Kaikki blogikirjoitukset

Tanssifiilistelyä

Tanssifiilistelyä

3.6.2014 |

Töissä sujuu enemmän kuin loistavasti, sillä työkaverit ovat ihan parhaita ja aika kiitää siivillä. Tauoilla ehtii hyvin tehdä fysiikan matematiikkaa, joka on ensimmäinen kesän aikana suoritettavista kursseista ja tentti jo 10.6.

Aika juhlaan ja kesästä nauttimiseen!

Aika juhlaan ja kesästä nauttimiseen!

31.5.2014 |

Isot onnittelut kaikille ylioppilaille! Yksi etappi on nyt takana ja uusia tulevaisuuden ovia avoinna.

Lomailutunnelmia ja kesäsuunnitelmia

Lomailutunnelmia ja kesäsuunnitelmia

30.5.2014 |

Toukokuu alkaa pikku hiljaa olla paketissa, viimeistä viikkoa viedään. Neljäs opintovuosi geotieteitä hienosti takana ja kesäloma edessä. Jonkinlaista välitilinpäätöstä myös tästä blogihommasta voisi tehdä.

Perusharjoittelu Oulun normaalikoululla sujui ihanasti!

Perusharjoittelu Oulun normaalikoululla sujui ihanasti!

19.5.2014 |

Suoritan tänä vuonna pedagogisia opintojani aineenopettajaksi suuntautuessani. Meille ajoittui perusharjoittelu tälle keväälle, ja syventävät harjoittelut päästään pitämään osaltamme syksyllä kahdessa osassa.

Alkavaa kesää odotellessa

Alkavaa kesää odotellessa

16.5.2014 |

Se olisi sitten siinä. Neljäs vuosi geotieteiden opintoja pulkassa ja pikku hiljaa alkaa loppusuora häämöttää. Tosin jonkin verran tässä näyttäisi vielä olevan esteitä ylitettävänä ennenkuin finaali-kierrokselle päästään.

Lisää haasteita!

Lisää haasteita!

15.5.2014 |

Huh! Harjoittelusta selvittiin hengissä ja palaute oli hyvää. Parannettavaa löytyisi vielä taulutyöskentelystä eli täytyy harjoitella millaisia muistiinpanoja oppilaille olisi hyvä antaa kirjoitettavaksi.

Voi vappu!

Voi vappu!

14.5.2014 |

Tuo ihana opiskelijoiden juhla, jota odotetaan monta kuukautta ennen h-hetkeä.

Opiskelut ja Wappu ohi, kesätyöt aloitettu

Opiskelut ja Wappu ohi, kesätyöt aloitettu

12.5.2014 |

Sekä vappu että Wappu ovat tältä vuodelta jääneet taakse. Vapusta minun tuskin tarvitsee kenellekään kertoa, mutta mitä ihmettä opiskelijaWappuna oikein tapahtuu? Itse suuntasin Wapun jälkeen akut latautuneena kohti alkavia kesätöitä.

Vapun jälkeisiä tunnelmia

Vapun jälkeisiä tunnelmia

7.5.2014 |

Istun taas junassa, matkalla kohti pohjoista, takaisin Ouluun. Vappu, sekä sen jälkeinen viikonloppu on enemmän tai vähemmän kunniakkaasti selvitetty. Nyt pitäisi koota itsensä vielä viimeiseen rutistukseen tälle keväälle.

Opetusharjoittelu takanapäin

Opetusharjoittelu takanapäin

5.5.2014 |

Kuten otsikkokin kertoo, tältä keväältä opetusharjoittelu päättyi viime keskiviikkona. Täytyy sanoa, että olen kyllä tykännyt. Tässä blogitekstissä voisin kertoa opetusharjoittelusta ja vähän enemmän kahdesta ensimmäisestä oppitunnista.

Tervehdys!

Tervehdys!

29.4.2014 |

Pääsiäinen tuli ja meni. Taas on muutama noita vähemmän ja allekirjoittanutkin on edelleen hengissä. Tänä vuonna kokot roihusivatkin sen verran rattoisasti, että seuraavalle päivälle ei paljoa jäänyt ihmeteltävää.

Voi viikset! Sähkömagnetismia!

Voi viikset! Sähkömagnetismia!

21.4.2014 |

Toogabileet eivät olleet ihan niin suositut kuin toivoimme, koska ajankohta sattui olemaan vähän huono. Osa porukasta oli jo matkalla pääsiäisen viettoon ja ilmeisesti samana iltana oli useammat bileet muissa keskustan baareissa.

Munajuhlan aattona

Munajuhlan aattona

17.4.2014 |

Tervehdys taas! Suuri vuotuinen munajuhla, elikkä pääsiäinen, alkaa taas olla varsin ajankohtainen. Henkilökohtaisesti tähän ajankohtaan ei liity mitään erityistä, mutta tällainen pidennetty viikonloppu kevään aherruksen keskellä on kyllä varsin tervetullut.

Maantieteilijä maailmalla

Maantieteilijä maailmalla

14.4.2014 |

Kävin huokailemassa Barcelonan luonnolle ja kauneudelle muutama viikko sitten avomieheni vieraana. Sain huomata myös, ettei maantieteilijyyttä saa käännettyä ”pois päältä”, vaan se antaa matkailulle oman lisäyksensä havaintoina ja huomioina.

Opetusharjoittelua Normaalikoululla

Opetusharjoittelua Normaalikoululla

7.4.2014 |

Nyt se kauan odotettu opetusharjoittelu on sitten alkanut – tai melkein alkanut. Tähän mennessä en ole vielä oppitunteja päässyt itse pitämään, mutta niitä on kuitenkin tullut seurailtua.

10 / 30««...91011...2030...»»

Satunnaisia