ZAU-kerhoja alakouluikäisille syksystä alkaen – toivo kerhoa koulullesi tai ryhdy ohjaajaksi!

keskiviikkona 17. huhtikuuta 2019 | Merja Vaaramaa | Ei kommentteja


Oletko kiinnostunut edistämään lasten tiede- ja teknologiakasvatusta innostavan ja ilmiöpohjaisen kerhotoiminnan kautta? ZAU – Zonta Antaa Uskallusta on Zonta-järjestön sekä tiede- ja teknologiayliopistojen LUMA-keskus Suomi -verkoston toteuttama hanke, jonka puitteissa toteutetaan erityisesti tytöille suunnattuja ilmiöpohjaisia, matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian harrastamisen ja opiskelun pariin innostavia kerhoja vuosina 2019-2020. 

Etsimme nyt kerhon järjestämisestä kiinnostuneita tahoja!

ZAU-kerho voidaan järjestää esimerkiksi koulussa tai kirjastossa. Kerhon järjestämisestä kiinnostuneet tahot voivat toivoa omiin tiloihinsa pidettäväksi kerhoa erillisen verkkolomakkeen avulla.

Haluatko olla mukana tukemassa tätä tärkeää hanketta ja samalla tarjota lapsille mielettömän mahdollisuuden harrastaa matemaattis-luonnontieteellisiä aineita ja rohkaista heitä uskomaan omiin kykyihinsä niissä?

Hae mukaan näin:

Työskenteletkö esimerkiksi koulussa ja haluaisit ilmaisen ZAU-kerhon koulullesi?

LUMA-keskus Suomi rekrytoi kerhoihin ohjaajiksi korkeakouluopiskelijoita, teidän tulee vain tarjota kerholle tilat ja etsiä siihen osallistujat. Kerhot voidaan järjestää esimerkiksi kouluissa, kirjastoissa tai päiväkodeissa.

Toivo järjestettäväksesi kerhoa täyttämällä toivelomake täällä.

LUMA-keskus Suomi ei voi vielä tässä vaiheessa taata, että toivottu kerho järjestyy.

Oletko kiinnostunut ohjaamaan ZAU-kerhoa tai tiedätkö jonkun, jota se saattaisi kiinnostaa? 

Täytä ZAU-kerhojen ohjaajahakemus täällä sekä suorita kaikille avoin Tiede- ja teknologiakasvatusaktiviteettien ohjauksen MOOC-kurssi (2 op) ja sinne rakennettu ZAU-kerhomoduuli elokuun 2019 loppuun mennessä.
Haku kesän tai syksyn 2019 aikana järjestettäville ZAU-kerhoille sekä niiden ohjaajiksi on nyt avoinna ja jatkuu 30.4.2019 asti.

Lisätietoja ZAU-hankkeesta löytyy osoitteista www.luma.fi/zau sekä www.zau.fi tai hankkeen koordinaattori Iisa Rautiaiselta iisa.rautiainen@helsinki.fi.


Ei kommentteja artikkelille “ZAU-kerhoja alakouluikäisille syksystä alkaen – toivo kerhoa koulullesi tai ryhdy ohjaajaksi!

Kirjoita kommentti


OuLUMA toisaalla

LUMA-uutisia