Kaksi kuukautta kaivoksella

11.6.2018 | Ville Kallio

Ensimmäiset pari kuukautta työsuhteeni alusta on ollut pääosin harjoittelua ja oppimista erilaisiin käytäntöihin. Huhtikuun ajan työnkuvani painottui kenttätyöskentelyyn eli erilaisiin mittaustoimenpiteisiin louhoksessa. Asteittain hommaan lisättiin sitten myös mitatun tiedon käsittelyä ja tällä hetkellä työ painottuu enimmäkseen toimistossa tapahtuvaan suunnitteluun.

Mitäs tämä työ sitten käytännössä ottaen on? Työnkuvani on melko dynaaminen ja sitä ei ole tarkkaan määritelty. Rutiinitehtävät pyörivät grade controllin ympärillä. Työ sijoittuu kaivostoiminnan arvoketjun alkupäähän ja on melko vastuullista, sillä tehtävänä on määritellä, mikä osa louhituista kivistä päätyy malmina jatkojalostukseen ja mikä osa päätyy sivukiveksi.

Räjäytystä varten tuotantokentille porataan n. 15 m syvyisiä (louhoksen pengerkorkeus) reikiä. Porauksen yhteydessä jokaisen reiän viereen kerrostuu kasa hienojakoista kivijauhetta (ns. soijaa). Koska mustaliuskeessa esiintyvää malmia ei silmämääräisesti erota metalliköyhästä mustaliuskeesta, käytetään kannettavaa XRF-laitetta (röntgenfluoresenssi), jolla saadaan selville kiven metallipitoisuudet. Mittaus suoritetaan jokaisesta soijakasasta ja saadut tiedot tallennetaan maastotablettiin ja reiän tarkka sijainti otetaan samalla ylös tarkkuus-gps:llä.

Kenttämittauksissa saadut tulokset avataan myöhemmin Surpac-kaivossuunnitteluohjelmassa. Nikkelipitoisuuden perusteella tehdään karkea jaottelu, mitkä osat menevät malmiksi ja sivukiveksi (ns. raakuksi).  Tuotantokentälle määritellään malmin ja sivukiven rajat piirtämälle näille erilliset polygonit ja lasketaan molemmista tonnimäärät. Tämän jälkeen laaditaan lastauskartta, jonka avulla lastauskoneet osaavat erotella kentällä malmin ja raakun toisistaan.

Räjäytettäessä kivi siirtyy alkuperäiseltä paikaltaan jopa kymmeniä metrejä, jolloin alkuperäiset malmin ja raakun rajat siirtyvät. Lastauskarttaa tehtäessä on arvioitava nämä uudet rajat. Tässä on kyse aina jonkinlaisesta tulkinnasta. Mikäli arvio menee pieleen, malmia päätyy sivukiven sekaan tai sivukiveä malmin sekaan, mitkä aiheuttavat menetettyjä tuloja ja lisääntyneitä kustannuksia. Toukokuun aikana on ollut kokeilussa eräs menetelmä, jolla voidaan selvittää kiven liikkuminen räjäytyksen aikana. Menetelmän käyttöönottoon liittyy kuitenkin vielä muutamia käytännön ongelmia.

Virallisesti työpäivä alkaa kahdeksalta aamupalaverilla, jossa käydään läpi mitä kaivoksessa on viimeisen vuorokauden aikana tapahtunut ja päätetään tulevan vuorokauden asioista. Palaverin jälkeen käydään yleensä louhoksessa tekemässä mittauksia tuotantokentillä, jossa voi venyä puoleen päivään saakka, jos mittauksia on runsaasti. Iltapäivällä on sitten pääosin vuorossa mittausdatan käsittelyä ja muuta siistiä toimistohommaa. Surpac on itselleni ensisijainen työväline, jonka parissa kuluu suurin osa työpäivästä, ellei tule käyntiä kentällä. Huhtikuun jälkeen kenttämittaukset eivät ole kuuluneet enää ensisijaiseen työnkuvaani vaan teen niitä vain silloin tällöin. Mikäli aamupäivästä ei ole menoa kentälle, aika kuluu mahdollisten rästihommien parissa. Pari kolme kertaa viikossa tehdään tuotantokenttien räjäytyksiä, joiden ajankohta on iltapäivällä.

Töissä on käytössä liukuva työaika, jonka puitteissa työtunteja voi kerryttää 6.30 – 17.30. Oma päiväni yleensä alkaa jo ennen seitsemää, koska tykkään olla pelipaikoilla jo hyvissä ajoin. Aamulla ehtii tekemään mahdollisia rästihommia ja valmistautumaan kunnolla aamupalaveriin. Kotiin lähden yleensä kolmen ja neljän välillä, jolloin itselleni kertyy hieman ekstratyöaikaa. Toisinaan työtä on niin paljon, että voi joutua työskentelemään iltaan saakka. Ylitöistä ei makseta tuntimääräistä korvausta, vaan korvaus on kiinteä ja sisältyy palkkaan. Kertynyttä työaikasaldoa voi hyödyntää ylimääräisinä vapaapäivinä.

Millaiset ovat olosuhteet louhoksessa? Kuivan alkukesän seurauksena on pölissyt melko lailla ja P3-suodattimella varustettu hengityssuojain on välttämätön työskenneltäessä tuotantokentällä. Muihin pakollisiin varusteisiin kuuluvat heijastavat työvaatteet, kypärä ja suojalasit. Kuulosuojaimet ovat myös tarpeelliset, kun oleskellaan poravaunujen tai lastauskoneiden läheisyydessä. Kenttätyöskentely on likaista puuhaa ja lyhytkin pyörähdys louhoksessa takaa sen, että takaisin tullessa on musta naamaa myöten. Voi tosin olla, että itselläni on jokin erityinen sotkeentumisen taito. :D

Olen kyllä pitänyt työstäni, joskin se on melko lailla erilaista mihin olen aiempina kesinä tottunut. Tuttuja geologin tehtäviä, joita olen tehnyt aiempina kesinä, on ollut toistaiseksi aika vähän. Uusia juttuja on tullut varsin paljon, erityisesti Surpacin käyttö. Taloudellinen aspekti on työssä vahvasti esillä ja painotus on hyvin erilainen kuin aiemmin Geologian tutkimuskeskuksella työskenneltäessä, jossa taas työ oli selvästi tiedepainotteisempaa.

Kaivoksessa kun ollaan, niin liikutaan koko ajan samalla alueella. Olen hieman kaivannut aiemmalle maastokartoitustyölleni tyypillistä liikkuvuutta. Tosin nykyinen työ on melko aikaisessa vaiheessa ja toiminnan jatkuessa työtehtävissä tulee olemaan vaihtelua.

Koska työn ohessa liikkuminen on nykyään selkeästi vähäisempää kuin aiemmin, olen yrittänyt kompensoida tätä liikkumalla varsin ahkerasti viikonloppuisin. Tähän Sotkamon ympäristö ja Kainuu ylipäätään tarjoavatkin varsin monipuoliset mahdollisuudet. Asuinpaikkaani olenkin tällä hetkellä varsin tyytyväinen, enkä ihan hetkeen ole varmaan pois muuttamassa. :)

Näihin kuviin!

-Ville K.