Nuoret ilmastonmuutosta hillitsemässä

torstaina 18. toukokuuta 2017 | | Ei kommentteja

Aikaisemmin Tiedekeskus Heurekassa pidetty Nuorten ilmastohuippukokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Tietomaassa 2. maaliskuuta. Teemoina olivat energia, ruoka ja liikkuminen.

Maaliskuinen ilmastohuippukokous kokosi yhteen 8.-luokkalaisia ympäri Oulua pohtimaan asiantuntijoiden ja toistensa kanssa, kuinka ilmastonmuutosta voidaan hillitä omassa koulussa. Ilmastopitching oli vuorossa 6. huhtikuuta, myös Tietomaassa.

Hyvilläkin hankkeilla on tapana ajanpuutteen tai jonkun muun syyn takia kuivua kasaan tai ainakin jähmettyä suuren alkuinnostuksen jälkeen. Välttääksemme sudenkuopat järjestimme huhtikuussa mahdollisuuden tsempata toisiamme ja keskustella ilmastoprojekteistamme. Paikalle saapuivat yllätyksellisesti kaikki maaliskuun ilmastohuippukokouksessakin olleet koulut. Projektit olivat lähteneet voimalla liikkeelle: saimme kuulla kahdeksan loistavaa myyntipuhetta.

Tuomareiksi oli kutsuttu Aleksanteri Kekonen ja Laura Määttä Oulun nuorten edustajistosta. Lauran ja Aleksanterin mielestä tuomarointikokemus oli vastuullinen ja siitä tuli vaikutusvaltainen olo.
”Huomasimme myös, että kasiluokkalaiset olivat selvästi tosissaan ilmaston puolesta liikkeellä. Päätös palkittavista kouluista ei todellakaan ollut helppo ja lopputuloksesta väännettiin”, Laura ja Aleksanteri kiteyttävät.

Ylikiimingin ja Jokirannan voitokkaat koulut

Hankkeista palkittiin Ylikiimingin ja Jokirannan koulut. Molemmat olivat valinneet teemakseen ruuan. Ruuan onkin todettu olevan yksi keskeisiä ilmastovaikuttavia tekijöitä.

Jokirannan koulun projektissa pyritään hillitsemään ruokahävikkiä viikoittaisen hävikkiruuan punnitsemisen avulla. Jos hävikki pienenee, oppilaat palkitaan. Jokirannan koulun kasiluokkalaisen Silja Karjalaisen mukaan opettajat ovat innoissaan hankkeesta ja hävikkiruuan punnitsemisesta tehdään koulussa pysyvä käytänne.

Jokirannan koulu oli toinen palkituista kouluista. Heidän projektissaan pyritään hillitsemään ruokahävikkiä viikoittaisen hävikkiruuan punnitsemisen avulla. Jos hävikki pienenee, oppilaat palkitaan. Voittoläpsy oli paikallaan!

 

Ylikiiminki on lähtenyt ehkäisemään ilmastonmuutosta teemalla syödään maapallo kuntoon. He ovat tehneet aiheesta hyvän mielen videon: https://youtu.be/ai_MynsTv6E

Aleksanteri ja Laura ovat itsekin aktiivisia vaikuttajia. Oulun nuorten edustajiston lisäksi Aleksanteri osallistuu Euroopan nuorten parlamentin toimintaan.  Laura on opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja.
”Mielestämme kaikessa päätöksenteossa pitää ottaa huomioon ympäristönäkökulma ja tunnemme asian itsellemme läheiseksi”, Aleksanteri ja Laura tiivistävät.

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Jussi Tomberg on Oulun kaupungin Opetustoimen tukipalveluiden luonnontieteiden ja kestävän kehityksen ohjaava opettaja sekä Laanilan yläkoulun ja lukion maantiedon ja biologian lehtori.

Ei kommentteja artikkelille “Nuoret ilmastonmuutosta hillitsemässä

Kirjoita kommentti