Videot

Esittelyvideo: The International Year of Chemistry 2011

Esittelyvideo: The International Year of Chemistry 2011

maanantaina 25. huhtikuuta 2011 |

Kemia – osaa hyvää elämää! on kansainvälisen kemian vuoden 2011 iskulauseena. Vuoden teemaan liittyen on julkaistu video kemian merkityksestä nykyaikana.


Epäorgaaninen kemia vei mukanaan

Epäorgaaninen kemia vei mukanaan

perjantaina 15. huhtikuuta 2011 |

Oulun yliopistosta kemistiksi valmistunut Heidi Pyhtilä kertoo kemian opiskelusta, jonka parhaita puolia on laboratoriossa työskentely. Epäorgaaniseen kemiaan suuntautunut Heidi on muun muassa analysoinut kasvi- ja maaperänäytteitä.


Matematiikan ja tietotekniikan opettajana lukiossa

Matematiikan ja tietotekniikan opettajana lukiossa

maanantaina 14. maaliskuuta 2011 | | Yksi kommentti

Matematiikan ja tietotekniikan opettajana työskentelevä Tommi Tauriainen kertoo työstään.


Fysiikassa yhdistyvät teoria ja käytäntö

Fysiikassa yhdistyvät teoria ja käytäntö

lauantaina 26. helmikuuta 2011 |

Oulun yliopistossa fysiikkaa opiskeleva Anne Selent kertoo fysiikan opiskelusta ja gradun tekemisestä. Sen yhteydessä NMR-spektroskopiaan erikoistuva Anne on päässyt myös suunnittelemaan ja testaamaan uusia mittauslaitteistoja.


Sovellusvideo - UBI, jokapaikan tietotekniikkaa

Sovellusvideo – UBI, jokapaikan tietotekniikkaa

maanantaina 7. helmikuuta 2011 |

Millainen on ubiikki kaupunki? Ohjelmapäällikkö Marika Leskelä Oulun yliopistosta kertoo UBI-näytöistä ja muista UBI-ohjelmaan liittyvistä sovelluksista.


Matematiikan opettaja projektitehtävissä

Matematiikan opettaja projektitehtävissä

tiistaina 25. tammikuuta 2011 |

Matematiikan opettajaksi valmistunut Kaisa Korpela kertoo, millaista on työskennellä projektitehtävissä Oulun seudun ammattikorkeakoululla.


Opinnäytetyö vesinäytteistä

Opinnäytetyö vesinäytteistä

torstaina 20. tammikuuta 2011 |

Oulun seudun ammattikorkeakoulussa laboratorioanalyytikoksi opiskeleva Toni Inkilä kertoo laboratorioalan opiskelusta.


Sovellusvideo - Pietsosähköiset komponentit energiankorjuussa

Sovellusvideo – Pietsosähköiset komponentit energiankorjuussa

keskiviikkona 12. tammikuuta 2011 |

Voiko kenkä tuottaa sähköä? Dosentti Jari Juuti Oulun yliopiston mikroelektroniikan ja materiaalifysiikan laboratoriosta kertoo, miten energiankorjuu onnistuu pietsosähköisillä komponenteilla.


Verkkoluento - Vaippakonvektio

Verkkoluento – Vaippakonvektio

tiistaina 30. marraskuuta 2010 |

Dosentti Toivo Korja Oulun yliopiston fysiikan laitokselta kertoo Maan vaipan kiviaineen kiertovirtauksesta eli vaippakonvektiosta. Miten kova, kiinteä kivi voi virrata, ja mitä sen virtauksesta seuraa?


Verkkoluento - Neulankääntöongelma

Verkkoluento – Neulankääntöongelma

maanantaina 15. marraskuuta 2010 |

Kuinka paljon tarvitaan tilaa, kun käännetään neula tasossa? Oulun yliopiston matematiikan professori Maarit Järvenpää esittelee ns. Kakeyan neulankääntöongelman ratkaisuineen.


3 / 6««...234...»»

Materiaaliarkisto

Materiaalit ryhmittäin

Peruskoulu
Lukio
Muut