
Oulun yliopisto järjesti kesäkuun toisella viikolla virtuaalisen Peppi-koiran tiedeleirin 9-12-vuotiaille lapsille. Mukana leirillä oli 18 lasta Oulun seudulta ja Lapista. Leirillä tutustuttiin luonnontieteisiin leikin, tutkimisen ja kokeilun kautta. Leirillä käsiteltyjä teemoja olivat kasvit, eläimet, vesikehä, sää ja ihminen ja ympäristö. Leirin ohjaajina toimivat neljä Oulun yliopiston maantieteen- ja luokanopettajaopiskelijaa.
Leiri toteutettiin koronatilanteen vuoksi virtuaalisena etäyhteyden kautta. Lapset siis tekivät tutkimuksia ja tehtäviä kotonaan ja lähiympäristössään. Leiriläiset ja ohjaajat kokoontuivat kolmesti päivässä yhteiseen etäkokoukseen Google Meetissa. Leirin nimikkokoira Peppi esiintyi päivittäin kyseisen päivän teemaan liittyvällä opetusvideolla ja nähtiinpä hänet innokkaana mukana livelähetyksissäkin. Peppi on parivuotias meksikonkarvatonkoira, jolla on loputon kiinnostus ja into tutkia ympäristöään.

Ensimmäisen leiripäivän teemana olivat kasvit, joten leiri polkaistiin käyntiin livelähetyksenä aurinkoisesta Oulun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Leiriläiset pääsivät päivän aikana kolmelle virtuaaliselle, opastetulle kierrokselle kasvihuoneisiin museomestari Annikki Kestilän johdolla. Mielenkiintoisilla kierroksilla tutustuttiin kasvihuoneiden eri osastoilla kasvaviin trooppisen, subtrooppisen ja lauhkean vyöhykkeen kasveihin. Kierroksella nähtiin muun muassa hyötykasveja, kuten puuvilla, kaakao, riisi ja nektariini, lihansyöjäkasveja ja ”eläviä fossiileja”, kuten neidonhiuspuu ja kävykki. Maanantaina tutkittiin myös kukkakasvin rakennetta mikroskoopilla, tutustuttiin kasvien kasvuun ja niiden luokitteluun, piirrettiin itse keksimä kasvi ja opeteltiin kasvien lajintunnistusta sovellusten avulla.

Tiistain teemana käsiteltiin vesikehää. Tuolloin leiriläiset pääsivät rakentamaan oman vedenpuhdistamon ja tarkkailemaan ja pohtimaan omaa vedenkulutustaan ja vesivarojen tärkeyttä. Vedenpuhdistamon rakentaminen äänestettiin leiriläisten keskuudessa koko leirin suosikkitehtäväksi ja kokeen lopputulosta odotettiinkin kodeissa innokkaina. Leirillä tehdyissä tutkimuksissa ja tieteellisissä kokeissa käytettiin yleisesti joka kodista löytyviä tarvikkeita, joten tutkijan rooliin heittäytyminen kotona oli mahdollista kaikille leiriläisille.


Keskiviikon tutkimuskohteena olivat eläimet. Niistä riittikin pitkästi juttua leiriläisten yhteisissä Meet-etäkokoontumisissa. Erityistä innostusta herätti Oulun yliopistossa tutkimuskohteina olevat kimalaiset, jotka on opetettu pelaamaan jalkapalloa ja tekemään yhteistyötä toisten kimalaisten kanssa. Päivän aikana tutustuttiin lisäksi eläinten luokitteluun ja niiden sopeutumiseen elinympäristöissä sekä bongattiin eläimiä omilta pihoilta. Leiriläiset olivat nähneet mm. jäniksiä, oravia, monenlaisia lintuja ja hyönteisiä. Pihabongaus oli hauskaa ja eräskin leiriläinen oli huomannut linnun nappaavan madon suuhunsa. Päivän aikana myös mietittiin keinoja suojella hyönteisiä Pelasta pörriäinen -kampanjan innoittamana ja rakennettiin eläinaiheisia palapelejä.
Torstaina leiriläiset tutustuivat säähän ja auringon uv-säteilyyn. Säätä tarkkailtiin kirjaamalla säähavaintoja ja koitettiinpa jopa ennustaa seuraavan päivän säätä. Tuulta tutkittiin rakentamalla tuuliviiri ja tuulennopeusmittari. Päivän jännittävänä tieteellisenä kokeena lapset demonstroivat kodeissa ukkosen syntymekanismeja eli kylmän ja lämpimän ilmamassan liikkeitä värjätyn veden avulla. Auringon uv-säteilyn vaikutuksesta ihon pigmenttiin opittiin tarkastelemalla kuvia Peppi-koirasta eri vuodenaikoina, sillä Pepinkin karvaton iho tummenee altistuttuaan auringon säteilylle.
Leirin päätöspäivänä perjantaina pohdittiin ihmisen ja ympäristön suhdetta. Leiriläiset tutustuivat jokamiehenoikeuksiin ja pohtivat omaa liikkumistaan luonnossa, luonnonvarojen hyödyntämistä ja ympäristöstä huolehtimista. Lisäksi rakennettiin kompassiruusu ja aurinkokello, piirrettiin kartta omasta lähiympäristöstä ja suunniteltiin, kuinka selviytyä yksin erämaan armoilla. Aurinkokellon rakentamisesta innostuttiin niin, että aikoipa eräs leiriläinen ilahduttaa mummoaan rakentamalla aurinkokellon myös hänen pihalleen.

Peppi-koiran tiedeleirin sisällöksi valittiin monipuolisesti tehtäviä, joiden kautta toteutui ilmiöpohjainen, tutkimuksellinen ja kokeileva oppiminen. Monen tasoiset tehtävät, niiden omaehtoinen valitseminen ja omaan tahtiin tekeminen varmistivat sen, että jokaiselle leiriläiselle löytyi mieluista puuhaa ja juuri sopivan verran. Useat leiriläiset vanhempineen olivat ilahtuneita kuullessaan, että leirin tehtävät ovat esillä Classroomissa koko kesän ajan, jolloin niiden pariin voi palata vielä myöhemminkin. Leirin varsinaisten tehtävien lisäksi leiriläiset saivat vielä liudan Oulun yliopiston LUMA-keskuksen pulmatehtäviä pähkäiltäväkseen kesäloman ratoksi.
Viikko oli mielenkiintoinen, jännittävä ja ennen kaikkea hyödyllinen myös leirin toteutukseen osallistuneille ohjaajille, jotka oppivat paljon uutta erityisesti etäopetuksen järjestämisestä. Peppi-koiran virtuaalinen tiedeleiri vei onnistuneesti tieteen ja tutkimisen lasten koteihin näin koronakesän piristykseksi!