jolloin ensimmäisen junan skippaaminen ei aiheuttanut matkasuunnitelmaan kuin parin tunnin viivytyksen ja Rovaniemelle pääsin vielä ihmisten aikaan, iltakuuden maissa. Siirtymä Rovaniemeltä Kemihaaraan vei reilun neljä tuntia. Koska Kemihaaran lähettyvillä ei ole kauppoja, tehtiin ruokaostokset jo Rovaniemellä. Hieman mietitytti miten hyvin kylmätuotteet säilyisivät 300 km ajomatkan, mutta useammalla muovipussilla eristettynä ja auton ilmastointi säädettynä minimiin ruokatavarat eivät kovin paljoa kerenneet lämmetä. Viimeinen pysähdys ennen Kemihaaraa oli Savukosken kirkonkylällä, jossa sijaitsi lähin kauppa ja tankkauspiste. Autot tankattiin täyteen, jonka jälkeen oli vielä noin 100 kilometrin ajomatka jäljellä, josta reilu puolet oli päällystämättömiä teitä. Perille saavuttiin joskus 11 aikaan illasta.

Kemihaara sijaitsee nimensa mukaisesti kolmen joen, Kemihaaran, Keskihaaran ja Naltiohaaran yhtymäkohdassa. Joet saavat alkunsa Kemihaaran pohjoispuoliselta erämaa-alueelta ja muodostavat Kemijoen latvavesistön. Heti Kemihaaran pohjoispuolella sijaitsee UKK-kansallispuisto, jonne lähtee useita retkeilyreittejä. Alle 20 km päässä koillisessa sijaitsee Korvatunturi, joka on myös tunnettu patikointikohde.

Majoituspaikkamme Kemihaarassa oli entinen rajavartioasema, joka sittemmin on muutettu lomamajoituspaikaksi. Paikka on varsin suosittu patikoijien ja kalastajien keskuudessa. Majoitusvaihtoehtoja on tarjolla erillinen paritalo, päärakennuksen yläkerta tai erillisessä huoltorakennuksessa olevat 2 huonetta. Me majoituimme paritaloon, joka oli ehkä hieman vaatimaton Pyhätunturin Lumouksen jälkeen, mutta ajoi kyllä asiansa. Katsoimme hyväksi aamupalaratkaisuksi käydä ruokailemassa päärakennuksessa, josta järjestyi aamiainen erikseen sovittaessa. Aamupala koostui yleensä lautasellisesta kaurapuuroa, muutamasta voileivästä ja parista kupillisesta kahvia. Pitkän linjan muna-miehenä joka-aamuinen kaurapuuro-linja oli ehkä hieman kevyehkö, mutta koska työpäivät olivat suurelta osin autossa istumista, niin puurollakin pärjäsi. Isäntäväki oli sangen mukavaa ja asioista oli helppo sopia, jos tarvittiin jotain. Saunaoptio oli tarjolla haluttaessa joka päivä, vaihtoehtoina oli perinteikäs joen varressa oleva rantasauna tai sitten huoltorakennuksen takkahuoneen yhteydessä oleva sisäsauna. Molemmat palvelivat oikein hyvin tarkoitustaan. Oikeastaan ainoa selkeä miinus majoituspaikassa oli internetin huono toimivuus, koska paikka sijaitsee matkapuhelinverkkojen raja-alueella. Tuon huonon kuuluvuuden huomasi myös työpäivien aikana, sillä useimmiten normaaleja puheluitakaan ei pystynyt soittamaan, koska verkkoon ei saanut yhteyttä (Tämä ainakin Elisan verkon tapauksessa. Sonera olisi varmaan toiminut paremmin).

Geologisesti Kemihaaran ympäristö ja muu Savukosken pohjoisosan kallioperä muodostuu yli 2500 miljoonan vuoden ikäisistä tonaliittisista gneisseistä ja graniiteista, joiden ohessa esiintyy pienialaisia mafis-ultramafisia (tummia kiviä, joissa runsaasti rautaa ja magnesiumia) intruusioita ja vulkaniitteja (laavakiviä). Oman lukunsa muodostaa idässä esiintyvä, 365 miljoonan vuoden ikäinen pyöreä Soklin karbonatiitti (magmaattinen kalkkikivi), johon liittyy merkittävä fosforia, niobia ja harvinaisia maametalleja sisältävä malmi.

