Kiviainespuuhastelua Lapissa – Osa 2

15.12.2017 |

Onpa tämä kirjoitusoperaatio taas venynyt. Tekstiä olen aloittanut joskus lokakuun loppupuolella ja nyt eletään joulukuun puoliväliä, joten on varmaan aika tämäkin raakile pusertaa valmiiksi. Johonkin se aika aina menee, vaikkei mitään erityistä tekisikään.

Kesä (kuten syksykin) on mennyt jo aikoja sitten ja työkuviotkin tuntuvat kaukaiselta historialta. Elokuussa pitämästäni viikon kesälomasta huolimatta työtunteja oli kertynyt kesän mittaan sen verran paljon, että sain laittaa pillit pussiin syyskuun puolivälissä. Kelien puolesta viimeiset työviikot Kittilässä olivat kaikin puolin mainiot, vaikka kartoitusta saikin tehdä välillä tuulessa ja räntäsateessa lämpötilan pyöriessä nollan ja viiden asteen välillä. Ouluun palattuani tuntui kuin olisin tullut ajassa taaksepäin. Siinä missä pohjoisempana ruska oli syyskuussa jo hyvässä vauhdissa, se oli Oulussa vasta alkamassa.

 

Mutta palataanpas vielä noihin kesäkuvioihin..

Aiemmista vuosista poiketen tänä kesänä työnkuvaan kuului paljon muutakin kuin perinteistä kallioperäkartoitusta, esimerkiksi edellisessä blogitekstissä mainitsemaani kallion pesua ja kiilaushommia. Mainittakoon myös muutama ”tutkimusreissu”, joiden tarkoituksena oli etsiä Itä-Lapin alueelta vanhoja kivenottopaikkoja. Näistä on louhittu kiveä kotitarvekäyttöön, kuten muurikiviksi, koristelaatoiksi tai rakennusten perustuksiin.  Tieto vanhoista kivenottopaikoista perustuu usein kuulopuheisiin (tai joissain tapauksissa niistä on mainintoja vanhoissa tutkimusraporteissa). Yleensä paikkojen koordinaatit ovat korkeintaan suuntaa antavia ja joskus pelkästään paikannimi (yleensä vaaran tai kylän nimi) on tiedossa.

Vanhojen kotitarvelouhosten etsinnässä voi käyttää apuna karttaa ja ilmakuvia. Louhinnasta jää maastoon jotain jälkiä, esim. pystysuoria kallioleikkauksia, lohkarekasoja tai kulku-uria. Todella vanhat paikat ovat kuitenkin niin pieniä, ettei isommassa mittakaavassa ole nähtävissä selkeitä merkkejä. Ihmisen toiminnasta saattaa olla kulunut aikaa kymmeniä vuosia, jolloin jäljet ovat peittyneet kasvillisuuden alle. Tällöin on vain suoraan jalkauduttava maastoon ja suurpiirteisesti kierrettävä potentiaalinen alue.

 

Kesän aikana kartoittaessa oli useita jaksoja, jolloin kartoitus eteni suunniteltua nopeammin. Tämä johtui yleensä siitä, että kohteet olivat yksinkertaisia ja nopeasti havainnoitavia (yleensä laadultaan huonoja). Toisinaan kohteelle ei päässyt huonon tien tai lukitun puomin takia. Joskus kohde oli liian lähellä asutusta (alle 500 m), mitä ei suunnitteluvaiheessa ollut huomattu.

Maastohavaintojen digitointiin sai yleensä kulutettua muutaman päivän, mutta sitäkään ei voinut tehdä loputtomiin. Ylimääräistä aikaa tuli sitten käytettyä retkeilyn merkeissä ja tällä tavoin pääsi tutustumaan alueen luontoon kartoituskohteita laajemmassa mittakaavassa ja samalla sai päivittäisen liikunta-annoksen. Kesän aikana käytyjä paikkoja olivat mm. Posion Korouoma, Riisitunturi, Mustavaaran hylätty kaivos, Oulangan kanjoni Sallassa sekä Pyhä-Nattanen Sodankylässä.

Auringonlasku Kirintövaaralla.
Korouoman pohjalla.
Levin huipulta.
Mustavaaran kaivos.
Mustavaaran rikastushiekka-allas.
Oulangan kanjoni.
Pyhä-Nattanen.
Pyhä-Nattanen. Kesän kartoitustiimi.
Riisitunturin huipulla.
Riisitunturin Ikunalampi.
Sallatunturin huipulta.
Riisitunturi – Tapion Pöytä.

 

Syyskuuhun tultaessa kuviot muuttuivat siten, että työkaveri lähti näytteenottohommiin Tornioon.  Itse jatkoin kesken jäänyttä kartoitusta Kittilässä. Syyskuun puolivälin tienoille tultaessa ruska oli jo pitkällä ja ensimmäiset lähestyvän talven merkit olivat ilmassa. Aamulla maastoon lähtiessä sää saattoi olla melkein mitä tahansa ja autolla ajettaessa täytyi ottaa huomioon mahdollinen mustan jään mahdollisuus. Suurin osa ajettavista teistä oli toki päällystämättömiä, mutta pidemmillä siirtymäpätkillä Nelostiellä täytyi olla valppaana. Alkanut hirvenmetsästysaika toi myös oman lisämausteensa varsinkin viikonloppuina, joihin jahti yleensä ajoittui.

