
Lukion matematiikkakilpailu
Suomen kansallisen matematiikkakilpailun järjestää vuosittain Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry. Alkukilpailut järjestetään kouluissa marraskuussa, mitä varten kilpailumateriaalit toimitetaan kaikille kouluille ilman eri tilausta. Opettajat vastaavat alkukilpailujen järjestämisestä kouluillaan. Loppukilpailut järjestetään tammi-helmikuun vaihteessa Helsingissä, jonne kutsutaan noin kaksikymmentä alkukilpailujen parasta.
Kilpailuissa menestyneet palkitaan rahapalkinnoin ja kunniakirjoin. Lisäksi koulun omat tukijat palkitsevat usein koulujen omia oppilaita. Kilpailussa menestyneille on myös tarjolla Suomen matemaattisen yhdistyksen valmennusjaoston järjestämää kilpailuvalmennusta ja edustuspaikkoja kansainvälisiin kilpailuihin sekä suoria jatko-opiskelupaikkoja moniin korkeakouluihin.
Kilpailun tarkemman aikataulun ja muuta lisätietoa löydät MAOL ry:n verkkosivuilta:
http://www.maol.fi/kilpailut/4tieteenkisat/lukion-matematiikka/
Pohjoismainen matematiikkakilpailu
Suomen edustajat Pohjoismaiseen matematiikkakilpailuun valitaan lukion matematiikkakilpailussa menestyneiden ja kilpailuvalmennukseen osallistuvien joukosta. Valittuihin ja heidän kouluihinsa otetaan yhteyttä kilpailua ennen kirjeitse tai sähköpostitse. Kilpailijat tekevät nelitehtäväisen nelituntisen kokeen omissa kouluissaan.
Kilpailu on yksi tärkeä näyttö, kun valitaan henkilöitä toukokuiselle matematiikkaolympialaisten valinta- ja valmennusviikolle sekä lopullista kesän olympiajoukkuetta.
Tarkemman aikataulun, tehtäviä ja lisätietoa kilpailusta löydät Suomen olympiavalmennuksen sekä kilpailun virallisilta verkkosivuilta:
http://solmu.math.helsinki.fi/olympia/PM/
http://www.georgmohr.dk/nmcperm/
Kansainväliset matematiikkaolympialaiset
IMO (International Mathematical Olympiad) sai alkunsa vuonna 1959 Romaniassa. Nykyisin jokainen osallistujamaa lähettää kilpailuun enintään kuusi kilpailijaa, jotka suorittavat kaksi koetta peräkkäisinä päivinä. Kumpanakin päivänä ratkaistavana on kolme tehtävää, joista voi kustakin saada enintään seitsemän pistettä. Enintään puolelle kilpailijoista jaetaan kulta-, hopea- ja pronssimitaleita noin suhteessa 1 : 2 : 3. Lisäksi ne mitalitta jääneet kilpailijat, jotka ovat ratkaisseet vähintään yhden tehtävän seitsemän pisteen arvoisesti, saavat kunniamaininnan.
Tarkemman aikataulun, tehtäviä ja lisätietoa kilpailusta löydät Suomen olympiavalmennuksen sekä kilpailun virallisilta verkkosivuilta:
http://solmu.math.helsinki.fi/olympia/IMO/
Euroopan tyttöjen matematiikkaolympialaiset
Vuonna 2012 kilpailtiin ensimmäisissä Euroopan tyttöjen matematiikkaolympialaisissa Cambridgessa Englannissa. Olympialaisissa oli kilpailijoita kuudestatoista Euroopan maasta ja lisäksi joukkueet Indonesiasta, Saudi-Arabiasta ja Yhdysvalloista. Suomesta mukana kisoissa oli nelihenkinen joukkue. Vuonna 2013 tytöt kilpailevat Luxemburgissa.
Lisätietoja löydät Suomen olympiavalmennuksen sekä vuoden 2012 olympialaisten virallisilta verkkosivuilta:
http://solmu.math.helsinki.fi/olympia/aikataulu
Pythagoraan polku
Pythagoraan polku on suomalaisten lukioiden välinen matematiikan joukkuekilpailu. Kilpailun järjestää Päivölän Opisto. Kilpailu on kutsukilpailu, ja siihen kutsutaan aiemmin osallistuneet koulut ja muuten aktiiviseksi havaittuja kouluja. Jos jokin koulu haluaa osallistua, muttei ole kutsua saanut, kutsun saa pyytämällä. Varsinaisen kilpailun lisäksi osallistujille järjestetään matematiikkapitoista ohjelmaa.
Lisätietoja löydät Suomen matematiikan olympiavalmennuksen verkkosivuilta:
http://solmu.math.helsinki.fi/olympia/pythagoras/
Kenguru-matematiikkakilpailu
Kilpailu on suunnattu lukiolaisille ja vuosiluokien 4-9 oppilaille. Kenguru-kilpailu on maailman suurin kansainvälinen matematiikkakilpailu.
Kilpailu on ilmainen ja avoinna kaikille kouluille. Riittää, että yksi opettaja ilmoittaa koulunsa mukaan. Kilpailun suomalaisena koordinaattorina toimii Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio. Kilpailu järjestetään tyypillisesti maaliskuun kolmantena torstaina, mutta koulu voi halutessaan pitää kisan myös myöhemmin.
Lisätietoa Kenguru-matematiikkakilpailusta ja mm. aikaisempien vuosien tehtäväsarjat ja niiden ratkaisut löytyvät osoitteesta:
Náboj-matematiikkakilpailu
Náboj on toiseen asteen oppilaille suunniteltu joukkuekilpailu, jossa joukkueet koostuvat viidestä samaa koulua edustavasta oppilaasta. Vuonna 2014 Náboj järjestetään samanaikaisesti Prahassa, Bratislavassa, Opavassa, Košicessa, Passaussa ja Oulussa. Kilpailu kestää 120 minuuttia, joiden aikana joukkueet pyrkivät ratkaisemaan mahdollisimman monta annetuista ongelmista. Lisätietoja kilpailusta löydät Náboj-kilpailun verkkosivuilta: