Lukio

Lukion oppiaineet Oulun yliopiston valintaperusteissa

Lukion oppiaineet Oulun yliopiston valintaperusteissa

tiistaina 9. helmikuuta 2016 | | Yksi kommentti

Jouni Pursiaisen esitelmään on koottu tietoa siitä, miten Oulun yliopiston koulutusohjelmissa hyödynnetään valintaperusteena ylioppilaskirjoitusten eri oppiaineiden arvosanoja.


Kemianteollisuuden monet mahdollisuudet

Kemianteollisuuden monet mahdollisuudet

maanantaina 23. helmikuuta 2015 |

Kemianteollisuus ry:n Anni Siltasen esityksen avulla voi tutustua monipuoliseen kemianteollisuuteen ja alan tarjoamiin urapolkuihin.


Pro gradu -tutkielma CUPPin tiedekasvatus- ja opetustoimintaan liittyen

Pro gradu -tutkielma CUPPin tiedekasvatus- ja opetustoimintaan liittyen

tiistaina 27. tammikuuta 2015 |

Samuli Lintulan pro gradu -työssä on tutkittu sumukammion ja sillä tehtävien hiukkashavaintojen vaikutusta ymmärryksen kehittymiseen taustasäteilystä ja säteilyn luonteesta.


Demonstraatio: Korkealämpötilanäytteenotto

Demonstraatio: Korkealämpötilanäytteenotto

torstaina 28. elokuuta 2014 |

Videossa demonstroidaan korkealämpötilanäytteenotto. Näyte otetaan teräksestä. Video on kuvattu Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan prosessitekniikan laitoksen metallurgian laboratoriossa.


Luonnontieteiden hyödyntämisestä metallurgiassa

Luonnontieteiden hyödyntämisestä metallurgiassa

keskiviikkona 27. elokuuta 2014 |

Diaesitys, jossa tutustutaan prosessimetallurgiaan ja luonnontieteiden hyödyntämiseen metallurgiassa.


Tilastokoulu

Tilastokoulu

tiistaina 15. heinäkuuta 2014 | | Yksi kommentti

Tilastokeskuksen tarjoamasta Tilastokoulusta löytyy luokka-asteittain listattuja tilastojen luku- ja käyttötaitoa parantavia harjoitustehtäviä, jotka on suunnattu alakoululaisista lukioikäisille.


WWF Suomen Earth Hour -materiaalit

WWF Suomen Earth Hour -materiaalit

perjantaina 7. maaliskuuta 2014 |

WWF Suomi on tuottanut vuosittain vietettävää Earth Hour -viikkoa varten oppimateriaaleja eri oppiaineisiin.

Materiaaleja on tarjolla mm. matematiikkaan, biologiaan, fysiikkaan sekä ympäristöoppiin.


Hyperbolisen geometrian Poincarén ympyrämalli

Hyperbolisen geometrian Poincarén ympyrämalli

torstaina 13. helmikuuta 2014 |

Sovelluksessa tutustutaan yhteen epäeuklidisen geometrian muotoon.


Neliulotteinen kuutio

Neliulotteinen kuutio

torstaina 6. helmikuuta 2014 |

Neliulotteinen kuutio voidaan projisioida kolmiulotteiseen avaruuteen periaatteessa samalla tavalla kuin kolmiulotteinen kuutio voidaan projisioida kaksiulotteiseen tasoon.


Ikosaedri

Ikosaedri

perjantaina 31. tammikuuta 2014 |

Animaatio pyrkii antamaan mielikuvan ikosaedrin rakenteesta.


2 / 20123...1020...»»

Materiaaliarkisto

Materiaalit ryhmittäin

Peruskoulu
Lukio
Muut