Heli Vaara

Heli Vaara toimii suunnittelijana OuLUMA-keskuksessa. Hän on kasvatustieteilijä, jolla on myös luokanopettajan ja maantieteen aineenopettajan pätevyys.


Tuleva nobelisti TET:ssä Oulun yliopiston tietotekniikan osastolla

Tuleva nobelisti TET:ssä Oulun yliopiston tietotekniikan osastolla

maanantaina 9. helmikuuta 2015 |

Lue ja katso mitä kaikkea pääsee tekemään TET:ssä Oulun yliopiston tietotekniikan osastolla!


Pihalle siitä, siellä on pöllö - Koulun piha oppimisympäristönä -koulutus 9.4.2015

Pihalle siitä, siellä on pöllö – Koulun piha oppimisympäristönä -koulutus 9.4.2015

perjantaina 23. tammikuuta 2015 |

Aika ja paikka: Torstai 9.4.2014, klo 9-16, Alakööki, Hupisaarten kaupunginpuisto, Oulu Kohderyhmä: Koulutus on suunnattu esi- ja alkuopetuksen opettajille, luokanopettajille,peruskoulun …


Pihabongaus 24.-25.1.2015

Pihabongaus 24.-25.1.2015

tiistaina 20. tammikuuta 2015 |

BirdLife Suomi kutsuu sinut mukaan Pihabongaukseen tulevana viikonloppuna 24.-25.1. Pihabongauksessa tarkkaillaan tuttuja lähiympäristön lintuja. Samalla kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta …


Opo-aamiainen Oulun yliopistolla 13.2.2015 klo 9.00-12.00

Opo-aamiainen Oulun yliopistolla 13.2.2015 klo 9.00-12.00

maanantaina 12. tammikuuta 2015 |

Aika ja paikka: Perjantai 13.2. klo 9.00-12.00, aamiaistarjoilu klo 8.30 alkaen, Oulun yliopisto, Linnanmaa, luentosali L8 Opo-aamiaiselle voi osallistua myös …


Näin syntyy robottikoura muutamassa tunnissa

Näin syntyy robottikoura muutamassa tunnissa

torstaina 4. syyskuuta 2014 |

Oulun yliopiston tietotekniikan uudet opiskelijat eli fuksit pääsivät heti lukuvuoden aluksi suunnittelemaan tekokäden, ja sitä ohjaavan hanskan.


Demonstraatio: Korkealämpötilanäytteenotto

Demonstraatio: Korkealämpötilanäytteenotto

torstaina 28. elokuuta 2014 |

Videossa demonstroidaan korkealämpötilanäytteenotto. Näyte otetaan teräksestä. Video on kuvattu Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan prosessitekniikan laitoksen metallurgian laboratoriossa.


Ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi, erikoistumisalana vesi- ja yhdyskuntatekniikka

Ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi, erikoistumisalana vesi- ja yhdyskuntatekniikka

keskiviikkona 27. elokuuta 2014 |

Diaesitys ympäristötekniikan koulutusohjelman vesi- ja yhdyskuntatekniikan erikoistumisalasta Oulun yliopiston Teknillisessä tiedekunnassa, valmistuneiden urapoluista sekä luonnontieteiden matematiikan sovelluskohteista vesi- ja yhdyskuntatekniikassa.


Luonnontieteiden hyödyntämisestä metallurgiassa

Luonnontieteiden hyödyntämisestä metallurgiassa

keskiviikkona 27. elokuuta 2014 |

Diaesitys, jossa tutustutaan prosessimetallurgiaan ja luonnontieteiden hyödyntämiseen metallurgiassa.


Aloita yliopisto-opinnot avoimessa yliopistossa!

Aloita yliopisto-opinnot avoimessa yliopistossa!

perjantaina 22. elokuuta 2014 |

Ilmoittautuminen avoimen yliopiston opintoihin on käynnissä! Oulun yliopiston kaikille avoimessa opetustarjonnassa on opintoja myös tekniikan ja luonnontieteiden aloilta.


Tutustu tekniikkaan -ilta teemalla "Mihin tätä tarttee?"

Tutustu tekniikkaan -ilta teemalla ”Mihin tätä tarttee?”

torstaina 7. elokuuta 2014 |

Aika ja paikka: keskiviikko 20.8.2014 klo 17.30-19.00, kahvit klo 17.00 alkaen, Oulun yliopisto, Linnanmaa, sali PR101. Sisältö: Tule kuulemaan, näkemään …


4 / 18««...345...10...»»

OuLUMA toisaalla

LUMA-uutisia


LUMA-sanomat
  • Yhteysvirhe