Jatta ja Satu opiskelevat leipuri-kondiittoreiksi Oulun seudun ammattiopiston Myllytullin yksikössä. Lisäksi he suorittavat kaksoistutkinnon.
Parhaimpia asioita meidän ammattiopistossa ovat erilaiset oheistapahtumat, joihin opiskelijat voivat halutessaan lähteä kilpailemaan ja näyttämään taitojaan. Taitaja-kisoihin tutustutaan ensi viikolla, mutta nyt haluan kertoa itselleni tärkeistä SakuStars-kulttuurikilpailuista.
Nyt se on edessä, niin kuin monen muunkin kurssin lopussa… Näyttö. Se pelottavaltakin kalskahtava ja aikaavievä asia, joka loppujen lopuksi on ihan hauska ja rento työ.
Voisi kuvitella, että wanhojen tanssit saisivat olon tuntumaan vanhalta, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen kuinka vanhalta olo tuntuu, kun tajuaa istuvansa ihan oikeissa kirjoituksissa.
Wanhojen tanssit 2012 ovat nyt ohi ja muistoksi jäivät vain sadat valokuvat sekä kuitti kalliin mekon vuokrasta. Rahaa kului lähemmäs 500 euroa, mutta oli se sen arvoista kun sai kerrankin olla kuin oikea prinsessa!
Härregyd, aivan järkyttävä alkuvuosi! Kolmannen jakson loppupuoli meni hurahtaen ohi tänne kirjoittamatta, kun wanhojen tanssit, koeviikko, yhteiskunta-, yritys- ja työelämäkurssi sekä leipomon teoriatehtävät ovat vieneet aivan kaiken ajan.
Pitkän matikan kuutoskurssi… Tilastot ja todennäköisyys… Tämän pitäisi saada kuulemani mukaan monien niskavillat pystyyn.
Näin sitä ollaan taas tutuissa maisemissa koulun käytävillä, vaikkakin aika löysästihän tämä koulunkäynti on alkanut.
Nyt on työssäoppiminen ohi eikä nuoren mielen tarvitse miettiä työntekoa ennen ensi kesää. Itse lähdin lomille jo melkein kaksi viikkoa sitten ja Satu pääsi vapaaksi viime keskiviikkona.
Työnteko on alkanut tuntumaan arjelta eikä aikainen herätys enää tunnu yhtään vaikealta. Unirytmi on tasoittunut samaan kaavaan: yhdeksältä nukkumaan ja viideltä ylös.
Nyt on ensimmäinen työssäoppimisviikko takana, toinen alkamassa ja syysloma häämöttää jo lähellä. Aamut Kuivaksen leipomolla ovat aikaisia ja täynnä työtä, mutta olo on virkistyneempi kuin aikoihin.