Löytyikö Kemihaaran erämaasta rakentamiseen soveltuvia ehyitä ja kestäviä kiviä? Maasto oli Pelkosenniemen ”viidakoihin” verrattuna varsin karua ja aluetta hallitsivat suuret kivikkoiset alueet ja hakkuuaukeat. Autolla ajomatkaa kertyi huomattavan paljon, koska välimatkat olivat pitkiä. Tiestö oli yllättävän hyväkuntoista ja pitkistä välimatkoista huolimatta matka taittui varsin ripeästi. Pitkillä avoimilla suorilla ajonopeuden sai pitää 80 km/h. Toki löytyi myös niitä pienempiä kinttupolkuja, joilla ajonopeuden sai tiputtaa kävelynopeuteen. Nuo pienemmät ajopolutkin olivat kuitenkin kovapohjaisia ja mutaan jumittumisen vaaraa ei yleensä ollut. Ongelmia lähinnä aiheutti runsas kivien määrä, joita väistellessä sai pitää kielen keskellä suuta. Muutamia vesistöjenkin ylityksiä matkan varrelle sattui, joista yhden jätin suosiolla väliin, koska ylitettävän joen toisella puolella ollut pieni kivikko ei ollut jokeen jumittumisen riskin arvoinen.

Kivet työskentelyalueella olivat graniitti- ja gneissialueille tyypillisiä. Hyvin rikkonaisia kallioita, porrasmaisia tasanteita ja runsaasti neliskanttisia lohkareita ja laattoja. Raekoko oli melkoisen karkea ja kivi kestävyydeltään varsin haperoa. Laadullisesti kivet olivat melkoista kuraa. Toisaalta karuilla ja kivikkoisilla mäntykankailla ja hakkuuaukeilla kulkeminen oli helppoa ja kalliopaljastumat olivat yleensä varsin lähellä tietä, joten metsiköissä ei tarvinnut rämpiä pitkiä matkoja. Työskentelyolosuhteita helpotti entisestään se, että hyttysten ja muiden mötiäisten määrä oli todella marginaalinen verrattuna Pelkosenniemen ympäristöön. Ehkä syynä oli ympäristön karuus ja vähäisempi soistuneiden alueiden määrä tai sitten runsaat hakkuuaukeat joilla tuuli aina jonkin verran. Joka tapauksessa nyt oli ensimmäinen kerta, kun Lapissa kesätöissä ollessaan sai työskennellä maastossa ilman verkkolakkia ja pitkähihaista paitaa. Ja onneksi vaatetusta saikin hiemen keventää, sillä aurinkoisina päivinä lämpötila pyöri 20 asteen yläpuolella, jolloin olotila olisi ollut melko tukala pitkähihaista paitaa käytettäessä.

Työpäivien ohessa tuli myös vapaaehtoista reippailua harrastettua muutaman tunturin kiipeämisen muodossa. Suhteellisen lähellä maantietä sijaitseva Rannimmainen Sotatunturi oli mukava loppuverryttely työpäivän päätteeksi. Hieman kauempana sijainnut Maaimmainen Sotatunturi tuli selätettyä hieman myöhemmin koko työporukan voimin. Soklissakin tuli pyörähdettyä katselemassa (kuten myös edellisenä kesänä) millä tavoin maaperään kertynyt ylimääräinen fosfori vauhdittaa puuston kasvua.

10 päivää riitti varsin hyvin Savukosken pohjoispuolen koluamiseen. Viimeisinä päivinä tuli tehtyä myös alustava ”tutkimusmatka” Pohjois-Sallaan Tuntsan erämaa-alueelle. Matka Kemihaarasta Tuntsaan on kuitenkin varsin pitkä ja reitti kulkee mutkitellen huonokuntoisia metsäteitä. Ajoa yhteen suuntaan kertyy helposti toista tuntia ja työpäivä vänähtää helposti varsin pitkäksi. Ensimmäinen reissu Tuntsalle kesti yli 13 tuntia, josta 5 tuntia meni pelkkään ajamiseen. Ajoa kertyi yli 400 km, koska paluumatkalla täytyi koukata Savukosken kirkonkylän kautta että sai auton tankattua. Tuntsan tutkiminen päätettiin sitten jättää hieman myöhemmäksi, kunhan saisimme varmistettua uuden majoituspaikan Sallan alueelta, josta ajomatka olisi hieman hillitympi.

Majoitus järjestyikin Sallan kirkonkylästä 30 km pohjoiseen sijaitsevasta Pulkkaviita-nimisestä paikasta, joka sijaitsee lähellä Saijan kylää. 20.7. jätimme Kemihaaran kymmenen päivän työperiodin jälkeen ja lähdimme pidennetylle viikonloppuvapaalle Ouluun. Sunnuntaina 24.7. oli sitten vuorossa siirtyminen kesän viimeiselle työskentelyalueella Sallan pohjoisosaan. Tuosta kuitenkin enemmän seuraavassa blogissa…

Näihin kuviin..

– Ville K.