Jatta Hänninen ja Satu Juustila

Jatta ja Satu opiskelevat leipuri-kondiittoreiksi Oulun seudun ammattiopiston Myllytullin yksikössä. Lisäksi he suorittavat kaksoistutkinnon.


Ensimmäinen ja viimeinen viikko

Ensimmäinen ja viimeinen viikko

torstaina 29. syyskuuta 2011 |

Näin on siis lähtenyt käyntiin toisen vuoden ensimmäinen koeviikko, joka on samalla ensimmäisen jakson viimeinen viikko.


Lupaukset on tehty rikottaviksi

Lupaukset on tehty rikottaviksi

keskiviikkona 7. syyskuuta 2011 |

Koulu on lähtenyt menemään sellaista vauhtia eteenpäin, että aivot eivät pysy mukana. Heti ensimäiselle jaksolle on ängetty kaikki maholliset lukiokurssit, tenttimiskurssit, amishommat, ATTO-aineet ja muut.


Olipa kerran pieni Jatta...

Olipa kerran pieni Jatta…

keskiviikkona 24. elokuuta 2011 |

…joka ei tiennyt mitä tehdä elämällään. Sitten tuli Satu. Eiku ei tullutkaan.. sitten tuli yhteishaku!


Satu sai päätökseensä apua äidiltään

Satu sai päätökseensä apua äidiltään

tiistaina 23. elokuuta 2011 |

Vielä kahdeksannen luokan lopulla päässäni pyöri ajatus lähteä opiskelemaan lähihoitajaksi ammattikouluun ja lähteä hoitamaan lapsia päiväkotiin, kuten äitinikin. Yhdeksännellä luokalla aloin kuitenkin epäröimään.


2 / 212

Tutustu myös

Tapaa kirjoittajat

Aiemmin kirjoittaneita