Tiina Keinänen ja Heli Hongisto

Tiina ja Heli opiskelevat Oulun seudun ammattiopistossa parturi-kampaajiksi. Lisäksi Tiina suorittaa kaksoistutkinnon ja Heli kolmoistutkinnon.


Ohi on!

Ohi on!

perjantaina 10. kesäkuuta 2011 |

Mihin se kaikki kolme vuotta katosi? Ei siitä ole kauaa aikaa, kun parturi-kampaajan ja lukion opinnot alkoivat. Silloin ylioppilaskirjoitukset ja muut ammattiin valmistumiset tuntuivat kaukaisilta ajatuksilta. Nyt ne kaikki kuitenkin on ohitse.


Taitava, taitavampi, Taitaja..

Taitava, taitavampi, Taitaja..

tiistaina 15. maaliskuuta 2011 |

Ammattitaidon SM-kilpailu, Taitaja 2011 lähestyy. Taitaja on vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa ammattiin opiskelevat nuoret kisaavat keskenään oman alansa Suomen mestaruudesta. Kilpailijat valitaan useilla paikkakunnilla järjestettävien semifinaalien kautta.


Lähestyy lähestyy

Lähestyy lähestyy

lauantaina 5. maaliskuuta 2011 |

Jälleen on jaksokin päässyt vaihtumaan ja uudet tuulet puhaltavat meillekin; ammattikoulun puolelta loppuvuosi ollaankin ainoastaan työssäoppimassa.


“Varaslähtö” takaisin koulunpenkille

“Varaslähtö” takaisin koulunpenkille

keskiviikkona 19. tammikuuta 2011 |

Toissa viikon maanantaina useimmat lukiot ja peruskoulut jatkoivat joululomiaan, mutta me palasimme takaisin kouluun.


Loma on alkanut!

Loma on alkanut!

lauantaina 18. joulukuuta 2010 |

Joulu lähestyy ja viimeinen koulupäiväkin oli perjantaina. Viimein syyslukukausi on kokonaan ohitse ja pääsee hieman lomailemaan pitkälle joululomalle.


Voittajafiilis!

Voittajafiilis!

keskiviikkona 8. joulukuuta 2010 |

Taas on yksi jakso saatu päätökseen 2 viimeisen viikon kiireiden saattelemana. Miten voikaan sattua niin, että kaikki ammatillisen puolen koulutöiden palautuspäivät sattuvat samaan aikaan lukion koeviikon kanssa?!


Koeviikko alkaa

Koeviikko alkaa

lauantaina 27. marraskuuta 2010 |

Toinen jakso alkaa olla jo loppupuolella ja koeviikko olisi jälleen edessä. Lukemista ja lukemista, tehtävien palauttamisia..


Parturi-kampaaja duo

Parturi-kampaaja duo

tiistaina 23. marraskuuta 2010 |

Loppusuoralla ollaan ja viimeistä vuotta viedään. Hieman yli puoli vuotta ja ammatti pitäisi olla hommattuna, kuin myös ylioppilastodistukset ja toisella meistä vielä sen lisäksi lukion päästötodistus. Vaikka opinnot ovat jo loppupuolella, tekemistä riittää vielä valtavasti.


Tutustu myös

Tapaa kirjoittajat

Aiemmin kirjoittaneita