Matti Lehtinen
Matti Lehtinen on Helsingin yliopiston matematiikan dosentti ja entinen Maanpuolustuskorkeakoulun lehtori. Hän toimii Suomen matematiikan olympiavalmennuksen johtajana.
Baltian Tie 2016 -kilpailu Oulussa
Baltian Tie on vuosittain marraskuun alussa järjestettävä lukiolaisten matematiikkamaaottelu. Vuoden 2016 Baltian Tie -kilpailu järjestettiin 3.–7.11. Oulussa. Kilpailuun osallistuivat viisihenkiset lukiolaisjoukkueet Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Islannista, Tanskasta, Latviasta, Virosta, Liettuasta, Saksasta, Puolasta sekä Venäjää edustavasta Pietarista.
Matematiikassakin voi kilpailla
Matematiikassa kilpailemisen juuret ovat kaukana. Antiikista on säilynyt matemaattisia ongelmakokoelmia, joiden parissa voi olettaa kilpaillunkin. Dokumentoituna kilpaileminen esiintyy vaikkapa yhden matematiikan suuren kertomuksen, kolmannen asteen yhtälön algebrallisen ratkaisun keksimisessä. Mutta onko matematiikka tai matematiikassa kilpaileminen urheilua vai ei?
Suomi matematiikan historian kartalla
Millaisen panoksen suomalaiset matemaatikot ovat antaneet maailman matematiikalle? Keitä ovat ”kansainvälisen raadin” tunnustamat suomalaismatemaatikot ja millä ansiolla he ovat listoille päässeet?
Tanskassa pidetään huolta luonnontieteellisesti lahjakkaista
ScienceTalenter-organisaatio edustaa tanskalaista mallia matemaaattis-luonnontieteellisten lahjakkuuksien tukemisessa. Sen keskeinen ajatus ei ole lahjakkaiden kouluttamisen keskittäminen erikoiskouluihin, vaan heidän tukemisensa ja kannustamisensa omissa kouluissa.
PISA-tutkimus, in the American way
Onko PISA-tutkimuksen matematiikan osio lähempänä luetun ymmärtämisen testiä tai perinteistä älykkyystestiä kuin varsinaista opitun matematiikan taidon selvitystä?
Lahjakkaat ja kilpaileminen
51. Kansainväliset matematiikkaolympialaiset järjestettiin 2.-14.7.2010 Kazakstanin Astanassa. Matti Lehtinen oli Astanassa Suomen edustusjoukkueen mukana.