Aika
8.-12.6.2020 klo 9-15
Paikka
Etäyhteydellä Google Meetin kautta
Kohderyhmä
9-12-vuotiaat lapset
Kuvaus
Kesäkuun toisella viikolla (8.-12.6.2020) järjestettävässä luonnontieteet ja leikin yhdistävässä virtuaalitiedeleirissä kohderyhmänä ovat reippaat 9-12-vuotiaat lapset. Maksuttomalla leirillä tutustutaan etäyhteyden välityksellä luonnontieteisiin leikin, tutkimisen ja kokeilun kautta. Leirillä apuohjaajan roolissa nähdään myös Peppi-koira. Peppi on iloinen ja utelias vajaa 3-vuotias meksikonkarvatonkoira, joka on aina innokas tutkimaan uusia asioita ja oppimaan uutta. Auta Peppiä ymmärtämään luontoa sekä sen kasveja ja eläimiä.
Leiripäivän ohjattu osuus ajoittuu klo 9-15 välille. Leiri järjestetään koronatilanteen vuoksi virtuaalisena, jolloin jokainen leiriläinen osallistuu kotoaan, lähiympäristöään tutkien. Ohjaajat ovat lapsen tukena läpi leiriviikon, joten lapsen vanhemman osallistuminen ei ole välttämätöntä.
Työskentelyalustana käytämme Google Meetiä ja mahdollisesti Classroomia. Jokaiselle leiripäivälle on oma teemansa, joita ovat kasvit, vesikehä, eläimet, sää ja ihminen ja ympäristö. Tutkimusten tekoon on varattu koko päivä ja edellisen päivän tuotokset käydään läpi seuraavana päivänä.
Leirin tehtäviä varten tarvitset tiettyjä kotoa ja päivittäistavarakaupasta löytyviä materiaaleja ja välineitä. Katso materiaalilistaus tästä. Materiaalit kannattaa hankkia hyvissä ajoin ennen leirin alkua.
Ilmoittautuminen
Huom! Leirin osallistujamäärä on täynnä, mutta voit vielä ilmoittautua varasijalle lähettämällä viestin osoitteeseen: merja.vaaramaa@oulu.fi.
Lisätietoja leiristä voit tiedustella Oulun yliopiston LUMA-keskuksesta: merja.vaaramaa@oulu.fi.
Lähetämme kaikille osallistujille infokirjeen sähköpostitse ennen leirin alkua.
Leirin järjestää Oulun yliopisto.