Olemme Linda ja Elisa, 17- ja 18-vuotiaat opiskelijat Keminmaan lukiosta. Pidämme blogia LUMA-aineiden opiskelusta lukiossa.
Toukokuun alussa järjestettiin Suomalaisten Kemistien Seura Ry:n ja Kemianteollisuus Ry:n vuosittainen Komppa-päivä syksyllä 2010 kemiakilpailussa menestyneille.
Neljä takana, yksi edessä. Jaksot ovat vilahtaneet ohi, ajantaju on menetetty ja älytön kiire ei hellitä millään. Jäljellä olisi enää puolentoista kuukauden rutistus ennen kesälomaa.
Vuoden 2010 fysiikka kilpailun jäljiltä pääsin viikonloppuna 19. – 20.3 osallistumaan kokeellisen työskentelyn fysiikkaleirille Jyväskylän Yliopiston fysiikanlaitoksella.
Koeviikko on nyt takana ja uusi jakso aluillaan, mikä tarkoittaa uusien aineiden kuvaan astumista, kirjojen ostoa ja lukujärjestysten opettelua. Koeviikosta selvittiin, taas kerran.
Muistan vielä elävästi, kun yhdeksännellä luokalla piti tehdä se omaa elämää koskeva ensimmäinen iso valinta. Lukio vai ammattikoulu, mikä kaupunki, mikä linja.
Opiskelemme toista vuotta Keminmaan lukiossa. Päädyimme lukioon, kun ammatilliselta puolelta ei löytynyt mieleistä alaa.