Ville Kallio

Ville opiskelee Oulun yliopistossa geotieteiden koulutusohjelmassa.


Kesälomaa geologin näkökulmasta, osa 1

Kesälomaa geologin näkökulmasta, osa 1

keskiviikkona 2. heinäkuuta 2014 |

Niin se aika vain rientää. Kesäkuu meni hurahtaen ja nyt aloitellaan heinäkuuta. Enemmän tai vähemmän epävakainen alkukesä on nyt takana päin ja näyttää siltä, että niitä lomailmoja viimein saataisiin; jos siis hellekeleistä tykkää. Minä en tykkää.


Juhannusviikon mietteitä

Juhannusviikon mietteitä

keskiviikkona 18. kesäkuuta 2014 |

Parisen viikkoa edellisestä blogautuksesta taitaa olla kulunut ja allekirjoittanutkin on vaihtanut majapaikkaa eteläisimmille leveysasteille. Kovin kesäiseltä täällä Etelä-Pohjanmaallakaan ei tällä hetkellä tunnu, mutta mielestäni ailahteleva sää on normaalia ennen juhannusta.


Lomailutunnelmia ja kesäsuunnitelmia

Lomailutunnelmia ja kesäsuunnitelmia

perjantaina 30. toukokuuta 2014 |

Toukokuu alkaa pikku hiljaa olla paketissa, viimeistä viikkoa viedään. Neljäs opintovuosi geotieteitä hienosti takana ja kesäloma edessä. Jonkinlaista välitilinpäätöstä myös tästä blogihommasta voisi tehdä.


Alkavaa kesää odotellessa

Alkavaa kesää odotellessa

perjantaina 16. toukokuuta 2014 |

Se olisi sitten siinä. Neljäs vuosi geotieteiden opintoja pulkassa ja pikku hiljaa alkaa loppusuora häämöttää. Tosin jonkin verran tässä näyttäisi vielä olevan esteitä ylitettävänä ennenkuin finaali-kierrokselle päästään.


Vapun jälkeisiä tunnelmia

Vapun jälkeisiä tunnelmia

keskiviikkona 7. toukokuuta 2014 |

Istun taas junassa, matkalla kohti pohjoista, takaisin Ouluun. Vappu, sekä sen jälkeinen viikonloppu on enemmän tai vähemmän kunniakkaasti selvitetty. Nyt pitäisi koota itsensä vielä viimeiseen rutistukseen tälle keväälle.


Tervehdys!

Tervehdys!

tiistaina 29. huhtikuuta 2014 |

Pääsiäinen tuli ja meni. Taas on muutama noita vähemmän ja allekirjoittanutkin on edelleen hengissä. Tänä vuonna kokot roihusivatkin sen verran rattoisasti, että seuraavalle päivälle ei paljoa jäänyt ihmeteltävää.


Munajuhlan aattona

Munajuhlan aattona

torstaina 17. huhtikuuta 2014 |

Tervehdys taas! Suuri vuotuinen munajuhla, elikkä pääsiäinen, alkaa taas olla varsin ajankohtainen. Henkilökohtaisesti tähän ajankohtaan ei liity mitään erityistä, mutta tällainen pidennetty viikonloppu kevään aherruksen keskellä on kyllä varsin tervetullut.


Sunnuntain kirjoitussekoilua...

Sunnuntain kirjoitussekoilua…

maanantaina 31. maaliskuuta 2014 |

Sunnuntai, väsymys, flunssa ja lauantai-krapulan jälkimainingit.. Sitä ajattelee ensin, että tuolla kombinaatiolla ei varmasti mitään saa aikaiseksi. Yllättävää kyllä, hieman heikosta olosta huolimatta tuntuu siltä, että nyt voisi kirjoitella jotain.


Lomalta paluuta ja stressikäyrän hallintaa

Lomalta paluuta ja stressikäyrän hallintaa

lauantaina 22. maaliskuuta 2014 |

Tervehdys taas! Aikaa edellisestä blogista on kulunut hieman enemmän kuin oli alunperin tarkoitus, mutta viime aikojen iso työmäärä on pitänyt sen verran kiireisenä, etten ole ehtinyt miettimään blogihommia.


Helmikuun kuulumisia

Helmikuun kuulumisia

maanantaina 10. helmikuuta 2014 |

Tervehdys taas!
Uusi kuukausi ja uudet kujeet; tai oikeastaan vanhat kujeet. Aika tuntuu näin keväällä kuluvan niin nopeasti, ettei tunnu ehtivän tekemään yhtään mitään ja nuo tekemättömät työt stressaavat entistä enemmän.


5 / 6««...456

Tutustu myös

Tapaa kirjoittajat

Aiemmin kirjoittaneita