Kati Kyllönen

Kati Kyllönen toimii suunnittelijana OuLUMA-keskuksessa. Koulutukseltaan hän on fyysikko sekä fysiikan, kemian ja matematiikan opettaja.


Nopeuden mittaaminen

Nopeuden mittaaminen

tiistaina 18. toukokuuta 2010 |

Näiden Teknokkaan tuottamien tehtävien avulla tutustutaan nopeuden käsitteeseen ja nopeuden mittaamiseen. Oppilaat saavat tehtäväkseen valmistaa mahdollisimman suuren vauhdin mäestä saavan laitteen sekä mahdollisimman hitaan putoajan.


Rallirullat ja mittaaminen

Rallirullat ja mittaaminen

tiistaina 18. toukokuuta 2010 |

Teknokkaan tuottamien rallirullatehtävien avulla tutustutaan pituuden mittaamiseen. Oppilaat haastetaan valmistamaan mahdollisimman pitkälle kulkeva rallirulla, mittaamaan rullan kulkemaa matkaa ja pohtimaan seikkoja, jotka vaikuttavat rullan kulkeman matkan pituuteen.


Päässälaskun taikaa

Päässälaskun taikaa

keskiviikkona 12. toukokuuta 2010 |

Perinteiset päässälaskukilpailut järjestettiin lauantaina 23.4. Oulun Rotuaarilla. Koleasta ja väliin jopa räntäsateisesta kevätsäästä huolimatta kilpailu houkutteli paikalle noin 80 osallistujaa ja runsaasti yleisöä. Kilpailun järjestäjiä ovat MAOL Oulun Seutu ry ja Oulun Liikekeskus, joiden ohella järjestävänä kouluna toimi tänä vuonna Kaakkurin koulu.


Juna Oulusta Helsinkiin

Juna Oulusta Helsinkiin

lauantaina 8. toukokuuta 2010 |

Pendolino Oulusta Helsinkiin joutuu hidastamaan kulkuaan routavaurioiden vuoksi. Selvitä, mihin aikaan juna on perillä Helsingissä!


Maan alla ja päällä -seminaari

Maan alla ja päällä -seminaari

lauantaina 8. toukokuuta 2010 |

Tervetuloa keskustelemaan kaivostoiminnan merkityksestä Suomessa! Tilaisuus pidetään Oulun yliopistolla ja se on maksuton sekä avoin kaikille.

Aika ja paikka:
keskiviikko 19.5.2010 klo 12.15-18.00
Oulun yliopiston Saalastinsali


Serpentiinin pinta-ala

Serpentiinin pinta-ala

perjantaina 30. huhtikuuta 2010 |

Arvioi yhteen serpentiinirullaan tarvittavan paperin pinta-alaa. Kuinka monta A4-paperiarkkia se vastaa?


OuLUMA-portaalin avajaiset

OuLUMA-portaalin avajaiset

torstaina 29. huhtikuuta 2010 |

OuLUMA-portaalin avajaisia vietettiin tiistaina 27.4. klo 14-16 Oulun yliopiston salissa M101. Paikalle ehti parikymmentä LUMA-henkistä osallistujaa, jotka edustivat laajasti Oulun seudun kouluja ja oppilaitoksia. Avajaisissa kuultiin professori Peter Hästön, luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Jouni Pursiaisen, yliopiston koulutusrehtori Olli Silvénin ja OuLUMA-keskuksen projektisuunnittelija Jussi Tynin puheenvuorot.


OuLUMA-kahvit

OuLUMA-kahvit

perjantaina 23. huhtikuuta 2010 |

Tervetuloa OuLUMA-kahveille keskiviikkona 5.5. klo 16.00!


Sokean korttipakka

Sokean korttipakka

tiistaina 20. huhtikuuta 2010 |

Sokealle miehelle annetaan korttipakka, jossa on 52 korttia. Suurin osa korteista on kuvapuoli ylöspäin, mutta korttipakassa on 10 korttia, jotka on käännetty kuvapuoli alaspäin.


LUMA- tiede- ja teknologiapäivät 2010

LUMA- tiede- ja teknologiapäivät 2010

sunnuntaina 18. huhtikuuta 2010 |

Valtakunnallisen LUMA-keskuksen päätapahtuma, LUMA- tiede- ja teknologiapäivät, järjestettiin tänä vuonna 15.-16.4.2010 Helsingin yliopiston opettajan-koulutuslaitoksen tiloissa. Päivien teemoina olivat LUMA-keskuksen vuoden 2010 pääteemat: energia ja ympäristö, biodiversiteetti sekä moderni teknologia opetuksessa. Päivien yhteydessä myös palkittiin vuoden 2009 LUMA-kouluina Hämeenkylän koulu Vantaalta ja Oulun seudun ammattiopiston Myllytullin yksikkö Oulusta.


48 / 49««...1020...474849

OuLUMA toisaalla

LUMA-uutisia