 

 

Viimeisellä työviikolla varsinaista kartoitustyötä oli melko vähän. Työkaveri irtautui muutamaksi päiväksi näytteenottopuuhista ja siirtyi myös Kittilään, jolloin saatiin kartoitettua Kittilän alue loppuun. Kesän aikana kerääntyneet kivinäytteet käytiin vielä esimiesten kanssa läpi ja valikoitiin muutama potentiaalinen käyntikohde, joihin tehtiin sitten vielä porukalla pari lyhyttä ekskursiota.

Kaiken kaikkiaan kesätyöt olivat tänäkin vuonna todella positiivinen kokemus. Tänä vuonna työnkuva oli huomattavasti vaihtelevampaa kuin aiempina vuosina ja pääsi kokeilemaan uusia juttuja perinteisen kartoituksen lisäksi. Elämäni aikana tehdyistä töistä GTK:n kesätyöt ovat olleet ehdottomasti paras kokemus niin työn kuin työkavereiden ja esimiestenkin osalta. Metsässä liikkuessa hermot lepäävät ja mieli virkistyy ja samalla saa kuin huomaamatta päivittäisen liikunta-annoksen. Työnkuva ei ole erityisen hektinen ja kartoituspuuhia saa tehdä ihan omassa rauhassa, jolloin työhön liittyvä stressi pysyy poissa. Toki tässäkin työssä on huonoja puolia, kuten hyttyset ja huonojen kelien mahdollisuus, mutta nämä ongelmat ovat lähinnä varustelukysymyksiä ja kierrettävissä. Puuduttavimpana asiana pidän pakollisia toimistohommia, jotka liittyvät havaintojen digitointiin. Tietotekniikka tuntuu aina olevan pakollinen paha työstä riippumatta. Tämäkin ongelma on toki minimoitavissa. Kaikkein huonoimmankin työpäivän kuitenkin aina pelastaa illalla rentouttava sauna, jossa päivän polttavia asioita voi purkaa hyvien työkavereiden kanssa; raikasta ja ravitsevaa olutta nautiskellen. :D

Fiilis on hieman haikea, sillä tämä kesä saattoi olla viimeinen, jolloin oli mahdollista päästä tekemään kartoitustyötä ”harjoittelijana”.  Toisaalta odotan jo sitä, että pääsen tekemään hommia ihan ”oikeana” geologina. Stressi ja vastuu on kylläkin suurempi ja työnkuvaan saattaa kuulua myös enemmän niitä vähemmän mukavia toimistohommia. Näitä tosin kompensoi suurempi rahallinen korvaus, mutta palkkaus ei ole itselleni ollut koskaan se ensisijainen motivaattori.

Viime kesänä alkanut kartoitusprojekti jatkuu vielä ensi kesänä, mutta saattaa olla, että kahdelle kartoittajalle ei ole enää tarvetta, koska tutkittavia alueita ei ole enää paljoa jäljellä. Harmittaa sikäli, että olisi ollut hienoa päästä kartoittamaan ihan pohjoisinta Lappia ja Inarijärven ympäristöä, koska tuolla suunnalla on vähempi tullut liikuskeltua.

Toisaalta, työtehtävä on suunnattu enemmän opiskelijalle kuin valmistuneelle, joten ehkä on aika siirtyä itsekin eteenpäin kohti uusia haasteita. Voihan noita Pohjois-Lapin metsiä sitten koluta omalla ajalla, jos sinne päin tulee reissattua.

Tämä blogin kirjoittaminen on viimeisinä kuukausina ollut hieman nihkeän oloista, joten voi olla, että joudun hieman etsimään uutta kirjoitusinspiraatiota. Olen myös miettinyt, alkaako tämä blogihomma meikäläisen osalta lähestyä loppuaan. Opiskelut kun ovat itselläni nyt takanapäin ja myös opiskelijaelämä alkaa tuntumaan yhä vieraammalta. Tuntuukin, että joku toinen henkilö voisi kertoa paremmin noista opiskeluihin liittyvistä jutuista. Onhan tätä blogia tullut jo kirjoitettua useamman vuoden ja ehkä olen antanut sille sen, mitä itselläni on annettavaa.

Ennen kuin laitan blogia lopullisesti pakettiin, tarkoitus on kuitenkin kirjoittaa kertomus viime kesäiseltä Norjan reissulta ja vielä mahdollisesti juttua työnhakemisesta ja siihen liittyvistä asioista. Pitänen kuitenkin nyt taukoa ensi vuoden alkuun saakka ja palailen sitten sorvin ääreen uuden inspiraation kera.

Tällaisiin fiiliksiin tällä kertaa.. Mukavaa joulunalusaikaa!

-Ville K.

 

 

 

 

 

Ei kommentteja artikkelille “Kiviainespuuhastelua Lapissa – Osa 2

Kirjoita kommentti