Ympäristöahdistukseen lääkkeeksi toimintaa: saman ikäisten kanssa ja apuna laaja asiantuntijaverkosto? Ensimmäistä kertaa järjestetyllä Kestävyystieteen teemakurssilla Oulun lukiolaiset päästivät luovuutensa irti ja suunnittelivat projektin tarkoituksenaan vaikuttaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin. Kehut ja kiitokset lentelivät yleisöstä, kun lukiolaiset esittelivät ideoitaan kurssin loppugaalassa ja kestävä tulevaisuus tuntui todelliselta näiden nuorten ansiosta!

Kurssin loppugaalassa torstaina 21.3.2019 Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa oli upeiden projekti-ideoiden pitchausta, asiantuntijoiden hoksauttavia puheenvuoroja sekä teemaan herättelevää livemusiikkia. Noin 50 hengen osallistujaporukka koostui kurssilla mukana olleista, kutsuvieraista ja esiintyjistä. Mukana oli edustajia mm. Oulun yliopistosta, ammattikorkeakoulusta, kaupungista, kouluilta, järjestöistä ja yrityksistä sekä muutama muusikko. Eri alojen asiantuntijoiden tietotaito yhdistettynä nuorten uusiin ideoihin oli hienoa nähtävää. Gaalan tunnelmia kuvailtiin sanoin: voimaantuminen, toiminta, toivo, innostuminen, onnistuminen…
Vastuullisempaa käytöstä ja säästöjä uuden sovelluksen avulla ruokahävikin vähenemisen myötä? Puhtaampi Oulu, jossa roskikset erottuvat maalauksillaan katukuvasta ja muistuttavat roskaamisen vaikutuksista? Rotuaarille nouseva ympäristöteemainen yhteisötaideteos, jossa jokaisen yksittäinen teko pääsee osaksi suurta kokonaisuutta? Projekti-ideat heijastavat nuorten huolta ilmastokriisistä ja ympäristön tilasta. Kaupungilta – ja jokaiselta meistä – toivottiin rohkeita ratkaisuja, sillä vaikka nuoret tuottavat upeita ideoita ja tekoja, ovat päättäjät niitä, jotka mahdollistavat nuorten paremman tulevaisuuden.

Kolmen eri lukion ryhmät suunnittelivat ideat, joilla he toteuttivat YK:n Agenda 2030-tavoitteita ja veivät näin kestävyystiedettä käytäntöön. Työskentelyn tukena oli parikymmentä mentoria korkeakouluista, yrityksistä ja järjestöistä, opettajaopiskelijatuutoreita ja kurssin opettaja. Kurssilla sovellettiin eri aineiden osaamista ja se onnistui yli odotusten niin kurssilaisten kuin muidenkin mielestä! Alkuperäinen ajatus syntyi Helsingissä vuosina 2017–2018 pilotoidusta kurssista, jossa opiskelijat toimivat opettajina toisilleen kestävän kehityksen aiheista. Oulussa kurssia kehiteltiin käytännön vaikuttamisen suuntaan.
Pilottikurssimme tarjosi vastauksia moneen kysymykseen. Miten lukiolaiset voivat vaikuttaa? Kuinka he hankkivat tulevaisuuden taitoja opiskeluihin, töihin tai ylipäänsä elämään? Miten kestävää kehitystä saadaan lisää kouluihin, kuten opetussuunnitelma edellyttää? Miten parannamme lukioiden yhteistyötä esimerkiksi yliopistojen kanssa? Miten kestävyystieteen tietotaitoa saataisiin jaetuksi?

Toivottavasti saamme ensi syksyn kurssille enemmän innostuneita lukioita, jotteivat nämä seikat jää vain yksittäisiksi hankkeiksi, vaan juurtuisivat osaksi koulujen arkea. Samalla kehitetään myös yliopistojen ja lukioiden toimimista yhdessä. Luovuudella ja yhteistyöllä kestävä tulevaisuus ei ole vain haavekuva vaan ainoa mahdollinen tie.
Käy kurkkaamassa lisätietoja: https://kestavyystieteenteemakurssi.wordpress.com.

